Sivut

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Legolippapipo

Ompelin pojalle lippapipon Nosh Organicsin kaavalla (jota he jakoivat nyt kankaiden yönä) vanhoista legginsseistäni. Painoin legopalikalla ja kangasmaalilla siihen kuosin ja surautin kasaan.

Viimeksi kun olen ommellut lippapipon, olen tehnyt sen ihan ilman mitään kaavoja ja päällystänyt jostain vanhasta lippiksestä sen lipan siihen, joskin pienemmäksi nyrhittynä. Tällä kertaa siis oikean kaavan lisäksi käytin myös tukikangasta ja kovikehuopaa. Muutama kohta on vähän sellainen ettei kovin läheistä tarkastelua siedä mutta olen kyllä silti todella tyytyväinen lopputulokseen! Vuorikangas on samaa trikoota mutta ilman legokuviointia. Samoin lipan alapuoli. Tupsun tein villalangasta ja trimmasin rankalla kädellä pienemmäksi jolloin siitä sai tiiviimmän.







Ihastelin ulkona että miten poika on niin aivan erityisen suloinen noissa vaatteissaan kunnes hetken kuluttua tajusin miksi se niin omaa silmääni miellyttää. Olin nimittäin tainnut pukea lapsen miniversioksi itsestäni: hassut housut, R-collectionin anorakki ja trikoinen lippapipo. Tässä esimerkin vuoksi eräs kuva viime lokakuulta.


Pojan takki on kirppikseltä. Ja kun se jää pieneksi, on vähän isompi metsänvihreä kirppislöytö -versio jo kaapissa odottamassa :D

20 kommenttia:

  1. Ihana tuo huomio miniversiosta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä, vähän rupes kyllä hymyilyttään kun tajusin asian :D :D

      Poista
  2. Ihana lippapipo! Mäkin tallensin lippapipon kaavan itselle, mutta puuttuu a) kankaat b) ompelukone c) ompelutaito :) Onneksi isommalle pojalle sain ostettua sen Noshin alkuperäisen lippiksen ja onkin ihan pojan supersuosikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta pääasia että on kaava sentään! :D Se Noshin pipo on kyllä hieno. Ite jahkailin ja jahkailin kun en olisi halunnut maksaa niin paljoa ihan peruspiposta jonka osaisin kyllä itekin tehdä mutta toisaalta sit taas olisi voinutkin kyllä ostaa ja jahkatessani ne jo myytiin loppuun. Sitten niitä tuli lisää enkä osannut vieläkään päättää ja loppuivat taas. Nyt on sentään kaava joten itetekemisestä tuli heti asteen verran mutkattomampaa! :)

      Poista
  3. Veikeet pipot teillä molemmilla :) Hauska tuo painamasi lego-kuosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun piti alunperin tehdä pojalle legokuosinen paita tai housut mutta tää pipo on kyllä paras! :)

      Poista
  4. Tuo kaava on ihana,kanssa heti piti sillä pipa hurauttaa:) ja oi miten mahtavaa uusiokäyttöä taasen,sulla on kyllä ihan huippu ideoita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tämmösestä uusiokäytöstä hirmusti :)

      Poista
  5. Heippa, hei. Piti jo aijemmin kommentoida ihanaa lelukoria..niitä tarvittaisiin myös täällä, kun lelut ovat vallanneet koko talon!! Toivon totisesti, että joskus vielä joku opettaa minut virkkaamaan..On niin hauska aina vierailla täällä blogissasi, kun tulee joka kerta niin hyvälle tuulelle. Kiitos. Hei minä räätälöin ensimmäisen haasteeni ja ajattelin haastaa sinut mukaan! Käy kurkkaamassa mistä on kyse osoitteessa www.mirumaru.vuodatus.net Maanantaina alkaa MiruMarussa myös leikkimielinen Hulabaloo viikko tervetuloa mukaan myös siihen! Vappua jo viritellää ja hyviä fiiliksiä! Niin ja toki kaikki muutkin halukkaat on kutsuttu mukaan!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla virkkaamista, se ei ole ollenkaan vaikeaa :) Ja kiitos haasteesta!

      Poista
  6. Ihana pipa! Onkohan tota ohjetta saatavilla enää mistään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku ainakin näytti kysyneen sitä Noshin Facebook-sivuilla ja sille olivat oletettavasti lähettäneet joten kannattaa kysyä!

      Poista
  7. Minunkin silmää miellytti jäbän koko vaatetus. On niin persoonallinen ja hauska, muttei millään muotoa räikeä. Tuo pipo on kiva!

    VastaaPoista
  8. Oi! Hieno! Just googlettelin noita pipoja ja aattelin tilata tytölle sellaisen. Mutta jos kuitenkin kokeilisin tehdä itse, kiitos inspiraatiosta :)

    VastaaPoista
  9. Heippa, saisko sulta sen kaavan jota jakoivat? :) arjenmiljonaari@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on nykyään siellä jaossa koko ajan :)

      http://nosh.fi/category/540/ilmaiset-kaavat

      Poista