Sivut

perjantai 12. helmikuuta 2016

Äidiltä pojalle

Mua inspiroi kierrätysmateriaali paljon enemmän kuin uusi. Mutta omat roskat silti enemmän kuin muiden. Eli rakastan hyödyntää omat paikoittain kulahtaneet tai rikkinäiset mutta muuten hyvät osat vanhoista vaatteistani lasten vaatteisiin. Jos taas yritän esim kirpparilta etsiä sillä silmällä vaatetta, ihan vain materiaaliksi, niin ei nappaa ei. Se on se jokin siinä kun saa nimenomaan omasta kaapista jotain pois kuleksimasta hyötykäyttöön.

Tapaus 1.
Hinki kuluneet vihreät pilkulliset farkut (ja siis mitä hittoo, miks mulla edes on tällaiset olleet?). Roskiskamaa mutta ompelin jäbälle housut. Nämä ovat jo vuosi sitten tehty, en vaan ole saanut aikaiseksi kuvattua blogiin. En tiedä mahtuvatko enää edes mutta käytetty näitä kuitenkin on. Kaava joku ottobre.


Tapaus 2.
Nanson tunika joka jäänyt lyhyeksi ja keskellä oli reikäkin, varmaan vyön soljesta tullut. Ompelin jäbälle legginssit.


Tapaus 3.
Mainion tunika jonka sain kun jäbä oli siellä mallina (AW14). Tunikan alaspäin kapeneva helma ja lepakkohihat eivät koskaan varsinaisesti imarrelleet tän verran muodokasta ihmistä joten saksin nyt lopulta sen jäbälle collareiksi joissa kengurutasku edessä. Kaava on Noshin baggyt.


Että tämmöstä KonMari-siivousta meitsi harrastaa.



18 kommenttia:

  1. Onpa kivoja! Voi kun minäkin osaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon oikeesti aika surkea ompeleen mutta ihan käyttökelpoisia näistä silti tulee. Rohkeasti vaan kokeileen!

      Poista
  2. Farkuista puheenollen taitaa löytyä munkin kaapista parit "miksimullaontänvärisethousut" silputtavaksi :) kiitti muistutuksesta!

    VastaaPoista
  3. Heippa! Tosi kiva ja inspiroiva postaus! Muistin juuri kirppikselle menevistä vaatteista yhden Nanson hameen, josta vois tehdä tytölle vaikka leggarit. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Sama juttu, kirppikseltä silputtavaksi ostaminen tuntuu jotenkin huijaukselta, kun omasta kaapistakin löytys vaikka mitä... Tosin vanhoja villapaitoja tunnustan ostavani huovutettaviksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja oon mäkin jotain pitsiliinoja ym ostanut kirppareilta tuunattavaksi mutta semmonen tuunattava perusvaate mitä itelläkin on kaapit täynnä, ei oikein napostele kirpparilta :)

      Poista
  5. Samalla linjalla myös minä, just viime viikolla räätälöin pojalle kanssa pöksyt omista resuista farkuista. On se vaan niin hienoa, kun saa lumput kiertoon roskiksen sijasta, yleensä vielä tekeleet on mennyt kirppikseltäkin kaupaksi. Kyllä luontoäiti kiittää :) ne mun kiertofarkut löytyy täältä: http://purrin-kotona.blogspot.fi/2016/02/kierratysfarkut.html

    VastaaPoista
  6. Tuttua, tuttua! Ja niin mukavaa puuhaa kierrätysompelu!
    Lämmittipä toripolliisin näkemine vanahan oululaisen mieltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kierrätysompelu on kyllä mukavaa. Eikä niin sitten harmita vaikka menis pieleenkin. Mä oon opiskellut 2 vuotta Oulussa, Toripolliisi on ihana!

      Poista
  7. Ihan parasta tuommonen touhu! Mulla on iso ikean kassillinen siputtavaa odottamassa, on vaa nii huono ompelukone etten oo oikee sitte jaksanu toteuttaa inspiraatioitani. Kaks juttua oon tehny: tilkkupäiväpeiton pinnasänkyyn vanhoista farkuista ja sitte miehen Puma-hupparista tein 4v jäbälle hupparin ja siitä oon kyllä hiukan ylpeä...en tarvinnu palaakaan muuta kangasta ku hyödynsin resorit ja kaikki...ihmiset kyselee, että mistä oon ostanu :D

    VastaaPoista
  8. Hienoja vaatteita! Itsekin olen jonkun verran tehnyt kierrätysompelua vanhoista vaatteistani. Nyt kyllä tuli taas intoa tehdä sitä lisää. :)

    VastaaPoista