Sivut

maanantai 16. tammikuuta 2012

Blogistania

Meinasinpa heittää vaaliteemaan liittyen jotain kakkos-vitsiä mutta jätetään väliin 8D Eli siis, mua pyydettiin mukaan Ylen (TV2, siksi mahdollisuus kakkosvitsille) Blogistania-sarjaan ja alkuangstauksen jälkeen (näin itseni uutena Kola-Ollina ja hormonipäissäni yhden illan jopa itkin Olliparan kohtaloa kun niin hapokasta kolaa tarjottiin) suostuin mukaan koska kyllä vaan, vaikka olenkin jalat maassa -tyyppi enkä kaipaa blogilleni ylimääräistä julkisuutta niin totta helkkarissa se tuntuu hyvältä kun halutaan mukaan johonkin tällaiseen ja onhan tämä nyt aika ainutkertaista!

Sarja kertoo naisbloggareista. Saan oman 28 minutes in fame. Sarja alkaa 21.3. ja minun vuoroni on ilmeisesti huhtikuun lopulla.

Sain toimittaja Viivi Lehtoselta ison kasan kuvia tämän päivän kuvauksista (kuvattiin Oulunkylän Lankamaailmassa ja meillä), kiitoksia!!! :)

Kovin on totisen näköistä tyttöä näissä, missä kaikki ne irvistykset mitä blogissa on totuttu näkemään? Kyllä se taisi sittenkin vähän jänskättää vaikken itelleni sitä myöntänytkään :D





























KUVAT: Viivi Lehtonen/YLE



Hienoa oli nähdä, miten tällaisia kuvauksia tehdään. Ja se on parhautta kun joku aina korjaa harottavaa tukkaa, huonosti olevaa vaatetta tai kertoo jos sieraimessa heiluu räkäpallero :D Plussaa toi raskauteni niin ei tarvinnut miettiä että miten se maha roikkuu ja unohdanko vetää vatsaa sisään, antaa pömpöttää vaan! :)

Huomenna vielä toinen kuvauspäivä.

-----

Tässä juuri saamaani infoa ohjelmasta ettei mene ihan vaan muistinvaraiseksi :) Mulla ei kyllä todellakaan ole satoja tuhansia kävijöitä viikottain mutta vitsailinkin kavereilleni että olen päässyt mukaan läskikiintiöllä ;D




"Blogistania on YLE TV2:lla maaliskuussa 2012 alkava tv-ohjelma, joka esittelee kymmenen blogimaailman - Blogistanian - valtiatarta ja heidän maailmansa. Nyt nähdään miten elävät ja blogiaan luovat jopa satoja tuhansia kävijöitä viikoittain houkuttelevien blogien tekijät.

Keväällä 2011 tavataan kymmenen nuorta naista, joiden bloggaukset vaihtelevat saumasukista ja hatuista tilkkutöiden kautta huippumuotiin.

Näillä naisilla blogin aihe vaikuttaa koko elämäntapaan pukeutumista, kotia ja ihmissuhteita myöten. Mukana ovat mm. Helsingin tyylikkäimmäksi naiseksi nimetty Fiona Timantti ja trashionista Outsapop.

Blogit ja Blogistania ovat naisten omaa aikaa, luovuutta ja iloa jaettuna kasvokkain ja netin kautta.

Blogistania TV2:ssa klo 19.30, 21.3.2012 alkaen.

Ohjelma tulee näkymään yle.fi/olotila verkkosivustolla, Fb:ssä, YouTubessa ja Yle Areenassa.
"

***

Tuottaja: Tiina Klemettilä

Ohjaaja-toimittaja: Marjo Lundvall

Toimittaja: Viivi Lehtonen

Kuvaajat: Niina Mattus ja Atte Kaartinen

Edit: Pasi Räsänen

75 kommenttia:

  1. Hei vautsi vau. Tää on kiva juttu, innolla odotan mitä tuleman pitää. Onneks uskaltauduit mukaan. Jee!

    VastaaPoista
  2. Maya: Mäkin olen tällä hetkellä ihan fiiliksissä siitä että uskallauduin mukaan. Voi tosin olla että sitten kun näen itseni telkkarissa, haluan kaivautua jonnekin maan rakoon :D Vaikka toisaalta, sellaisenahan muut ihmiset näkee mut koko ajan! Tosin ehkä puhun vähän vähemmän pehmeitä normitilanteessa.

