Sivut

maanantai 12. syyskuuta 2011

Muutama sana ristipistoista

En tiedä opetetaanko nykyään koulussa enää ristipistoja. Me tehtiin niitä kyllä. Tein niitä kotonakin ja paljon. Isojakin, vaativia kuvia joissa kymmeniä eri värisävyä. Tarkkaa hommaa, perinteistä. Niihin verrattuna joku yksivärisen tekstin pistoilu on aivan lasten leikkiä. Huolettaa että jos noiden tekoa ei enää opeteta koulussa, koska omat kikkansa noissakin kuitenkin on, jotta saa siistin näköistä.

Ristipistoissa on se vika että ei niitä kukaan määräänsä enempää tarvitse. Mutta aikansa kutakin, nyt tulee nämä!

Ensinnäkin kaikki nörttiristipistoilut ovat olleen pinnalla jo pitkään. Niitä on netti pullollaan. Itekin tein tammikuussa miehelleni Xbox-aiheisen.

Mutta sitten nämä. En tiedä onko kukaan muu kiinnittänyt huomiota mutta tässä esimerkkejä (lähinnä länsinaapureiltamme) miten nykyään kirjotaan!

Tämän kevään 101 ideaa -lehdessä:




Underbara Idéer 1/2011 -lehdessä:




Guerilla Embroideries -kirja (ostin viime syksynä Oslosta). Siinä siis koko kirjallinen näitä (norjaksi, heh) mutta tässä yksi:




Indie Craft -kirjasta (siinä on neulegraffiteistakin!) :




Nämä on siksi just niin hienoja että ne on niin säväyttäviä perinteisten ristipistojen rinnalla.

Ruotsissa tosiaan Design Torget myy valmiita pakkauksia joissa kankaat, langat, neula ja ohje. Törmäsin niihin kesällä Arlandan lentokentällä jossa meillä oli parin tunnin koneen vaihto kun palattiin Skotlannista. Ne maksoi tosi paljon, muistaakseni parikymppiä (euroissa). Silti melkein ostin Helvetes Jävlä Skit -paketin. Onneksi äiti vähän pudotti minua maan pinnalle :D Vaikka toisaalta, olisin hyvin ehtinyt kirjoon sen valmiiksikin sitä konetta odotellessa. Hyvä kuitenkin etten ostanut, koska tuollaiset yksinkertaiset ristipistomallit ovat siitä vähän järjettömiä ostaa koska ne voi kopioida tuosta vaan netistä valmiista kuvasta kunhan vähän zoomaa (okei, you wouldn't steal a car, you wouldn't download a movie, you wouldn't copy a fucking cross stitch pattern...) Puolustuksena voin kertoa etten ole KOSKAAN ladannut leffoja/tv-sarjoja enkä laitonta musiikkia netistä. Repikää siitä. Myöhemmin näin sisustuslehdissä ja netissä tauluja joissa ihan vaan luki printattuna siis samainen Helvetes Jävla Skit eli ilmeisesti se on ihan joku juttu. Mutta ei se ole niin kiva jos se on vain jollain fontilla printattu, se tulee suoraan sydämestä kun sen kirjoo ristipistoilla.

Niin että Helvetes Jävla Skit vaan teillekin, nyt mulla ei ole enää niin kiire silittää tuota ja etsiä sopivaa kehystä kun olen näyttänyt sen jo. En kestä sitä kun on jotain kivaa semivalmiina eikä jaksa odottaa siihen asti että se on valmis! Kraah! Noi kukkaset on oma viritelmäni koska alkuperäisen ympäryskukat eivät hivelleet minun silmääni. Ja huomatkaa kohdistus, en jaksanut mitata keskikohtaa, otin vaan sen verran reilumman palan kangasta että se mahtuu silmämääräiselläkin mittailuilla :D





Kuvat otettu yön pimeinä tunteina paskakameralla. Kun inspis iskee, silloin ei luonnonvaloa odotella. Ei tässä nyt niin laatublogia kuitenkaan olla pitämässä.

19 kommenttia:

  1. Oioioi ristipistot!
    Olin tyystin unohtanut tuon taiteenlajin, nyt on PAKKO päästä nypertämään joka paikkaan kivoja tekstejä ja kuvia. :D MUST.

    VastaaPoista
  2. Mä en ole koskaan tehnyt ristipistoja. Nyt on pakko opetella. Haluan tollasen "Homo sweet homo" -taulun. :D

    VastaaPoista
  3. Ei siellä koulussa enää niitä opeteta jos opettaja ei tahdo - monet ei tahdo koska ei tee niitä itsekkään :) Muistan aikanani hakeneeni kässäope kouluun ja päätin että menen sinne vaikka väkisin työllä jossa on ristipistoja. Mummini sanoi että ei noi ristipistot vakuuta, niitä osaa kaikki, et tuu pääsemään. Hjäh. Pääsimpä kuitenkin. Pääsin jo ekalla kerralla, mutta erinäisten mutkien kautta hain sinne sitten lopulta vielä kaksi kertaa lisää. Joka kerta ristipistoilla (olihan niissä toki muutakin)

    Ja minä tulen opettamaan ristipistoja. Ne on tavallaan helppoja, mutta miettii vaan kuinka paljon ne kehittää sormien motoriikkaa, siinä tarpeeksi syytä alakoulun ristipistotöille. Suunnittelusta saa myös nykytekniikan avulla mielekästä ja ne työt tosiaan voi olla jotain ihan muuta kuin perinteiset kukkaset.

    t:ristipistofani.

