Sivut

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Hautajaisasusteet

Kuten aiemmin mainitsinkin, rakas mummuni kuoli hiljattain ja radiohiljaisuus täällä onkin johtunut hautajaisjärjestylyistä kotopuolessa. Lauantaita varten neuloin pojalleni pipon ja lapaset. Lokakuussa viimeksi yritin tehdä Stephen Westin Piece Out -pipoa taaperokoossa mutta tulikin vauvamalli. Tällä kertaa oikeasti onnistuin!

Lanka: Debbie Bliss Baby Cashmerino (joka loppui kesken ja jatkoin Drops Merino Extra Finella). Tupsu Gjestal Raggegarn.
Puikot: 3,5 mm
Muutokset: Ohuemmasta langasta johtuen neuloin suurimman koon silmukkamäärän mukaan ja 15 cm korkean ennen kavennuksia.

Lapaset on ihan perusmallia, lankana niissä Hjertegarn Palino - The finest merino wool ja puikot 3,5 mm.

Pesukarhuhuivi on neulottu syyskuussa. Äänenvaimennin poikkeuksellisesti käytössä kirkkotoimituksen ajan.



Pipossa OLI valkoinen tuo reunayksityiskohta ja tupsu OLI hieno ennen kuin mokasin pesun kanssa. En vaan ehtinyt kuvata ennen sitä, oh no.


Muutenkaan ei blogikulissit menneet ihan nappiin kun kuvat otettiin vasta hautajaisten jälkeen kun naama oli turpea itkemisestä (oik). Mutta siis, itselleni ompelin rusettipipon, Papu-pipon henkeen. Olen aiemminkin ommellut vastaavan ja tällä kertaa voin puolustuksekseni kopiosta mainita että olen ostanut sen aidonkin (aikuisten koossa) ja muitakin Papu-tuotteita. Pipo on vaan niin mahtava että tahdon muissakin väreissä ja ennen kaikkea oikean kokoisena.

11 kommenttia:

  1. Osanottoni täältäkin.

    ps. Harmikseni en löydä kyseisen kettupuuhkan ohjetta enää mistään :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se ohje on poistunut kyseiseltä sivustolta :/

      Poista
    2. Okei, hyvä tietää! Kiitos! :)

      Poista
  2. Osanotot.

    En itse ole mikään käsityötaitaja, mutta jostain syystä näin pari yötä sitten unta, missä tein juurikin tuollaisen rusettipipon itselleni. :D

    VastaaPoista
  3. Osanotot.
    Minulla on oman mummun hautajaiset edessä muutaman viikon päästä, joten samanlaisissa tunnelmissa on oltu täälläkin.
    Rusettipipo on silti kaunis!

    VastaaPoista