30 tunnin treffit Porissa, osa 1/3: keskusta

Mulla ja miehelläni oli lapsivapaa viikonloppu ja päätettiin lähteä arkea pakoon, sillä kesällä heittämämme 36 tunnin miniroadtrip oli niin ihana! Jo silloin kutkutteli tehdä reissu Poriin, mutta siellä ei ollut ensimmäistäkään hotellihuonetta vapaana. Nyt oli parempi tuuri.

Onnistuttiin suorittaan niin valtavasti kaikkea, että matkaraportti on pakko jakaa kolmeen eri osioon. Näistä ensimmäisessä keskitytään yleiseen Poriasiaan ja museoihin, joissa kävimme.

Pori kiinnosti siitä syystä, että se on lapsuuteni ja nuoruuteni lähin "iso" kaupunki eli periaatteessa tuttu, mutta tietenkin siinä mielessä nukkavieru, että tottakai teininä joku Tampere ja Helsinki kiinnosti aina enemmän. 

Porissa siis ollaan käyty säännöllisen epäsäännöllisesti ostoksilla, elokuvissa (ja teatterissa) ja keskussairaalassa. Jos jotain lomareissua tehtiin, tottakai ne suuntautuivat jonnekin kauemmaksi. Ja pienemmät retket ja baarireissut sitten taas jonnekin lähemmäksi. Eli Pori on jäänyt turistikohteena täysin pimentoon. Edes jazzeilla en ole käynyt, enkä todellakaan aio käydä jatkossakaan. Paljon on vettä virrannut Kokemäenjoessa, mutta ei riittävästi, että menisin.

Mutta pieni turistiloma ihan randomina viikonloppuna, niin oi kyllä!

Siitä on siis hyvä tovi aikaa, kun Porissa olen käynyt muuten kuin mummulassa vieraillessa hätäpäissään viemään lapsia lääkäriin, jos on korvatulehdus iskenyt kesken joulunpyhien. Kerran olen tainnut alkuystävän kanssa käydä elokuvissa, mutta silloinkin oli pimeää ja juostiin vaan parkkipaikalta elokuvasaliin ja takaisin. Kunnollisesta edellisestä Porihengailusta on aikaa kutakuinkin sen verran, kuin mitä Taru sormusten herrasta -leffoista, joita varten pakattiin isän Pajero sikaosastoa myötä täyteen kavereita ja ajeltiin paikan päälle. Hengattiin Raxissa, kun kaikki kaupat meni aina viikonloppuisin kamalan aikaisin kiinni, mutta leffa alkoi vasta illemmalla. Niin, siitä on aikaa.

Yyterissä ollaan käyty muutama kerta, mutta niihin retkiin ei ole sisältynyt muuta Poriasiaa.

Ennakkoasenteeni Poria kohtaan olivat melkoisia ja istuivat tiukasti, vaikka vakuuttelin itselleni, että varmasti löydän sieltä hyvää ja kaunista. Torin laidalla seisoessani viime lauantaina nieleskellen katsoin ympäröiviä rakennuksia ja yritin miettiä, miten tästä järkyttävästä rumuudesta tulen saamaan mitään irti. Mutta kyllä minä sitten lämpenin.

Poriin oli ilmestynyt muraaleja ja tykkään niistä tosi paljon ja ne sopivat Poriin todella hyvin. Lisäksi kaupungilla oli uusi graafinen ilme, mikä oli tosi kiva logoineen ja pyöräilevine karhuineen. Ja kun poistuttiin kävelykadun ja torin välittömästä ympäristöstä pikkuisen kauemmas, oli siellä tosi söpöjä puutaloja. Mutta niiden rappeutumista kyllä vähän kauhistelin. Porissa voisi olla kysyntää julkisivuremontteja tekeville firmoille. Tykkään vähän rähjäisistä nurkista, mutta rajansa kaikella.