    VastaaPoista
  4. mulla on peruskoulu loppunut päälle kymmenen vuotta sitten (hui, onko siitä jo oikeesti niin kauan, melkein 15 vuotta) eikä meille koskaan opetettu ristipistoja :( jotenkin olen aina ollut arka niitä itsekään opettelemaan ja koko käsityömuoto on tuntunut vähän mummomaiselle.. kuitenkin aihetta vähän nuorentamalla saa tosi kivan lopputuloksen, niinkuin tuo sinunkin pistelysi. mahtavan hauska :D olisi vielä hauska tietää mikä "sisäpiirivitsi" ruotsalaisilla sitten on tuon lausahduksen takana... :D

    VastaaPoista
  5. Mea: Flickristä löytyy vaikka mitä upeeta inspiraation lähteeksi ja netistä muutenkin kun keksii nasevat hakusanat :)

    Tiina: Ne on helppoja! :) Tuollaiset tekstit sopii hyvin harjoituskappaleiksi :D

    Ziina: !!!

    Aurinkojumala: Viimeistään siinä vaiheessa kun pistoillaan kirosanoja, muuttuu se mielekkääksi lapsienkin silmissä :D :D Netissähän on kaikkia sellaisia sovelluksia jotka muuttaa kuvan kuin kuvan ristipistomalliksi. Onhan kirjominen vähän turhaa joo mutta kyllähän se kehittää just sormien motoriikkaa ja hahmotuskykyä ja kaikkea :) Peukut sulle, ristipistoilla kässäopekouluun! \o/

    Anna: Mä olen ala-asteeni suorittanut niin vanhanaikaisessa kyläkoulussa että siellä pysyttiin visusti perinteisissä jutuissa :D

    VastaaPoista
  6. Hehee, ihana postaus, jälleen kerran! :D

    VastaaPoista
  7. Ja melkein kerkisin myymään ristipistokamat ajatellen etten enää niitä tarvi - voijee, kiitos tästä :D Avautui ihan uus maailma, taas!

    VastaaPoista
  8. Mä rupesin lukee tätä postausta muiden postausten lomassa ja ensimmäisten kuvien kohdalla mietin, että hitto, tää pitää linkittää norsikselle, kunnes tajusin, että tää on sun teksti.:D

    Minäki alan rakastua ristipistoihin!

    VastaaPoista
  9. Tiinanen: Thanks!

    Muikku: Älä ikinä myy tollasia kamoja, koska vaan voi iskeä inspis! :D

    AnneVee: xD xD xD

    Peps: No voi hitto, tosiaan :( Mutta ei ruotsalaiset ymmärrä hyvän päälle!

    VastaaPoista
  10. Mahtava! Mä just rakastan sitä ideaa, mikä on noissa taustalla-perinteisen ja modernin vaikuttavaa yhdistelmää :) Ehkä mäkin innostun tekemään ristipistograffitin xD

    VastaaPoista
  11. Mulla odottaa helvetes jävla skit kirjojaansa kaapissa vielä. Ostin paketin, sillä mua viehätti suuresti ajatus perinteisestä ristipistokirjonnasta ja kirosanoista. Sitten vaan toivotaan että konservatiivisemmat vieraat ei vedä hernettä nenään meidän huoneentaulusta :D
    /Katja

    VastaaPoista
  12. Salka: Ja nää siis oli vielä kesyjä, netistä löytyy vaikka mitä!!! Ja ei muuta kuin aidakangasta ja muliinilankoja ostamaan ;)

    Katja: Onneksi se on kuitenkin ruotsiksi niin voi toivoa että kaikki ei välttämättä tajuu. Siis ne superkonservatiiviset tyypit.

    VastaaPoista
  13. Oo kuinka hauska ois tuo ristipistotaulu kun suomenruotsalaiset kaverit tulee kylään. :DD (Tai niille lahjaksi.)

    Mäkin oon ala-asteella tehnyt ristipistoilla jotain punatulkkuja, mutta en kyllä koskaan enää sen jälkeen. Ehkä pitää kokeilla.

    VastaaPoista
  14. Voi jeekula! Seuraavaks projektiks on vissiin sit otettava ristipistot... Lompakkoni kiittää.

    VastaaPoista
  15. Petra Ilona: Toisaalta ne sellaiset punatulkutkin voisivat olla melkoisen coolia sisustuskamaa! Mutta kannattaa ehdottomasti kokeilla, pienellä googletuksella löytyy vaikka mitä yllättävää!

    Paula_Silbii: :D :D :D Eipä nuo peruskamat onneksi kauheesti maksa.

    VastaaPoista
  16. Toi On makee, vaikk en ite sitä käyttäis mutta moni asia voi olla hieno tai nätti tmv. vaikk ei olis oman maun mukainen.
    Noi muutkin on jezz.

    VastaaPoista