30 tunnin treffit Porissa, osa 3/3: erilaiset nähtävyydet

Vielä viimeinen Poripostaus! Kysellessäni ennen reissua vinkkejä siitä, mitä nähdä ja tehdä Porissa, toivoin saavani  tärppejä, joita en mistään  Visit Pori -sivustolta löytäisi. Ja tulihan niitä vinkkejä! Kootusti parhaat kohteet löytyivät, kun minulle vinkattiin Satakunnan Kansassa julkaistua "Porin paskat nähtävyydet" -artikkelia. Mitkä paskat? Näähän oli kaikista parhaimmat paikat! Ihan huikeeta!

Eniten kiinnosti vanha radioasema ja sen ympärille muodostunut veistospuisto. Odotukset olivat korkealla ja paikka vastasi kyllä täysin odotuksia. Tämä oli paljon kiinnostavampi, kuin Porin taidemuseo, mutta tästä ei juurikaan turisteille kohdistetuissa materiaaleissa hiiskuta (todennäköisesti, koska tällä ja tän näkyvyydellä ei voi samalla tavalla rahastaa).

Itse radioasemankin tarina oli kiinnostava. Sen lähistölle kun myöhemmin rakennettiin asutusta, kuului radiolähetykset jo jääkaapeista, uuneista ja kattilakaapeista. Nykyisin radioasemalla on jotain järjestystoimintaa, mutta todella huonokuntoiselta se näytti. Sääli tietysti rakennuksen puolesta, mutta sen rähjäisyys ja arkkitehtuuri kiehtoivat kovasti jo itsessään, saatika sitten tosiaan se tontilla oleva taide.

Radioasemalle johtavan tien (Radioasemantie) reunoilla oleviin puihin oli veistelty upeita juttuja eri taiteilijoiden toimesta. Mulla ei nyt mitkään ylistyssanat tunnu riittävän, eikä kuvat tee oikeutta. Menkää katsomaan!

Metsässä meni polkuja, joiden varrelta löytyi toinen toistaan kiehtovampaa teosta. Mökki oli aika pelottava syksyisessä metsässä, mutta uskallettiin kuitenkin kurkistaa sisäänkin.

Radioaseman pihassa on varmaan toisinaan jotain toimintaa, sillä siellä oli penkkejä ja tuoleja yms. Ja lisää taidetta.

Mä rakastan aivan valtavasti tällaisia veistospuistotyyppisiä paikkoja! Varmaan kaikki, missä olen tähän asti vieraillut, ovat olleet yhden ihmisen aikaansaannoksia ja toistensa kanssa samaan tyyliin tehtyjä teoksia, joten tämä poikkesi niistä monipuolisuudellaan ja sillä, että tosiaan taiteilijoita on ollut monia. Varmasti tästä löytäisi taustatietoa enemmänkin, jos etsisi, mutta itse en oikeastaan sellaista edes kaipaa. Nautin näkemästäni ilmankin.

Seuraava kohde oli vanha rautatiesilta, missä menee raiteiden vieressä kävelytie. Silta oli hieno ja ollaan ennenkin käyty fiilistelemässä vanhoja rautatiesiltoja (esim postaus Kotkassa olevasta vanhasta sillasta täällä). Tällä sillalla ei junia juurikaan kulje, mutta kävelyosuus on edelleen käytössä ja hyvässä kunnossa (toisin kuin esim se Kotka silta, missä oli reikiä suoraan mereen ja puomit päissä varoittamassa, että ei kannata mennä).

Silta on tosi pitkä ja tosi korkealla ja minulle iski korkean paikan / putoamisen kammo. En ole nuorempana kärsinyt tämän tyyppisestä ollenkaan, vaan olen ollut jopa melkoinen huimapää. Nyt kyllä ahdisti, ai kamala! Mutta selvisin vastarannalle ja vielä takaisinkin.

Silta ylittää Kokemäenjoen Isojoenrannan ja Kalaholman välillä (mitä sitten ikinä ovatkaan).

Lehtijutussa, mistä näitä paikkoja bongattiin, oli esitelty myös vanha kivilouhos Ruosniemessä uimarantoineen. Jutun perusteella paikka ei vielä vaikuttanut must see -kohteelta, mutta onneksi mentiin käymään, sillä sehän oli aivan upea!

Vaikka kyseessä onkin louhos lukuisilla nuorison spray-töhryillä varustettuina, eikä mikään luonnon muovaava seinämä muinaisilla kalliomaalauksilla, tämä oli silti sykähdyttävän upea paikka. Sekin tietenkin vaikutti asiaan, että oltiin paikalla kahdestaan, eikä ruuhkaisena kesäpäivänä, kun lampi on täynnä uimareita ja rannat täynnä pussikaljottelijoita.

Sääli, että en tarkene meneen luonnonveteen uimaan lokakuussa, kun hädin tuskin edes heinäkuussa. Mutta oli kyllä upea paikka.

Viimeisenä vielä todella surullinen, mutta silti mielenkiintoinen kohde, eli ruostunut maantie. Tällä tiellä kuljetetaan ferrosulfaattia rekoilla ja sitä sitten pölisee ympäriinsä ja ruostuttaa kaiken. Kaiteet, liikennemerkit ja koko tie näytti olevan ruosteessa. Hirveetä! Vaikka tuolla asuu ihmisiä, jotka ajavat tietä varmasti päivittäin, me oltiin silti niin vainoharhaisia, että kotiin ajettiin autopesun kautta. Olihan se auto jo tosi kuranenkin kaiken kiertelyn jäljiltä (haimme viikonloppuna myös geokätköjä).

Mutta joo, tällainen Porireissu meillä! Ehdittiin aivan valtavasti, vaikka oltiin vain yksi yö perillä. Tämän kun aina muistaisi, että ei tarvitse viikon lomaa voidakseen tehdä jotain. Tällaisen pläjäyksen jälkeen sitä paitsi tuntuu, kuin olisi ollut arjesta irti pidempäänkin. Suosittelen.

Poriin ehkä palataan vielä joskus lasten kanssa, sillä pitäisihän se Pelle Hermannin leikkipuistokin kokea.