Ensimmäinen itselleni neulomani villapaita

Näin blogini kymmenvuotisjuhlavuotena repäisin ja neuloin itselleni villapaidan. Lapsillehan olen neulonut monen monta paitaa ja miehellenikin yhden, mutta oma paita tämän kokoiselle ihmiselle on tuntunut liian suurelta haasteelta. Nyt kuitenkin olin ajatellut asiaa toteutettavaksi tänä vuonna ja kuukausi sitten kävi niin ikävästi, että kuopus oli taas kerran sairaana ja lääkärireissulta saatiin kolmen päivän saikkulappu mukaan. Niinpä koukattiin ruokakaupan kautta ja ostin korillisen Novitan Nallea. Nyt jos koskaan aloitan, mietin!

Ohje: Caitlin Hunter: Sunset Highway
Lanka: Novita Nalle, Novita Nalle Taika
Puikot: 4 mm (resorit 3 mm)

Ensimmäiseksi paidaksi haaveilin retkipaitaa, ihan vaan jotta voisin tehdä sen vähän paksummasta ja edullisemmasta langasta, eikä olisi sitten niin väliä, jos ei tulekaan ihan priimaa. Juu, ei tullut priimaa ei, joten ihan hyvä valinta. Retkinuotiolle tämä kuitenkin kelpaa oikein mainiosti.

Tiesin, että paidan neulomiseen kuluu paljon aikaa, mutta silti olin yllättänyt, että sen kolmen päivän lapsi sairastaa -vapaiden aikana olin saanut vasta kaarrokkeen kirjoneuleen tehtyä. Olin kuitenkin katsonut koko kauden Donnaa Yle Areenasta (suosittelen, hulvaton sarja!) samalla kun neuloin. Neuloin niin paljon, että ensimmäistä kertaa ikinä käsi kipeytyi niin, että olin jo hetken huolissani.

Paita kuitenkin eteni tasaisesti ja oli hyvin poikkeuksellista, että en kyllästynyt siihen missään vaiheessa. Yleensä kyllästyn kyllä minkä tahansa pienemmänkin projektin kanssa viimeistään loppumetreillä. Nyt en. Neuloessani katselin telkkarista Sohvaperunoiden uusinta kautta ja ihan huippua junaohjelmaa, Radalla. Perus neulepodcastit katselin ja tikutin mukana toki myös, erityismaininta uudelle Villapesuohjelma-nimiselle videopodcastille. Suosittelen lämpimästi!

Paita onnistui muuten tosi hyvin, mutta kaarrokeosa on aivan liian iso ja liian pitkäkin, minkä vuoksi hihat alkavat tosi alhaalta. Ja ne hihat, voi hyvä hyssykkä sentään, ne ovat isot! En todellakaan lukenut ohjetta etukäteen, vaan sitä mukaa kun neuloin. En siis huomannut, että niissä ei tehdä kavennuksia lainkaan ennen resoreita. Ja sitten kavennettiinkin ihan hemmetisti. Ne ovat siis järjettömän leveät pussit. Jos paita olisi muuten onnistunut aivan täydellisesti, purkaisin hihat ja neuloisin ne uudelleen kapeammiksi. Mutta kun se kaarrokekin on niin suuri, niin en jaksa nähdä vaivaa, teen sitten mieluummin vaikka kokonaan uuden. Mutta en tietenkään samanlaista, vaan jonkin toisen. 

Kuvauspaikka löytyi vähän sattumalta, kun pari viikkoa sitten kuvasin instagramiin yhden muraalin Myyrmäestä ja laitoin hashtagiksi streetartvantaa ja jäin sitten plärään muita kuvia samalla tagilla. Sitten sieltä tupsahti neuleaiheisia seinämaalauksia Hakunilasta. Mitä ihmettä, miksi kukaan ei ole kertonut mulle näistä? Miten nämä ei ole tulleet aiemmin vastaan missään somessa? Siltä istumalta päätin, että kunhan mun eka oma villapaita tulee valmiiksi, se mennään kuvaan Hakunilaan.

Nämä seinämaalaukset koristavat Hakunilan käsityökeskuksen seiniä (Oritie 1, Vantaa). 

Ai että tätä ylpeyden määrää itsestäni.

Ja kiitos miehelleni, että viitsit ajaa koko perheen Hakunilaan tällaisen asian vuoksi ja ottaa noin sata kuvaa. Ja anteeksi lapsille, joita ei olisi paskan vertaa kiinnostanut koko homma, mutta joutuivat silti lähteen mukaan.