Sivut

maanantai 30. joulukuuta 2013

Hanskat

Jäbän jumpsuitista jäi sopivasti jämäpaloja että sain itselleni karhuhanskat! Kaava on tuolta, mutta sitä ei ole siellä enää ilmaiseksi saatavilla. Melko vastaavia kaavoja löytyy kyllä nopealla googlauksella muualtakin, esimerkiksi täältä. Ja näitä Murun kankaista tehtyjä hanskoja myydään ihan valmiinakin. Ainakin nyt ennen joulua näin Vanhan joulumarkkinoilla kun Murun kojulta kävin kangasta ostamassa.

Hanskoissa on fleecevuori.

Nämä on jo pesty ennen kuvaamista (enkä sitten enää silittänyt uudelleen) koska ensimmäisellä kuvausreissulla alkoi sataan vettä ja hanskoihin tuli pisaroita. Toisella yrityksellä liukastuin koko kylän ainoaan jäiseen jalanmentävään kohtaan ja vedin mutaisen tien kyntöpelloksi hanskoillani. Sain kun sainkin nämä kuitenkin blogiin vielä tämän vuoden puolelle! Great success! Nyt onkin kaikki matsku koossa joulukuun koostetta varten ja jonkinlaista vuosikoostettakin ajatellen! Tai onhan tässä vielä aikaa tehdä vaikka mitä ennen kuin vuosi vaihtuu ;)

Ai että, nää on kyllä lämpöiset ja ihanat hanskat!


6 kommenttia:

  1. Hienot on käsineet, joita mä sanoisin lapasiksi, en hanskoiksi. Hanskat mulle tarkoittaa niitä käteen vedettäviä asusteita, joissa on jokaiselle sormelle oma lokero :) Mutta mitä väliä, miten niitä nimitetään, kunhan on hienot!
    Kaikkea hyvää vuodelle 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole koskaan jaksanut näitä vihta/vasta -väittelyitä joten ihan sama, olkoot sitten vaikka rasat kuten sanoisin jos en yrittäisi käyttää blogissa kieltä jota mahdollisimman moni ymmärtää ;)

      Poista
  2. Mulle nuo on ihan vaan kintaat. :D Hansikkaissa tosiaan lokerot joka sormelle, lapaset käsitän itse kudotuiksi/virkatuiksi tms. ja kintaat on sitten materiaalista x ommellut lapasenmalliset. :D

    VastaaPoista
  3. Joo, lapaset on neulotut. Mut jos joka sormelle paikkansa niin sanoisin että sormikkaat. Kintaat hyväksyn mutta hanskat nää nyt kumminkin on ;)

    VastaaPoista
  4. Mää oon haaveillu moisista jo jonkin aikaa. Muutama vuos sitten meijän lähikahvilassa myyntiin näitä, nyt vaan niitä murun tyynyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä ihania!!! Ja kaikki Murujutut!

      Poista