Sivut

lauantai 8. joulukuuta 2012

Android-kamera

Olin aiemmin syksyllä Nikonin järjestämässä tilaisuudessa jossa esiteltiin bloggareille kameroita ja kerrottiin vinkkejä eri asioiden kuvaamiseen. Siellä arvottiin muutama kamera ja kävi niin että tämä ensikertalainen macaron-leivosten ja skumppalasien äärellä haahuileva bloggaaja voitti kameran, joka on kuin älypuhelin paitsi että sillä ei voi soittaa. Itsehän en ole kovin tekniikkahifistelijä joten luovutin sen mieheni leluksi. Kunnes sitten tuli vastaan tämä reissu vauvan kanssa josta stressasin valtavan tavaramäärän vuoksi jo niin paljon, että päätin luopua kahdesta normaalisti itselleni hirmu tärkeästä matkatavarasta: läppäristä ja järkkäristä ja korvata ne tuolla Nikonilla.

Mun ei edes pitänyt kirjottaa tästä koska ei oikein istu blogiini mutta kirjotan nyt kumminkin!


+ Sillä sai oikeesti tosi hyviä kuvia vaikka kokemukseni pokkareista ovatkin sitä luokkaa että olen kutsunut niitä paskakameroiksi (ainakin siis niitä mitä meillä on viime aikoina ollut, ennen oli parempia)
+ Siinä on makrotoiminto (järkkärilläni tai siis siinä olevalla linssillä kun ei saa kovin lähikuvia otettua)
+ Oikeestaan joka olosuhteessa ja tilanteessa kuvaaminen onnistui, yleensä kun olen tottunut lausahtamaan että "turha kuvata tässä valaistuksessa kun ei onnistu kuitenkaan"
+ Hotellihuoneen wlanilla surffailu tökki ja pätki iPhonellani mutta Nikonilla surffasi hyvin.
+ 10 x optinen zoomi! :)

- Hidas käynnistymään
- Suljettaessa ei sulkeudu vaan menee valmiustilaan joksikin aikaa ja kun valmiustilassa olevan kameran änkee suojapussiin ja vahingossa hipaisee yhtään mitään, yrittää se aukeutua vaikkei mahdu ja sitten se huutaa objektiivivirhettä. Valmiustilan voi varmaan ottaa poiskin tai sitä voisi lyhentää mutta se käynnistäminen alusta asti on niin hidasta että kuvaustilanteet ehtivät jo menemään ohitse.
- Kosketusnäyttöä ei pysty käyttään lapaset kädessä.
- Joskus on hankala tajuta missä kulmassa tietyt asiat ilmestyy ruutuun joita koskemalla pääsisi haluttuun valikkoon tai tilaan. (Tosin tää ilmeisesti johtuu vain siitä että se on niin toivottoman hidas!)
- Android vaatii google-tunnukset ja itteeni ahdistaa ihan tajuttomasti se että jos joku nappaa kameran mun kädestä, on siellä mun sähköpostit levällään kaikkien luettavaksi (tämän voisi tietysti välttää tekemällä ylimääräiset googletunnukset tai jotenkin osata suojata mutta en osaa, kännykkäni osaan)

Periaatteessa toi android-osuus on siis turha koska kännykällä pystyy tekeen kaiken saman ja koska kamera ei ole puhelin ja ilman puhelinta harvoin minnekään lähtee, en ymmärrä että miksi ihmeessä kamerassa pitäisi olla netti. Mutta kameraosuus on hyvä jos ei ota huomioon noita muutamia ärsyttäviä asioita. Tätähän siis markkinoitiin bloggajille sillä että voi suoraan ladata ne kahvila- ja shoppailukuvat blogiin tai muihin palveluihin mutta itsehän en siihen lokeroon ole oikein kuulunut.

11 kommenttia:

  1. Mulla on myös Nikonin coolpix, mutta vaan vanhempi versio ja siis pelkät kameraominaisuudet. Ostin sen ihan sen vuoksi, kun tiesin etten jaksa roudata järkkäriä aina mukanani. Oli myös joku Tekniikan Maailman testien "paras pokkari järkkärin ominaisuuksilla". Oon ollut tyytyväinen ja olisin varmaan vieläkin tyytyväisempi jos jaksaisin opetella käyttämään sitä oikeasti... :D Mutta suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin kyllä siitä miten hyviä kuvia tolla saa :)

