Sivut

maanantai 13. tammikuuta 2014

Ruuhkavuodet ja käsityöblogi

En ole tänä vuonna neulonut silmukkaakaan. Olen ollut täysin lamaantunut, väsynyt, itkuinen, päänsärkyinen ja helkkarin stressaantunut. Syy:



Nyt jo neljän päivän harjottelujakson jälkeen tuntuu naurettavalta se pahin alkupaniikki mutta ymmärrän kyllä että se on normaalia ja siihen ei mitkään "hyvin se menee" -tsempit tai "lapselle se on helpompaa kuin äidille" -kliseet auta. Ahdistuksistaan pääsee yli sitten kun pääsee.

Kaikista eniten nyppii se että päiväkotipaikka on suoraan sanoen vittumaisen kaukana mutta nyt kun reitti on jo käynyt tutuksi, ei sekään niin ylivoimaiselta tunnu. Paitsi vuorotyö aiheuttaa siihenkin omat kiemuransa mutta ei auta kuin asennoitua siihenkin oikealla tavalla. Toista autoa ei tämän takia todellakaan hommata vaan jatkan julkisilla kulkemista vaikka siihen menisikin, eikun siis, meneekin koko päivä.

Palaan töihin loppuviikosta, joskin osittaisella hoitovapaalla eli minulla on 5 vapaapäivää kuukaudessa. Ne tuntuvat todella tärkeiltä nyt kun ollaan pojan kanssa molemmat ihan uuvuksissa tästä uudesta arjesta. Jäbä nukkuikin perjantain ja lauantain välisenä yönä 15 tuntia ja päälle 3 tunnin päiväunet joten oletan että lepopäivä keskellä viikkoa on ihan paikallaan normiviikonlopun lisäksi meille molemmille. 

Ei tässä nyt kuitenkaan ollut tarkoitus ruveta mitään säälipisteitä ja vertaistukea kalasteleen (en jaksa enää edes keskustella aiheesta netissä) vaan todeta että käsityöblogi kun on blogi käsitöistä niin arvatenkin tahti saattaa vähän hidastua ja enää ei pikkutunneille asti virkkuukoukkuja heilutella. Onneksi ompelujutut on vähän joutuisampia ja mulla on uusia kankaita jemmassa! Yritän ehkä myös opetella uudestaan postaileen jotain pienempiäkin välihommeleita ja lipsua lifestylebloggaamisenkin puolelle. Oon vaan onnistunut tän hoitovapaan aikana tekeen niin paljon kässäjuttuja että on tullut aika tiukasti pysyttyä vain niissä vaikka mitä vanhoja postauksia selasin, olen kyllä blogannut aikoinaan muustakin.

Mutta joo, mulla oli jo kaksi tuntia sitten kauhea väsy ja olin menossa nukkumaan mutta tässä mä nyt kuitenkin vielä istun koneella silmät ristissä vaikka aamulla on taas päikkytreeniä mikäli lapsi ei ole kipeänä. Perus.

19 kommenttia:

  1. Ihminen jaksaa juur sen verran kun jaksaa. Jahka jaksat jotain värkätä ja tänne postata niin täällä ollaan! Aika aikaansa kutakin. Ruuhkavuodet on sulla nyt ja jäbä on tässä ja nyt. Mä en ainakaan oo menos mihinkään täältä. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmänkin ehkä kyse siitä että ihminen ehtii vain minkä ehtii ;) Siis nyt kun tästä alkujärkytyksestä ensin selvitään.

      Poista
  2. Lifestyle-valuminen kuulostaa mun korvaan ainaki hyvältä vaihtoehdolta! :) Tai vaikka vaan pieni keväthimmaus. (Kai voi puhua jo keväästä?) Pitäis välillä itsekin muistaa - ihan ilman lasta ja vasta-alkanutta päiväkotiarkea - että unen voisi joskus laittaa surffailun/bloggaamisen edelle. Nimim. viime yönä naspsuteltu taas postausta puoli kahteen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kevät, täällä alettiin just jäädyttään luistelukenttää ekaa kertaa tälle talvelle :D :D Mut joo, kevät se on ennen kuin ehtii kissaa sanoa, niin se aika rientää ja varmasti nyt vielä nopeemmin kun on nämä ruuhkikset :D

      Mulla on kyllä kauhee himo aina ollut jonkinlaiseen bloggaamiseen joten uskon jotain tulevan ilmoille varmasti! Ja minkäs sille voi että öisin on aina mukavinta näpytellä!!! ;)

      Poista
  3. Ruuhkavuodet. Tervetuloa kerhoon ;)

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa kerhoon, Terhi. Olet oikeassa, fraasit ja vertaistukilässytys ei kauheasti auta, kun on tuo rumba päällänsä, mutta silti teki mieli tulla sanomaan, että siitä selviää. Me ollaan myös siinä suossa, me ymmärretään eikä karata täältä minnekkään. Olkoot voima kanssasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän tuli nyt takapakkia taas kun poika sai jo ekan päiväkotiflunssansa ja harjoittelu katkesi mutta ei tässä nyt kuitenkaan ihan kylmiltä sitten joudu alottaan, huh huh, on tää melkosta mutta varmasti tästä selvitään. Kiitos tsempeistä! :)

