Merimonstereita, morsiamia ja jäänmurtaja Kotkassa

Viikonloppuna lapset olivat yökylässä siskoni luona Kotkassa ja sunnuntaina heitä sieltä hakiessamme kävimme jälleen kerran Merikeskus Vellamossa eli tuttavallisemmin Velliksessä. Ollaan oikeasti käyty siellä niin älyttömän monta kertaa, että melkein meinasi jossain vaiheessa alkaa itseäni jo kyllästyttään, mutta onneksi nyt oli tullut sitten viime käynnin uusia näyttelyitä ja kesäkausi kun vielä oli, päästiin käymään myös jäänmurtaja Tarmossa. Lapset ovat käyneet siellä jo aiemmin, mutta itselleni kerta oli ensimmäinen.

Jäänmurtaja kelluu merikeskuksen vieressä, sinne on erillinen pääsymaksu, mutta senkin saa kuitattua Museokortilla. Vaikka olen nähnyt aluksen siinä monta kertaa, yllätyin silti, miten iso se oli, kun pääsi kiertään kannelle ja sisätiloihin. Mikään esteetön kohde tämä ei ole, portaat ovat todella jyrkkiä. En haluaisi todellakaan tietää, millaista tuolla on ollut kulkea silloin, kun se on ollut merillä. Kohde oli tosi mielenkiintoinen ja lapsetkin jaksoivat innostua, etenkin kun se kuulemma näytti vähän Titanicilta. Ja kyllä, hyvällä mielikuvituksella joo vähän näyttääkin.

Monenlaisia ajatuksia heräsi mieleen kierroksen aikana (kierrettiin ihan vain omatoimisesti ilman opastusta), päällimmäisenä ihan vaan kiitollisuus omasta työpaikastani, mikä ei ole jäänmurtaja-aluksella. Ihan tosi hienoa, että tällainen on laitettu museokohteeksi ja yllätyin tosiaan positiivisesti! Liian vilkkaalla mielikuvituksella paikka voisi olla jopa pelottava. Etenkin lapsille. Mutta ehkä enemmän kutkuttavalla tavalla, kuin oikeasti karmivalla.

Merikeskuksessa on Tarmon lisäksi Suomen merimuseo sekä Kymenlaakson museo. Näistä jälkimmäisessä oli nyt Tahdon!-näyttely, missä esiteltiin hääpukuja ja rakkaustarinoita ym hääasiaa. Parasta melkein 4-vuotaiaan tyttären mielestä oli tietenkin se, että siellä oli pukuja niin aikuisille kuin lapsille sovitettavaksi. En olisi halunnut antaa laittaa huntuja päähän täikammon vuoksi, mutta hellyin, kun tajusin, miten isosta onnen hetkestä oli kyse. Tehtiin sitten kotona perusteellinen prinsessan kampaushetki varmistaakseni mielenrauhan, ettei tullut tuliaisia mukaan. 

Fiilisteltiin pitkä tovi ja lopulta yksi hunnuista löytyi jo omastakin päästäni.

Minusta oli tosi mahtavaa, että häänäyttelyyn oli laitettu tällainen mahdollisuus. Yhtään aikuista en nähnyt heittäytyvän pukuleikkeihin, mutta toivottavasti heitäkin maailmasta löytyy. Itse en niihin mekkoihin tietenkään olisi mahtunut.

Mutta se paras osuus nyt vielä viimeisenä! Eli merimuseon puolella oleva Merimonsterit-näyttely! Vanhojen merikarttojen (ajalta, jolloin maa oli litteä) monsterit oli herätetty eloon ja niistä oli tehty ihana ja jännä leikkiin kutsuva näyttely!

Sekoiltiin mustekalan lonkeroissa, möyrittiin verimerimakkaran sisuksissa, juostiin jättiläismerikäärmeen ympäri ja liu'uttiin kaltevaa merikarttamattoista lattiaa pitkin. Valaistus oli hieno, äänimaailma hieno ja kaikki monsterit aivan kertakaikkisen ihania.

Näiden pehmomonstereiden lisäksi näyttelyssä oli myös esillä vanhoja navigointilaitteita ja purkkeihin säilöttyjä toinen toistaan kummallisemman näköisiä mereneläviä. Lisäksi "sukelluskellossa" sai tutkia joko muinaisia merihirviöitä (ja merkitä havainnot lokikirjaan) tai nykyisten merien hirviöitä eli roskia ja muovia. Aika huikeeta, että tämäkin pointti oli tuotu luontevasti esiin.

Täällä olisi viihtynyt vaikka miten pitkään ja kieltämättä aika pitkään me oltiinkin. Näyttely on onneksi tammikuulle 2021 asti, joten ehditään varmasti käymään vielä kerta jos toinenkin.

Suosittelen edelleen lämpimästi Kotkaa retkikohteeksi, siellä on upeita puistoja ja paljon kaikkea muutakin puuhattavaa ja se on kuitenkin yllättävän lähellä Pääkaupunkiseutua (omalla autolla ja bussilla pääsee tosi näppärästi) ja minusta aivan liian aliarvostettu vierailukohde. Kotka-aiheiset postaukseni löytyvät tämän linkin takaa.