    VastaaPoista
  3. Hehee! Hianoja kuvia kuvauksista ja varmasti tulee hyvä pätkä! Kiva että oikein kunnon ohjelman tekevät, et ei mikää 28 sekunttia. Tuota 'vähemmän pehmeitä' jäin kyllä miettimään :D kyllä se aina vähä erilaista on käyttäytyminen kameran edessä, varmasti vaikka olis kokemustakin jonkinverran. Innolla ohjelmaa odotteleen siis! Pistä infoo kun tarkempi päivä selviää! ;) -MV

    VastaaPoista
  4. MV: Joo ja siis toisaalta noi kuvat ei ole varsinaisista kuvaustilanteista vaan jotain missä keskityn kuunteleen että mitä pitää tehdä tms :D

    VastaaPoista
  5. Hei, mahtavaa! Ja nuo muutkin esierkit kertoo että hyviä valintoja tehty eikä niitä iänikuisia piip ja piip, jääköön nyt nimet mainitsematta ettei tuu kellekään paha mieli. Toivottacasti ehdin seuarata Areenasta vaikka siinä vaiheessa tämä vielä vähemmän hengaa tissillä ja nytkään ei ehdi enää seurata syksyllä aloitettuja vakkareta saatika tänä vuonna alkaneita esim. idols ym. Salkkarit inneks ei vielä paöannut lomilta niin ei oo ehtinyt jäädä jälkeen.

    VastaaPoista
  6. Tämä täytyy ehdottomasti nähdä. Ohjelman aihe on TOSI kiinnostava!

    VastaaPoista
  7. No vau! Hieno juttu, hauska nähdä sitten millainen on lopputulos :)

    VastaaPoista
  8. Mahtia, ootan innolla! Näkyyhän tuo Areenassa? ehkä? kun ei ole televisiovastaanotinta.

    VastaaPoista
  9. Onneli: Juu tähän on otettu tosi mielenkiintoisia tyyppejä ainakin mitä muistelen että on ollut puhetta ja googlettamalla löytänyt :) Ootan kyllä innolla että sarja alkaa vaikken tiedäkään pystynkö omaa jaksoani katsomaan ;D Eiköhän sitä puoli tuntia liikenne Areenan äärelle, luulisi että vauvakin katsoo mielellään ;D

    Lettu: Hihii, niinpä :)

    Lammas: :) :)

    Carovarium: !!!!! :D

    Laura: Mä odotan kans innolla/kauhulla lopputulosta :D Oon varma että siitä tulee hieno mutta ahdistaa että mitä mä olen päästellyt suustani kun oon hermostuksissani höpötelly :D

    Berenike: Näkyy Areenassa.

    VastaaPoista
  10. Oi tää on niiiiin upea juttu. :)

    Täytyy laittaa kalenteriin ylös niin muistaa Areenasta käydä katsomassa (meiltä puuttuu hienous nimeltä digiboksi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin varmaan joudun katsoon Areenasta koska multa puuttuu hienous nimeltään tallentava digiboksi ja päivätyö (kuitenkin oon iltavuorossa just silloin!) :D

      Poista
    2. Hmm, tai ehkäpä oon äitiyslomalla silloin!!!! 8D

      Poista
  11. Aika hienoa! Itse olisin ihan jäätävä tuollaisessa. :D Täytyy muistaa katsoa kun tuo tulee ulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän siinä vähän jäykäksi heittää mutta loppua kohden alkoi vähän rentoutumaan. Kyllä mä sitten varmasti hypetän hyvissä ajoin kun se on tuloillaan ulos :)

      Poista
  12. Jee! Marjo on muuten huippukiva, kerro sille terkkui! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin vasta nyt kun ovat jo lähteneet, en voinut terkutella :( Mut joo, oli kiva!!! Kuten kaikki muutkin :)

      Poista
  13. Ooo! Hienoa! Tätä en halua missään nimessä missata. Onneksi on YLE Areena, josta sen SUN jakson voi sit käydä katsomassa uudestaan, uudestaan, uudestaan ja uudestaan. :D

    VastaaPoista
  14. Ihan mahtavaa,onnea !!
    Sulla on enemmän kerrottavaa vauvelillekkin, kun ootte yhdessä ollu telkkarissa ;-)
    ...jaksoa odotellessa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vauveli oli puheenaiheenakin moneen otteeseen :D

      Poista
  15. Oiii, ihana ohjelma! Tätäpä odotellessa. :) Huippua että ottivat sinut mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ois kyllä ikinä uskonut että mua pyydetään mihinkään tollaseen! :D

      Poista
  16. No siut jos kenet tuollaiseen pitää ottaa mukaan. Ehdottomasti. Hyvähyvä.