      Poista
  5. Äh, mitkä kylmät väreet tuli tästä! Samoissa fiiliksissä oltiin reilu vuosi sitten ja sieltä ne tunnot taas nousi elävästi mieleen! Olin ehkä silloin vielä enemmän väsynyt kuin aikoinaan synnytyksen ja sen uuden alun aikaan. Sä ja te seviätte siitä! Ja niinkuin Ametsapuro kommentoikin tällä me ollaan eikä hävitä mihinkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin kans niin väsynyt viime viikolla vaikka unen puutetta ei ollutkaan että tosiaan olin virkeämpi jopa sen vastasyntyneen kanssa jota piti kellon kanssa yöllä heräillä syöttämään. Mutta eiköhän se tästä lähde sitten rullaamaan. Se hyvä puoli tuossa päiväkotiin harjoittelussa ainakin on ettei tarvi murehtia turhia ennakkoluulojaan kun näkee itsekin mitä siellä on. Mulla kun ei ole mitään aiempaa kokemusta minkäänlaisista päiväkodeista niin sekin lisäsi ahdistusta, jaiks.

      Poista
  6. Voimia! Ihan oikein sanot, ei ne omat ahdistukset mene millään muiden vakuuttamisilla pois, se on vaan käytävä läpi itse. Ja vaikka asiat alkaakin yleensä luistamaan ihan normiarjen tavoin, niin se tunne noista ekoista päivistä on kyllä ihan kamalana muistissa. Eli (turhaa) empatiaa täällä lähettelen sinnepäin! Haleja pikkumiehelle ja erityisesti äidille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos empatiasta kuitenkin :') Ja haleistakin!

      Poista
  7. Tsemppiä! Odotan vaan kauhulla kun itselle tulee se aika jättää pieni päiväkotiin.. Jos multa kysytään, niin en veisi varmaan ollenkaan, mutta ei se ihan niin yksinkertaista ole. :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits! On se kyllä kova paikka vaikka se on ollut tiedossa alusta asti että joku päivä se koittaa. Annankin neuvon että älä murehdi etukäteen, sitä ehtii murehtimaan ihan liiankin kanssa sitten vielä H-hetkelläkin!

      Poista
    2. Yritän muistaa tämän :D Helpommin sanottu kuin tehty! mutta kiitos!

      Poista
  8. Täällä on ihan sama meininki! Oma Jäbäni aloitti loppiaisen jälkeen päiväkodissa ja ensimmäisenä päivänä en voinut muuta kuin itkeä kotona ja syyttää itseäni, että miksi vein Jäbän jo näin aikaisin hoitoon. Sitä osaa todella hyvin syylistää itseään ja aiheuttaa itselleen tosi pahan mielen. En ole vieläkään ihan sinut tämän homman kanssa, mutta oli lohduttavaa kuulla, etten ole ainut, kenelle ottaa päivähoidon aloitus koville. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se varmaan suurimmalle osalle ottaa tosi koville. Tsemppiä sullekin! Tiedän niin hyvin tunteen!

      Poista
  9. Päiväkotitätinä voin sanoa, että yleensä lapsi itkee vanhemman perään max viisi minuuttia ja aloittaa seuraavan kerran vasta kun näkee äidin/isän portilla. Päivät menee usein oikein mallikkaasti ja lapsella on hauskaa. :) On toki tapauksia joille ensimmäiset viikot on vaikeita, yleensä ne on semmoisia nippanappa vuoden ikäisiä mukeloita, mitä isompi, sen vähemmän vanhempia yleensä ikävöidään.

    Eikä me siellä pidetä ketään huonona vanhempana sen takia, että tuo lapsensa hoitoon, koska itse menee töihin, sehän on ihan normaalia. Liika hössötys ja takertuminen lapseen on ne ehkä joille pyöritellään päätä. Vanhemman pitäisikin osata jättää se lapsi reippaasti ja sukkelaa sinne päiväkotiin ja häipyä kerralla eikä vitkutella lähtöä viisillä heipolla, ikkunasta vilkutteluilla jne, sillä vitkuttelu vain pahentaa tilannetta (niiden joille jääminen on vaikeaa). Mielummin jättää sen lapsen itkevänä sinne aamupalapöytään kun jää siihen viereen voivoittelemaan ja paijailemaan, nopsempaa se itku loppuu kun ikävän kohde häviää silmistä.

    Kannattaa myös aktiivisesti kysellä miten päivä on mennyt ja kysellä ottavatko esim. päivän aikana valokuvia lapsista. Kuvien avullahan näkee hyvin miten lapset oikeasti viihtyy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiken tämän olen kuullut monen monta kertaa mutta se ei vaan auta siihen että ahdistaa, ei vaan auta. Aika auttaa varmasti, nämä tunteet on nyt vaan pakko tuntea.

      En ala blogissa yksityiskohtaisesti selvittään miten on sujunut mutta päivä kerrallaan eletään ja eiköhän se tästä sitten joskus hymyksi muutu.

      Poista