Sivut

maanantai 31. joulukuuta 2012

Hui! :D

Olikohan se kesällä 2011, en enää muista varmaksi, kun tanskalainen Marie Koch otti yhteyttä ja pyysi saada haastatella neulegraffiteista hänen väitöskirjaansa mikä käsittelee "craftivismia". Sanoin etten koe olevani mikään aktivisti mutta hän halusi minut mukaan silti. Hän haastatteli useita henkilöitä eri Pohjoismaista. Toisaalta ihan hyvä että on sitten vertailukohtakin niille jotka kokevat tekevänsä jotain merkityksellisempää kuin meikäläinen ihan höhhöö-meiningillä. Siis apua! No mutta kuitenkin, melkein olin jo unohtanut koko asian ja sitten sain kutsun väitöstilaisuuteen! En jaksanut lähteä vauvan kanssa paikan päälle (Vaasaan) mutta postista tupsahti kuitenkin kyseinen opus :) Se oli tanskaksi enkä ymmärrä siitä siis mitään :D Paitsi englanninkielisen tiivistelmän. Mutta kyllä tämä kunniapaikan kirjahyllystäni saa.





Nopealla pläräilyllä bongasin jotain muutakin englanniksi kirjoitettua ja tajusin että se on mun muminaa!!! Haastattelu hoidettiin siis englanniksi (ja se nauhoitettiin tai siis tallennettiin) ja tuota lukiessani voisin ehkä vajota maan alle. Vähän niin kuin joskus töissä englannin kielinen auditointi ja mun piti vastailla ja sit olin vaan että "ehmmm... ummm... hehe." Oikeesti en oo ihan noin nolo puhuun englantia jos pääsen vauhtiin mutta kun en osaa suomeksikaan selittää mitään perimmäistä tarkoitusta neulegraffiteille. No mutta joo, jännä kokemus kuitenkin :) Onnea Marielle upeasta saavutuksesta! :) :) Ei olisi minusta moiseen ikinä.

18 kommenttia:

  1. Kieltämättä hienosti oot kertonut harrastuksestas. pikkusen saa sellaisen pilvissä leijailija viban tosta, HEHE...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kamoon hei, miks heti jos joillain on joku juttu, sitä pitää alkaa tutkimaan perusteellisesti. Eiks vois vaan ehmmm.... tehdä! Hehe.

      Poista
  2. Voi kuule, mitä me tutkijat tekisimme, jos ei jostain aina tulis joitakin juttuja, joita tutkia...Sinänsä kyllä sinun osuutesi kuvaa hyvin monien modernien ilmiöiden spontaaniutta. Hehe OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just siks mä en ole tutkija...hehe :D :D

      Poista
  3. Voi hitsi, hienoa. Olisit lähtenyt karonkkaankin. Tanskalaiset osaavat juhlia! Näin väitän sen perusteella, että meillä on sukua siellä.

    -Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä sinne ainakaan olisi voinut mennä kun ei mulla ole iltapukua! :( Mut joo, sillon kun tota haastattelua annoin, ajattelin että tottakai menen väitöstilaisuuteen jne mutta en nyt sitten saanutkaan itestäni irti kun olisi pitänyt vauva pakata mukaan. Plaah. En osaa vielä järjestää vauvaelämääni ja menemisiäni siten että voisin jotain tehdäkin :P

      Poista
  4. Itse olen opinnäytetyöni takia joutunut tutustumaan laadullisiin haastattelututkimuksiin, ja tuoltahan ne haastattelut muissakin tutkimuksissa näyttää, kun jutut sanasta sanaan kirjoitetaan auki. Huvittavalta näyttää tietysti ensialkuun. Mutta ei siis mitään syytä nolostella omia höpinöitään. Ei kukaan puhu täydellistä kirjakieltä edes omalla äidinkielellään. Mutta tosiaan, ei minustakaan kaikista asioista tarvitsisi vääntää tieteellistä tutkimusta, tylsistyttää koko homman!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli se siis kuuluu tehdä niin, sanasta sanaan? Ite en opinnäytetyöhöni joutunut tekeen haastatteluja kun keskityin bakteerien sielunelämään mutta tuo nyt kyllä lohdutti sentään vähän että jos ne kuuluu tuolla lailla kirjottaa :D

      Poista
  5. Oho, hienoa! Sä oletkin ollut jo monessa paikassa esillä, mikä on vaan hyvä asia. Kukas se kissan hännän nostaa jos ei kissa itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no, en tiedä että onko se välttämättä niin hyvä asia :D :D :D Itse en ole itteeni tyrkyttänyt minnekään vaan kummasti eri tahoja näyttää vaan kiinnostavan. Mutta aika harmitonta tää esilläolo on toistaiseksi kuitenkin ollut :)

      Poista
  6. Siistotaelikkä haastattelut kirjataan noin tarkkaan - hehe :D Pitää muistaa jos joskus saa kunnian tulla haastatelluksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti joo! Tää on kyllä hyvä muistaa mikäli jatkossa joku haluaa vielä haastatella johonkin tutkimukseen. Että jos edes kirjallisesti saisi vastata niin pysyisi ehkä joku tolkku punaisessa langassa :D

      Poista
  7. Eikun tuohan on just paras! :D Ihana pätkä, ja ihan parhaat noi "hehe"-kohdat :D
    Vau!! Ei kaiken tarvitse aina olla hirveän tärkeä statement. Hauska juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D :D Ja joo, ei kaiken tarvi olla statement!

      Poista
  8. Ai Marie haastatteli suakin! Sama nolous paisto mun poskilla kun selasin tuota väikkäriä. :D Ei jessus kun olisi tiennyt, että nuo menee sanasta sanaan, olisin ehkä miettinyt tarkemmin mitä sanon ja ennen kaikkea miten. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, haastatteli! En vaan jaksanut silloin siitä mitään blogiin kirjottaa. Ja siis todellakin, jos vaan oisin tienny! Mut toisaalta, eipä sitä moni tajua yhdistää kuka siinä on sönköttänyt ja ei toi nyt muutenkaan varmaan kenenkään luettavaksi edes eksy :D

      Poista
  9. Ja jos eksyy niin onneksi suurin osa on tanskaksi, jolloin suurin osa ei edes aloita lukemista. ;)

    VastaaPoista