Sivut

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Säilytysjärjestelmiä

Ruokalaput keittiön rullaverhon narussa, näppärästi käden ulottuvilla.

Tv-tason piuhat, jatkojohdot sun muut vanhan Power Mac G4:n kuorissa. Kotelo Clasulla oisi maksanut paljon eikä sinne olisi meidän piuhat edes mahtuneet. Ja onhan hei tää paljon hienompi!

Ja koska tällainen blogimerkintä vaatisi myös sen kolmannen asian, enkä keksinyt mitään uutta, mennään tällä mistä oon joskus maininnutkin eli säilytän pannunalusia ja keittiövaakaa tuossa laatikoksi naamioidussa leikkuulauta-asiassa koska mua ällöttää ihan vietävästi nuo kyseiset leikkuulaudat (aina kun muuttaa johonkin kämppään niin nimenomaan nuo on sen näköisiä ettei koskaan ole pesty!) ja varsinkin tämä yksilö. Jos joskus tehdään keittiöremontti niin tollasta paskanimeytyslautaa ei sitten tule! :P

21 kommenttia:

  1. Olen itsekin aina ihmetellyt mikä hemmetin virka tuolla laudalla on. On omasta mielestänikin ällöttävä. Meillä on sellainen 60-luvun aito alkuperäinen keittiö ja siinä on niin tiivis tuo lautahässäkkä, ettei sinne mahdu mitään säilöön. :D ihan turha kapistus. Tosin laskutasona sitä voisi joskus käyttää, jos niin kovasti kokkaisi, että pöytä ei riittäisi... mutta moista ei tapahdu ikinä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, laskutasona sitä muuten tosiaan vois käyttää myös, meillä on hirmu vähän laskutilaa keittiössä!

      Poista
  2. Olen samaa mieltä näistä leikkuulaudoista ja ikinä en niitä käytä. Mutta säilytän muita leikkuulautoja ja muuta litteää siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on kyllä näppärä säilyttää litteitä asioita :)

      Poista
  3. Minäkin samaa mieltä tuosta laatikko-leikkuulaudasta, kamala keksintö! Mahdollisimman hankala pitää puhtaana ja murusia tippuu joka tapauksessa laatikkojen väliin yms. Hyi.
    Mutta itse en olekkaan siellä mitään säilyttänyt, ehkä voisikin ottaa sen samalla tapaa käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hyi kun jos sitä käyttäisi niin murusia ja muuta töhkää tippuisi laatikoihin ja väleihin, yh.

      Poista
  4. Heh, meilläkään ei koskaan ole vedetty sitä leikkuulautaa esiin. Tai siis siinä on pohjalla irrotettava puuritilä jonka päällä säilytetään irrallisia omia leikkuualustoja, mut ylempää saa vielä vedettyä kiinteän leikkuualustan joka saa luvan olla missä on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli edellisessä kämpässä sen verran ok-kunnossa ne että joulupipareita leipoessani käytin niitä :D :D Mut pesin ne aina toooooosi hyvin kylppärissä oikein reilulla Fairymäärällä!

      Poista
    2. Meillä ei oo ees kukaan käyttänyt kun ollaan ekat asukkaat, mut ehkä just sikskään en halua käyttää, mitä turhaan siistiä tärvellä, ei sit ainakaan asunnon omistajan tarvi murehtia et likanen leikkuulauta laskis myyntivaiheessa hintaa ;D

      Poista
    3. Onpahan tosiaan sitten seuraavalle siistinä jos he haluavat jostain syystä käyttää :)

      Poista
  5. Jälleen yksi, joka on samaa mieltä noista laatikko leikkuulaudoista, ne on ihan hirveitä! Meillä on sellaiset kotona, eikä me koskaan niitä käytetä. Töissäkin on sellainen ja olen kerran sen vahingossa avannut ja se näytti siltä, että joku olisi oksentanut sinne. Yök!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi meidän kans näyttää silti että siihen on oksennettu 80-luvulla ja jätetty siihen.

      Poista
  6. Minä oon joka asuntoon mihin oon muuttanut kääntänyt sen leikkuulaudan ympäri että puhdas puupinta tulee näkyviin. Kuvottavaa katsoa sitä likasta puolta. Mullakin keittiövaaka säilössä tuossa leikkuulautalaatikossa, eli vaikka käännän sen en sitä kuitenkaan käytä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on just hyvä paikka keittiövaa'alle! :)

      Poista
  7. Saksassa kun asuu on niin kätevää kun ei oo keittiöitä valmiiks vuokrakämpissä, ni ei oo myöskään leikkuulautaongelmia! Tai eihän siinä ny oikeesti mitään kätevää oo että joutuu kaiken ite ostaan ja laittaan mutta tietääpähän ainaki sitte tarkkaan kuka ne paskat siihen lankkuun on imeyttäny ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oispa muuten näppärää jos niihin sais vaihtolautoja. Tai kai niitä voi saadakin. Mut tuskin silti käyttäisin :D On mulla jotain puisia leikkuulautoja (irrallisia), aika harvoin käytän, mutta niihin ei sisälly samanlaista ällötystä kuin noihin laatikkoversioihin. Mut muovinen on paras kun saa tiskikoneeseen.

      Poista
  8. Meillä tuota käytetään leivänleikkuulautana! Tosin aina on ollut aivan uusi lauta kyseessä, kun talokin on ollut vasta valmistunut/remontoitu. Eipä tullut kyllä mieleenkään, että joku leikkaisi siinä esim. salaatteja tai jotain muuta "ällömpää" (..lihaa...Hyi!)! Leivästä ei tule kuin murusia ja nekin pyyhitään siitä roskiin. Aika epäkäytännöllinenhän tuo silti on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain kämpässä on ollu kuivuneena tomaatin siemeniä tollasessa kun ollaan muutettu :P

      Poista
  9. Meillä on kaksikerroksinen versio ja molemmat kovassa käytössä eikä yhtään ällötä. Mutta meilläpä ollaankin semmoisia possuja muutenkin ettei parane likaa tai pöpöjä pelätä. Tosin eipä tulis mieleenkään jättää sitä pyyhkimättä käytön jälkeen tai pesemättä ennen poismuuttoa.

    Ylemmällä laudalla leikellään kaikenlaista kuivaa asiaa ilman lisäalustaa ja märkiä asioita muovisen laudan päällä. Alemmalla laudalla säilytetään voileiväntekotarvikkeita ja leikataan leipää. Ja välillä imuroidaan alla oleva laatikko muruista. :)

    En mää yllä leikkaamaan pöytätasolla, ne laatikkolaudat on näppärästi matalampana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muakaan ns. oma lika ällötä mutta muiden joo eli jos se leikkuulauta on muuton hetkellä kauheessa kunnossa niin siitä jää semmonen ällötysfiilis vaikka kuinka pesis. Psyykkistähän se on :)

      Poista
  10. Niin sama tunne, uh! Sellaista nälkää ei tule että pilkkoisin itselleni tai läheisilleni ruokaa niiden päällä.

    Ja meilläpä niitä on kaksi. Ylimmän päällä säilytetään toista käyttöään odottavia leivinpapereita ja alimmalla on läjä ruotsalaisen kaupan muovisia leikkuulautoja.

    Tämän varmasti halusit tietää :)

    VastaaPoista