Sivut

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Parhaat nuppineulat ikinä

Postaus sisältää saatuja tuotteita: Nuppineulat saatu Prymiltä, kangas NOSHilta.

Sain hiljattain blogin kautta postia Prymiltä. Kuoressa oli jos jonkinlaista neuletarviketta ja lankaa, mutta kaikkein eniten innostuin nuppineuloista. Alkuvuodesta Prym toi markkinoille täysin uudelleen muotoillut neulepuikot ja innostuin niistä valtavasti ja bloggasinkin niistä. Näistä nuppineuloista en tiedä kyllä lainkaan, että miten uudesta innovaatiosta on mahdollisesti kyse, mutta voi veljet, että olen pähkinöinä näistä. Miten voikin olla, että joku on nyt oikeasti osannut ajatella nuppineulatkin täysin uudelleen!

Toki on mulla ennenkin ollut muitakin, kuin perus pyöreäpäisiä nuppineuloja, mutta sellaiset sydämet, tähdet ym nupit ovat olleet vain visuaalisesti kauniita, vaikka käytettävyys ei ole sen kummempi kuin pyöreässäkään. Näissä nimenomaan on ajateltu sitä käytettävyyttä, ihan törkeen hyvät päät!


Näissä on siis perinteisen pallonupin sijaan uusi muotoilu (easy grasp pins) ja näistä on todella helppo ottaa kiinni. Istuvat jopa minun nakkisormiini täydellisesti. Ei sillä, että normaalien nuppienkaan kanssa olisi isompia ongelmaa ollut, mutta nyt kyllä vaihdoin leiriä samantien, niin hyvät nämä ovat. Suorastaan imelää hehkutusta nyt taas, mutta voin kertoa, että mielipiteeni on täysin rehellinen, tekaistua hehkutusta ei voisi ostaa yhdellä rasiallisella nuppineuloja, eipä kyllä toisaalta rahallakaan, ihan niin helppo en ole.


Ja kaikkein parasta on se, että kun mulla on paha tapa onnistua ajaan ompelukoneella/saumurilla hyvin usein niin lähelle nuppineulaa, että sen poistaminen paininjalan alta on todella kettumaista hommaa, niin näistä sai otteen tiukassakin paikassa.


Nuppineulat olivat testissä kun ompelin tyttärelle leveähelmaista mekkoa. Päiväkodista kertoivat, että tyttäreni rakastaa pukeutua prinsessamekkoon ja tanssahdella muhkeiden helmojen kanssa. Tunsin heti piston sydämessäni, sillä hänellä on lähinnä joko paitoja tai sitten kapeahkoja tunikoita. Ihan vain muutama leveähelmaisempi mekko on ja kieltämättä olen huomannut itsekin, että hän niistä helmoista kyllä tykkäisi.


Niinpä leikkasin Noshilta blogiyhteistyön merkeissä saamani pupukankaan kellohelmamekoksi. Käytin perus raglanhihaisen paidan kaavaa, lyhensin riittävästi ja ompelin siihen kiinni vapaalla kädellä leikkaamani täyskellohelman. Taittelin siis kankaan useaan kertaan siten, että sain pienellä nipsautuksella leikattua ympyrän, jossa on keskellä paidan helman mentävä aukko (ja osasin kertalaakista mitoittaa sen oikein, yllättävää, vaikka insinööri olenkin!). Tällainen saksiminen toki aiheutti sen, että puput ovat pää alaspäin toisella puolen mekkoa, mutta ei voi mitään, ei ollut aikaa eikä jaksamista ylimääräisiin saumoihin ja kikkailuihin.


Nyt siis kelpaa pyörähdellä Antti Tuiskun tahtiin!


Mekosta tuli ihana ja tuo kangas on todella suloista, mutta ennen kaikkea, nuo nuppineulat räjäyttivät tajuntani!

18 kommenttia:

  1. Hmm. Enpä ole missään minäkään nähnyt tuollaisia nuppineuloja. Täytyykin katsella mistä löytyy noita. Minulla Paapiin ja Kangaskapinan kankaat odottavat ompelu-uskallusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä aion ostaa näitä kyllä lisää, jos jossain bongaan :)

      Poista
  2. Ei oo uus keksintö, ostin jo 2009 ikeasta tämänlaiset nuppineulat :) mut mekko on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts! Noh, minulle oli täysin uusi tuttavuus kuitenkin :D

      Poista
    2. Näyttää muuten olevan Ikean ompelusetissä nytkin tuon mallisia nuppineuloja!

      Poista
  3. Kiva mekko akropaattipupuineen. Kokeiluun nuo uudet nuppineulat, korupihdit ompelukoneen vieressä voidaan sitten panna syrjään. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen joskus joutunut kiskoon pihdeillä nuppineuloja irti :D Nämä kyllä tuovat varmasti monille helpotusta ompeluun :)

      Poista
  4. Ostoslistalle Treen messuille :D - kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Nämä oli niin hyvät nuppineulat, että pakko oli kyllä jakaa vinkki muillekin!

      Poista
  5. Kiva uusi tuttavuus tuollaiset nuppineulat!

    VastaaPoista
  6. Oi, näyttääpä kyllä mielenkiintoiselta nämä neulat! Jos satun jossain törmäämään niin voisin jopa ostaakin tuollaisia, siinä olisi taas yksi askel lähemmäs ompelun kokeilemista... Mullahan on siis jopa kone, mutta ala-asteen traumat ompelukoneen räjäyttämisestä kaivelee mieltä vieläkin niin paljon, etten ole ommellut mitään tämän puolentoista vuoden aikana kun kone on kaapissa kököttänyt. Uusilla neuloilla olisi taas yksi paineistava tekijä lisää kokeilla, etten ole hankkinut varusteita ihan turhaan :D Tuo mekko on kyllä ihan hurjan söpö, toivottavasti prinsessa tykkää siitä myös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten kyllä ehdottomasti tarvitset uudet nuppineulat :D :D

      Poista