    VastaaPoista
  17. Jee! Tosi mahtis juttu, en malta odottaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tässä ikävän pitkä odotusaika on. Tosin en tiedä että kannattaako mun erityisen innolla odottaa jos oonkin ihan kauhee :D

      Poista
  18. Iiiik jeeee, huippua, onnea!!! Mahtava juttu :) Muistakkin sitten muistutella huonomuistisia jos sattuu unohtumaan tuo ohjelma. No ei se kyl unohdu. Tulin tosi iloiseksi puolestasi! Sinä ja sinun ihana blogisi olette sen ansainnut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä varmasti muistutan sitten. Ja voi ihanaa, kiitos :')

      Poista
  19. Upeaa, mahtavaa ja mitä vielä, kakkonen rules ;)
    Onnea !

    VastaaPoista
  20. Hienoa! Onnea! Nyt jään vain odottamaan mielenkiinnolla, että mitkä ne loput blogit ovat. Hauska ohjelmaideakin sitä paitsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti aika monipuolisesti erityyppisiä blogeja ovat ottaneet, varmasti tosi mielenkiintoinen koko sarja! :)

      Poista
  21. Hieno juttu, että olivat ottaneet muitakin blogeja mukaan eikä aina niitä muotiblogeja... Mistä tuo tunika/mekko on lähtöisin? Nätti! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Muotiblogit on jo niin nähty. Mekko on Asoksen läskien mallistosta.

      Poista
  22. Ihanaa, että valitsivat sut! En kyllä yhtään ihmettele!

    Tää blogi on niin täynnä iloa ja elämää, että tällaista sopii esitelläkin vaikka kelle ja vaikka missä! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sellainen kuva välittyisi telkkaristakin. Vaikka kerroinkin siinä että ns. oikea minä on huomattavasti ankeampi kuin blogi-minä :D

      Poista
  23. No voi saakeli! Tässähän joutuu taas telkkaria katsomaan. Tosi hienoa että oot mukana, koska onhan tämä kuitenkin yksi universumin parhaita blogeja!

    VastaaPoista
  24. JES! Jösses oisin ollut kauhuissani, sinä pärjäsit varmasti hienosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puheosuudet kyllä kauhistuttaa ihan todella mutta jospa niillä ois taitavat leikkaajat, eh :D

      Poista
  25. kyl mie oon siust ylpee!!!

    Tunnistaakohan sua siitä, ku et killistele naamaa, niinku kuvissa täällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla että tyypit katsoo että wtf, ei toi oo Terhi! :D

      Poista
  26. Mielenkiintoinen ohjelma ja ihanaa että lähdit mukaan! Ja ihana hiukset! Miten en ole niitä ennen huomannutkaan? johtuiskohan niistä ainaisista myssyistä ;D JEE! Hyvä norsis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt ei kyllä yhtään kaduta että suostuin mukaan koska oli tosi kivat kaksi päivää! Tosin voihan olla että sitten kun se on tullut ulos, ehdin vielä katuun katkerasti mutta en mä usko xD Mä värjäsin just tukkani ruskeaksi, ennen se on ollut haalistunut punainen ;D

      Poista
  27. Ihan ihquu!!! Onnea tv-tähtöselle ;)

    VastaaPoista
  28. Hei wau! Meinaan kans liimautua telkun eteen kun tää tulee tuutista ulos:)!

    VastaaPoista
  29. Mahtavaa, onnea! Harmi ettei mulla ole TV:tä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta netti ilmeisesti on? Näkyyhän se Areenassa :)

      Poista
  30. Mahtavaa!! Mielenkiinnolla odotan sarjan alkamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin, enkä vaan oman osuuteni takia vaan ylipäätään! :)

      Poista
  31. Miekin oon nyt melkeen julkkis kun siulla on tuo miun tekemä mallimatto tuossa yhdessä kuvassa mukana :-D

    -marsu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D :D No niin! :D Mun ilme on tossa kuvassa jokseenkin hapan mutta oon selittämässä että olen itse tehnyt vähän vastaavanlaisen maton myös :)

      Poista
    2. Kiva oli seurata siin kassalla kun sie sita lankakeraa maksoit, tais tulla kallis kera kun se tais olla likemma kymmenen kertaa maksettava ;-)
      Jaan mielenkiinnolla odottamaan sarjan alkua, sitten nakee mita sie siella haastelet.

      Poista
    3. Pitihän se tosiaan useampaan kertaan :D

      Poista
  32. Tykkään siun jutusta.. =)) Pidä hauskaa toista kuvauspäivää huomiseksi!! <3

    VastaaPoista
  33. Kaikesta sitä ohjelmia tehdäänkään. Mutta sun tarina kuvauksista oli hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä tää on hauska ohjelmaidea :)

      Poista