Sivut

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Vertices Unite 2

Viimeiset kaksi viikkoa olen neulonut melko yksiavioisesti Stephen Westin Vertices Unite -huivia. Tänään neulon -youtubekanavan Jonna kun nimittäin järkkäsi kyseisestä huivista yhteisneulonnan ja minä en tietenkään kestänyt sitä vain sivusta seurata, joten laitoin sen puikoille itsekin. Olen neulonut samaisen huivin kolme vuotta sitten, mutta kieltämättä on kyllä ollut haaveissa tehdä toinen ihan jo siitä asti. Nimittäin ensimmäisen kohdalla olin vielä niin hölmö, että noudatin puikkosuosituksia ja ihan liian pienihän siitä tuli. Nyt jo tiesin, että oma käsialani vaatii paksumpia välineitä ja tein tällä kertaa 4,5 mm puikoilla. Ja värimaailma on harmonisempi, kuin edellisessä.


Huivin kuvaamisen suhteen oli taas melkoiset visiot, mutta toteutus ei kyllä sinne päinkään, mitä olin mielessäni ajatellut. Minulla nimittäin oli mielessä eräs muraali täällä Vantaalla (Maikki Rantalan ja Sara Multasen suunnittelema), missä olisi samoja sävyjä, kuin huivissani. En sitten ollut sen vertaa tarkkaan kuvaa katsonut, että sehän tosiaan on sen kerrostalon seinässä hyvin korkealla, ei suinkaan maan tasalla. Ei siis olla ennen tätä livenä nähty ja lähdettiin paikan päälle varta vasten huivia kuvaamaan.


Ihan ei siis tällä kertaa onnistanut, sillä oli aivan mahdotonta saada kuvattua huivia jokseenkin lähietäisyydeltä siten, että muraali näkyisi taustalla. Lisäksi kyseisen taloyhtiön mattotelineet tekivät messevät varjot huivin päälle ja itsekin älysin asian vasta kotona kuvia selatessani. Voi perse, jos nyt ihan suoraan sanon.


Sittenhän minä siinä mietin, että no heitäpä tuo huivi ilmaan, niin nappaan kuvan kun se eteerisesti leijailee sen muraalin edessä. Paskat leijunu.


Mutta huivi on kuitenkin neulottu ja se on tässä. Langat ovat kaikki muut Dropsin Baby merinoa, paitsi harmaa on Novitan baby Merinoa ja minttu Filcolanan Arwettaa.



Kertakaikkiaan ihana huivi. Iso ja lämmin ja pehmeä.

14 kommenttia:

  1. Ihana huivi! Kuvaaminen on tosiaan joskus haasteellista. Mulla lähinnä omien neuleiden kuvaamisessa ongelma, sillä mieheni ei ymmärrä visioitani ja itse on hankala pitää kuvattavaa neuletta yhtäaikaa päällä ja seistä kameran takana 😁 -Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on ihan hirveetä. Monesti yritän käyttää jalustaa ja kaukolaukaisijaa, mut helpompaahan se olisi, jos saisi kameran taakse ihmisen, joka ymmärtäisi, mitä haluan siihen kuvaan ja miten.

      Poista
  2. Pitäisiköhän tuo huivi tehdä. Silmukoiden poiminta vähän etukäteen on epämukavaa. Kivan kokoinen ja kivat värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on tosi helppoa poimia silmukoita, sillä reunoihin tehdään tavallaan ns yhden silmukan icordia, siitä on tosi näppärä poimia.

      Poista
  3. Nätti huivi ja kaunis muraali, jos eivät suostu yhteiskuvaan niin sitten ei. Kiva kuva huivista rullalla, värit tulevat hyvin näytille siinä, ja pehmeys näkyy. Irmeli

    VastaaPoista
  4. Onpa kaunis huivi!
    Voi, kun sun visiot kuvaamisesta eivät toteutuneet.
    Mukavaa päivää Sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan äärimmäisen harvoin toteutuu visiot neuleiden kuvaamisesta, joten tavallaan tää on aika normaalia. Ja oma moka tällä kertaa, kun en ollut katsonut muiden kuvia muraalista sen verran tarkkaan, että se ei tosiaan ole maan tasalla.

      Kiitos samoin! :)

      Poista
  5. Hauska teksti taas kerran 😂 Kysyn ihan ohi tekstin: miten luot silmukat? Lanka vasemman käden sormissa ja kieputellen vai neulomalla? Tytär opettelee juuri ja mietin miten tosi paljon neulovat aloittaa. Opetin neulomalla, ope oli koulussa kieputellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luon yleensä siten, mitä oon itse aikoinaan lapsena oppinut. Monesti olen yrittänyt opetella neuloen luomaan, sillä siitä ei jäisi niitä epämääräisen pituisia häntiä, mutta ei se meinaa tarttua mieleen sitten millään, vaan aina pitää erikseen katsoa ohjeista, enkä sitten yleensä jaksa. En tiedä tekniikan nimeä, mitä käytän, mutta se perus, mitä koulussa on ainakin muinoin opetettu.

      Poista
  6. Tosi kiva huivi. Värit on upeat (tykkään noista itsekin). Niin erinäköisiä huiveista tulee kun värit vaihtuu. Aina ei samaksi tunnista jos/kun ovat henkilön niskalla.
    On kaunis tuo muraalikin, kiva kun sain senkin nähdä vaikkei tuo huivi ihan sen edessä leijaillutkaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja joo, ihan erinäköisiä tulee, kun on eri langat eri järjestyksessä.

      Poista
  7. Haha, harvinaisen viihdyttävä kertomus kuvaushetkestä. Tiedän niin tuon tunteen, kun on jokin hyvä visio, mutta toteutus onkin sitten ihan eri juttu.

    VastaaPoista
  8. Ihana huivi, upeat värit!
    Mulla vihdoin samanlainen eka menossa ja mietin, olisko sulla vinkkiä tuohon silmukoiden poimimiseen?
    Kaksi kertaa sen nyt tein, enkä kummallakaan kerralla ollut tyytyväinen,jäi omaan makuun liian löysälle.. Kiitos! ☺️

    VastaaPoista