Tuossa pari viikkoa sitten kun kävimme kylpylälomalla Lappeenrannassa, poikettiin matkan varrella Kouvolan pienoisrautatiemuseossa, mikä on ollut kohdelistalla jo vuosia, mutta ei ole tullut Kouvolassa aiemmin käytyä.
Itselläni ei odotukset olleet kovin korkealla, sillä ollaan kierretty pojan kanssa niin älyttömän monet pienoisrautatietapahtumat ja -näyttelyt, että omalta kohdaltani alkaa oleen kiinnostus aika nollassa, sillä niissä tuntuu olevan aina ne samat junat ja maisemat. Poika on kuitenkin niistä aivan pähkinöinä. Tietenkin. Positiivinen yllätys olikin, että täällä museossa oli paljon muutakin junakrääsää, kuin vain pienoisjunat.
Oltiin museon ainoat vierailijat sillä hetkellä ja henkilökunta kiersikin kannoilla koko ajan ja laittoi junia liikkumaan missä kuljimme.
Itseäni kiinnosti tosiaan kaikki se muu. Löysin vitriinejä katsellessa sen saman innostuksen tunteen keräilyyn, mitä tunsin esimerkiksi lapsena kerätessäni milloin mitäkin ja aivan kaikki mahdollinen teemaan etäisestikin liittyvä kelpasi kokoelmiin. Se tuli tästä museosta mieleen, mutta siis ehdottomasti positiivisella tavalla. Paikassa saattoi aistia äärimmäisen kiinnostuksen aiheeseen ja sellainen intohimo on aina ilahduttavaa.
Museossa tehtiin hyvin selväksi se, että tavaroihin ei kosketa. Se tottakai on meillä oletus muutenkin ja lapsillekin se kerrataan aina ennen jokaista museovierailua. Nyt asian tiimoilta huohotettiin erityisen paljon niskassa, eikä meinattu uskaltaa sitten koskea edes leluihin, jotka olivat ihan oikeasti leikkimistä varten.
Eli leikittävääkin löytyi kun ensin uskalsi kysyä, että ovatko leikittäväksi.
Museon yhteydessä oli tosi symppis kahvila, mutta meillä oli niin kova nälkä, että mentiin muualle syömään pelkän kahvittelun sijaan. Vähän harmitti, sillä kahvila näytti niin ihanalta, junateemaa oli sielläkin.
Itselläni ei odotukset olleet kovin korkealla, sillä ollaan kierretty pojan kanssa niin älyttömän monet pienoisrautatietapahtumat ja -näyttelyt, että omalta kohdaltani alkaa oleen kiinnostus aika nollassa, sillä niissä tuntuu olevan aina ne samat junat ja maisemat. Poika on kuitenkin niistä aivan pähkinöinä. Tietenkin. Positiivinen yllätys olikin, että täällä museossa oli paljon muutakin junakrääsää, kuin vain pienoisjunat.
Oltiin museon ainoat vierailijat sillä hetkellä ja henkilökunta kiersikin kannoilla koko ajan ja laittoi junia liikkumaan missä kuljimme.
Itseäni kiinnosti tosiaan kaikki se muu. Löysin vitriinejä katsellessa sen saman innostuksen tunteen keräilyyn, mitä tunsin esimerkiksi lapsena kerätessäni milloin mitäkin ja aivan kaikki mahdollinen teemaan etäisestikin liittyvä kelpasi kokoelmiin. Se tuli tästä museosta mieleen, mutta siis ehdottomasti positiivisella tavalla. Paikassa saattoi aistia äärimmäisen kiinnostuksen aiheeseen ja sellainen intohimo on aina ilahduttavaa.
Museossa tehtiin hyvin selväksi se, että tavaroihin ei kosketa. Se tottakai on meillä oletus muutenkin ja lapsillekin se kerrataan aina ennen jokaista museovierailua. Nyt asian tiimoilta huohotettiin erityisen paljon niskassa, eikä meinattu uskaltaa sitten koskea edes leluihin, jotka olivat ihan oikeasti leikkimistä varten.
Eli leikittävääkin löytyi kun ensin uskalsi kysyä, että ovatko leikittäväksi.
Museon yhteydessä oli tosi symppis kahvila, mutta meillä oli niin kova nälkä, että mentiin muualle syömään pelkän kahvittelun sijaan. Vähän harmitti, sillä kahvila näytti niin ihanalta, junateemaa oli sielläkin.
Vitsit, pitää varmaan käydä tuolla itsekin joskus! Ihan vain koska Kouvola.
VastaaPoista