Sivut

torstai 13. joulukuuta 2018

13

Joulukorttikuva vuonna 2018. Se otettiin samalla, kun kuvattiin lapsille neulomiani tonttulakkeja. Oli ihan todella vaikea valita, sillä kivoja kuvia oli niin paljon. Osa oli tosiaan niin ihania ja herkkiä, etten halua niitä edes jakaa, vaan pitää pyhinä otoksina perhealbumissa. Tämäkin kuva on täynnä rakkautta, eikä siihen totisesti lunta vaadittu, että päästiin joulutunnelmaan.


Havumetsä on sopiva miljöö joulukuvalle ilman luntakin ja sattuipa oleen havuinen teema myös tämän vuoden joulupostimerkeissä.


Mulla on ollut tapana lähettää tai muilla keinoin toimittaa paperisia joulukortteja kolmisenkymmentä. Nyt kuitenkin on ylitetty kipuraja joulupostimerkin hinnassa ja on pakko alkaa tosissaan miettiin, että mihin pisteeseen asti tässä on enää kertakaikkiaan mitään järkeä. Haluaisin lähettää joulukortteja ja muistaa ihmisiä ja mahdollisesti jopa kortillani ilahduttaa (sen sijaan, että aiheutan morkkista tällä innokkuudellani), mutta yli euron postimaksu jopa näissä ns edullisissa joululähetyksissä on kyllä jo tosi paljon.


Itse kun sometan tosi paljon, en koe, että mun satojen kuvien sekaan lätkäisemä joulutervehdykseksi tarkoitettu kuva erottuisi sieltä mitenkään. Eri asia he, jotka eivät muuten ole aktiivisia somettajia ja sitten kerran vuodessa näkee heidän elämästään edes jotain sen kuvan muodossa, on eri asia. Siksi koen, että postikortti olisi mun tapauksessa se henkilökohtaisempi ja merkityksellisempi joulutervehdys. Ehkä meidän pitää kuitenkin siirtyä johonkin muuhun tapaan, jos kuva kuvien joukosta ei erotu erilliseksi joulutervehdykseksi, ehkä täytyisi ottaa jouluvideo, kuin Ruotsin kuninkaalliset ikään tai pitää joulupuhe parvekkeelta ja videoida se.


Tänä vuonna nyt kuitenkin lähti vielä pino kortteja postin matkaan. Ymmärrän toki, että palvelut maksaa ja käyttäjien vähentyessä hinnat nousee entisestään, mutta jossain vaiheessa se tulee raja vastaan jouluihmiselläkin. Ja jossain vaiheessa menee jouluihmiselläkin hermo ihmisten osoitteiden kalasteluun. En valitettavasti voi aivan kohtuuttomasti käyttää aikaa siihenkään. Osoitetietokanta kuitenkin elää koko ajan ja perässä on hankala ellei jopa mahdotonta pysyä. Joten ymmärrän enemmän kuin hyvin kaikkia, jotka ovat korttihommista pois jättäytyneet. Itse vielä sinnittelin.

10 kommenttia:

  1. Mieltä lämmittävä kuva. Ilahtuisin saadessani tuollaisen kortin tuttavaperheeltä. Mutta annan myös ääneni parvekkeella nauhoitetulle joulutervehdykselle Ü

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana kuva! Mä lähetän paljon kirjeitä ja käytän postia ihan muuten vain, siis pitkin vuotta. Joulukortteja en kuitenkaan jotenkin koskaan ole oppinut lähettämään, vaikka meidän lapsuudessa lähetettiin niitä muistaakseni aina joku sata, äiti rakasti joulukortteja. :D Edelleen kortteja on musta kiva saada, ja ehkä ihanimpia on juuri ystävien perheistä otetut valokuvat. Mä en silti jotenkin itse ole osannut niitä lähettää. Ja toisaalta opiskelijana ja noilla hinnoilla niin keksin kyllä sille rahalle muutakin käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulukortit on kyllä ihania ja omia lemppareitani myös ystävien/sukulaisten lapsista otetut kuvakortit :) Nää postimaksut on kyllä tosi kalliita, mutta toisaalta itse koen, että se on silti hyvin käytetty raha, jos se kortti jotakuta ilahduttaa.

      Poista
  3. Mekin on vielä lähetetty mieluummin perinteisiä kortteja (lapsen kuvalla) ja tykätään niitä myös saada. Ei mikään sähköinen viesti aja samaa asiaa. Kieltämättä todella hauskalta kuulosti myös omalta parvekkeelta pidetty videoitu joulupuhe =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ei sähköinen viesti aja samaa asiaa, ei todellakaan edes se parvekkeelta pidetty puhe :D

      Poista
  4. Olen tehnyt ”aina” kortit itse. Lapsuuden kodissa äiti osui mahdollisimman halpoja (rumia olivat) joulukortteja (5penniä taisivat maksaa kappale). Omassa elämässä teen itse. Toivon, ettei tämä joulukorttiperinne katoa nuoremman sukupolven myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että nuoremman sukupolven myötä katoaa, postin toiminnan myötä ehkä :D Sillä musta tuntuu, että ihan yhtä lailla se varttuneempi väestö on lopettanut korttien lähettämisen.

      Poista
  5. Ihana kuva! Ja kuvaa hienosti Etelä-Suomen joulusäätä. Itselläkin oli aikeet teettää yhdestä tunnelmallisesta kuvasta joulukortit lähipiirille, vaan kiire painoi päälle enkä ehtinyt sitä tekemään. Ja kun kuulin joulumerkin hinnan, niin en kyllä ala mitään persoonattomia kaupan kortteja kellekään kirjottamaan. Ehkä sitten nauhoitamme kuninkaallisen videon parvekkeelta. Kiitos ideasta!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin lapsille kuvaan toppapuvut, vaikka kuvanottohetkellä tais olla lähemmäs kymmenen astetta lämmintä :D :D :D

      Ja joo, näillä postimaksuilla ei mitä tahansa persoonattomia kortteja kannata lähetellä, mieluummin sit tunteella alusta loppuun. Toki kukin tyylillään, ei sillä :)

      Poista
  6. Minäkin kirosin merkkien hintaa. Nyt ne kuitenkin näyttävät olevan ikimerkkejä eli niitähän kannattaisi ostaa pariksi seuraavaksi jouluksi jo nyt, kumminkin hinta nousee sen 10 senttiä per vuosi :P

    VastaaPoista