      Poista
  2. mut joku instagramhomma varmaan toimii tolla hyvin, jos tuntee tarvetta. Esim mulla ei ole mitään nettiin vievää vempelettä läppärin lisäksi, joskus kadehdin niitä nopeita "oon kampissa" kuvapäivityksiä. kännyissä kamera on kuitenki niin paska, et mieluummin tekisin tolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, tosin jos on joku ns. hyväkamerainen älypuhelin niin instagrammiin sopivan tasoista matskua saa myös sillä kännykällä. Mut oletan että toi kamera on halvempi kuin joku uusin iPhonen vaikka kummankaan hintatasosta en mitään tiedä kun puhelimeni on mieheni vanha ja kameran sain ilmatteeks :D

      Poista
  3. Ilman kameraa on kuin kaveritta reissaisi. Syksyllä tein yhden matkan vain iphonen varassa ja outoa oli. Moni juttu jäi harmittelemaan ja kaivelemaan. Toiselle matkalle otin Canonini enkä kadu. Lapsen kanssa reissaaminen lisää tietenkin haasteita kuvauksen suhteen, samoin kuin koiran. Yhä lienee kuitenkin ihmisiä, joille kuvaaminen ei ole mitenkään tärkeää ja jotka kuvaavat vain etelänmatkoja tai jouluja. Sekin on hassua. MUTTA: mistä saisi lisää aikaa perehtyä kaikkien noiden uusien tekniikkahienouksien toimimiseen. Minulla ainakin on tänäänkin ollut käsissäni jo laitteita, joiden käyttöön en ole ennättänyt perehtyä kuin vain pieneen osaan. Laitan kuitenkin korvan taakse tuon Nikonin. Ihan mahtavaahan on, että onnetar suosi sinua ja sait hieman lisähaastetta elämääsi ;/ Onni suosikoon jatkossakin.
    Oli niin mukavaa muistiharjoitusta, kun olit tallentanut mm. Nässjö-kyltin. Juuri tuollaiset menisivät ohitse ellei kamera-kaveri tallentaisi niitä muistin tueksi. Juurikin samoilla seuduilla junailin juuri pitkän sillan yli Tanskan puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein tuntuu siltä että jos reissaa ilman kameraa, on kuin ei reissaisi ollenkaan ;) Ja mullakin on hirveesti laitteita joiden toimintaan ja ominaisuuksiin en ole kunnolla perehtynyt. Ties mitä niistä saisikaan irti!

      Poista
  4. Saakohan tuon synkronoitua sen (mikä sen nimi nyt olikaan) systeemin kanssa, mihin android-puhelimen ainakin saa? Joku pilvipalvelu, mihin ei tarvi erikseen ladata nettiin niitä kuvia, vaan se lataa automaattisesti kaikki kuvat kun on synkronoitu. Taatusti on parempi kuvanlaatu kun nykyisessä samsungissa. Niin tai saako tuohon ladattua play-kaupasta sovelluksia esim. bloggerin? Se androidin blogger kyllä toimii aika huonosti. Kuvat pitää ladata yks kerrallaan ja tallentaa joka välis jos haluaa tekstiä kuvien väliin.
    Toinen juttu mikä kiinnostaa on lataus. Pitääkö tuosta ottaa akku irti ja laittaa johonkin erilliseen laturiin? Nimittäin siihen tökkää mun nykyisen sonyn pokkarin käyttö. Aina kun sitä tarvis, akku on loppu ja se vaan on jotenkin "niiiin työlästä" kun se akku pitää laittaa erilliseen laturiin.
    Niin ja kosketusnäyttöä varten myydään hanskoja ainakin glitterissä. Ja voi niitä tehdä itekin. Langan kaveriksi täytyy vaan laittaa sormenpäihin (tai mihin kohtaan nyt haluaakaan) sähköä johtavaa metallilankaa. Jossain muistaakseni myytiin jo valmista lankaakin, missä on jotain metallihippuja seassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin että tohon saa kaikki mitä android-puhelimiinkin saa koska on android. Mä en kyllä oikeesti tiedä näistä mitään joten ihan oletus vaan. Toi siis toimii wlanilla eli pitää olla langaton netti jotta tolla pääsee verkkoon.

      Lataus toimii piuha perseeseen -meiningillä. Voi ladata joko usb-johdolla tietokoneesta tai sitten ihan normi verkkopistokkeella. Akkua ei tarvitse irrottaa.

      Poista
  5. Minä jumppaan niskalihaksia ja järkkäri roikkuu uskollisesti kaulassa. Aina kun ei roiku, näkee viirupöllön tai ketun vaanimassa parittelevia rusakoita. Se on luonnonlaki meikäläisellä.

    VastaaPoista