Porin museokierros aloitettiin Rosenlew-museosta. Minulla ei ollut sitä kohtaan mitä erityisiä odotuksia, joten yllätyin todella positiivisesti! Rakennus, missä museo sijaitsi, oli sanalla sanoen ihana! Ja rakastuin oitis oven edessä oleviin ruosteisiin asioihin.

Museon sisällä oli ihanan paljon kaikkea Rosenlew-tavaraa. Pannuja, helloja, leikkuupuimureita ja ihan kaikkea ja se kaikki oli todella mielenkiintoista.

Erityisesti mieltäni lämmitti Kotiliesi. Olin just ennen tänne menoa kuunnellut Satakunnan maakuntalaulua, missä lauletaan lämpimästä kotiliedestä.

Rosenlew-museon jälkeen käytiin Satakunnan museossa, mikä on valittu vuoden 2019 museoksi. En ole siellä koskaan käynyt, joten en tiennyt mitä odottaa, mutta nyt en oikeastaan lainkaan ihmettele, miksi se on palkittu. Toki siihen on varmasti paljon syitä, mitkä eivät kertavierailulla aukea, mutta perusnäyttely oli tosi hieno.

Täälläkin rakennus itsessään oli jo tosi upea sisältäpäin. Hämyinen tunnelma pysyi yllä, sillä vitriineihin syttyi liiketunnistimella valot kirkkaammiksi, kun niitä kohti käveli. Kerroksia oli useita ja lapsillekin olisi ollut leikittävää ja kokeiltavaa useassakin kohdassa.

Täälläkin päästiin Satakunnan laulun tunnelmiin, "tyynnä kyntää aurallansa maata isien".

Kävimme myös Porin taidemuseossa, mutta sieltä ei ole erityisesti mitään kommentoitavaa, eikä oikein kuviakaan. Mutta kävimmepä kuitenkin.

Kyselin ennen reissua vinkkejä eri somekanavissani, että mitä tehdä Porissa ja saatiin myös ravintolavinkkejä, mikä oli tosi kiva, sillä muuten oltaisiin varmaan syöty tyyliin Mc Donaldsissa kun ei oltaisi ikinä koskaan tajuttu mennä muualle.

Torgetia vinkattiin paljon ja katsottiin oikein etukäteen, missä se on ja milloin se on auki. Se olikin hyvä, sillä sehän ei todellakaan ollut auki ihan mihin aikaan nyt sattuu nälkä yllättään.

Syötiin ehkä yhdet tähänastisen elämämme parhaat pizzat. Oikeasti, aivan törkeän hyvää! Omani oli Carciofo bianca. Pizza oli ihanaa, mutta ravintola itsessään oli myös todella suloinen. Kiitos tuhannesti tästä vinkistä!

Jälkiruualle mentiin Sarpin kahvilaan, sillä vaikka kukaan ei vinkannut sammakkoleivoksista, se oli about se ainut asia, minkä tiesin itse. Sarpin sammakkoleivos on klassikko, se oli lapsena ihan parasta, nuorena nostalgista ja nyt suorastaan legendaarista. Jo äitini on syönyt näitä lapsena. Harmitti, kun Sarpin kahvilakin oli auki niin huonosti, mutta onneksi sain vinkkiä, että Prismat (ja Sokoksen yhteydessä oleva S-market) myy näitä myös. Lopun voittekin arvata.

Jos ikinä käytte Porissa, syökää sammakkoleivos. Se on oikeasti aivan jumalaisen hyvää ja ulkonäkökin hauska.

Käytiin lauantaina myös Reposaaressa ja Kallossa, mutta niistä tulee sitten erillinen postaus. Yövyimme Scandicissa ja sunnuntaina kierrettiin vielä vähän erilaisia nähtävyyksiä. Niistä sitten oma juttunsa myös.

Tuliaiseksi ostettiin sammakkoleivoksia ja Kallo-olutta.