Sivut

torstai 19. maaliskuuta 2020

Kolmannet sukat Laineen sukkakirjasta

Kolmantena sukkaparina Laineen 52 x villasukat -kirjasta valmistuivat Caitlin Hunterin Boyland -sukat.


Langat ovat jämiä muista tänä vuonna valmistuneista sukista. Vihreä on Ruskanlehden merinosukkalankaa, violetti Novitan Venlaa ja ruskea itse avokadolla värjättyä Dropsin Fabelia. Puikot olivat 2,5 mm.


Näissäkin sukissa on nyppyjä! En ole about koskaan neulonut nyppyjä, paitsi nyt tänä vuonna tämä on jo kolmas nyppyprojekti. Edelleen vähän epäröin, kannattaako sukanvarressa mitään nyppyjä olla painamassa, mutta kun on niin hirveä sukkainto päällä, niin menkööt. Toki nämä voisi neuloa ilman nyppyjäkin ja olisivat silti yhtä kivat. Ainakin minun mielestäni.


Kantapääksi tein ranskalaisen kantapää, koska se istuu omaan jalkaani kokemukseni mukaan parhaiten. En edes katsonut, millaista kantapäätä ohjeessa suositeltiin.


Rakastan sitä, että tuossa sukkakirjassa on ohjeista kaksi kokoa ja ainakin näissä, mitä tähän mennessä olen neulonut, on ollut tarjolla minun isoon jalkaani sopiva koko enkä siis ole joutunut itse laskeen, säätään ja kikkaileen mitään. Arvostan tätä aivan valtavasti.


Nyt tuli ihan hirveästi otettua kuvia yhdestä sukkaparista, pieniä iloja tässä koronaepidemia-arjessa lähteä sukankuvausretkelle.


Niin että yksi kuva vielä. Jes. Semmoset sukat.


3 kommenttia:

  1. Ensimmäisen kuvan värimaailma natsaa niin mahdottoman hyvin sukkien kanssa.

    VastaaPoista
  2. Kirja on vielä ostamatta, mutta kyllä sen ehtii. Kauniita sukkia.

    VastaaPoista
  3. Hauskat kuvat! Itsekin kyllä vähän nyppyjä vierastan. Mutta tosi kivat sukat olet tehnyt. Jo kolmannet kirjasta, jes! ;)

    VastaaPoista