Nyt jotain näpertelyjä, mihin olen itsekin aidosti tyytyväinen!
Huomenna on työkaverini läksiäiset. Ollaan tietty kimpassa hommattu sille lahja, mutta haluan muistaa häntä jollain henkilökohtaisemmallakin.
Töissähän kaikki aina ihailee mun korviksia ja muuta (kun on siis itse tehtyjä legoista, napeista ja milloin mistäkin) ja tänään töissä havahduin 10 minuuttia ennen päivän päättymistä, että nappaanpa mukaan jotain, mistä voin askarrella jotain pientä.
Ja mukaan tarttui ampulleja (pieniä, lasisia 2 ml:n "pulloja"), joiden kumiset korkit näin heti korvakoruina :D
Ja korviksethan niistä tuli!
Lisäksi tietty pipetin kärkiä (pieniä), joista tottakai korvikset kans!
Ja autoklaaviteippiä sekä tuollaista autoklaavipussia, mitä on rullassa. Mutta se harmittaa, etten tajunnut ottaa teipin palaa, joka olisi jo käynyt autoklaavissa, sillä silloin nuo valkoiset raidat olisivat muuttuneet mustiksi ja erottuisivat paremmin.
Näistä tein lasten rintamerkkikoneella tollasen läpykän ilman sitä neulaa ja laitoin kuumaliimalla magneetin taakse. Teippiin kirjoitin päiväyksen, kuten asiaan kuuluukin ja päiväksi valitsin huomisen, jolloin hän on viimeistä päivää töissä.
Ja kaikki tietysti, kuinkas muutenkaan, laitoin petrimaljalle, jonka sitten huomenna suljen parafilmillä (kun sitä en tajunnut ottaa mukaan).
Noista tuli tosi siistejä, en mokannut MITÄÄN! Ja en tietenkään oleta, että hän noita käyttöön ikinä ottaisi, mutta olen aivan varma että hän ilahtuu :) Antamisen ilo on sitten kivaa :D Vaikka turha kai vielä hihkua, kun huomenna sen reaktion vasta näkee X)

Heh, kivoilta näyttävät. Mä oon ihan väärälle alalle opiskelemassa, meillä on tollasten kivojen pikkusälien sijasta vaan paperisotaa :(
VastaaPoistaanonyymi: Kiitos :) Huonon alan oot valinnu, mutta onhan paperisodassa usein jotain klemmareita (ja muuta tylsää), heh :D
VastaaPoistaMä olen täällä melkein tippa silmässä,ihana lahja!..( en tiedä mitkä hormonit sekaisin, kun pienet asiat saavat minut tolaltani :) :)
VastaaPoistaHih :') Kiitos :)
VastaaPoistaAivan mahtava idea. :) Siitä jää ihana muisto.
VastaaPoistaWau, hienoja :D Meillä tais yks tyyppi ottaa töistä pieniä petrimaljoja häihinsä, hääkarkkeja varten x)
VastaaPoistaMeilläkin on yks tyyppi huomenna viimeistä päivää töissä, mutta en ois millään keksinyt noin hienoja lahjoja xD Ja sillä on la synttärituparit niin varmaan vien sinne sitten jotain :)
Tosi hauska idea!!! Varmasti tulee työkaveri olemaan iloinen. Ja kiitokset muuten kommentistasi, joskus vaan ei enää tiedä mitä ajatella omasta tekeleestä ja toisten mielipiteet auttaa... Tulin siihen tulokseen että otan topin päiväksi käyttöön (en ole kertaakaan käyttänyt) ja katson sen jatkoa sitten...
VastaaPoistanna: Kiitos :) Itse olin samaisessa firmassa viime vuonna kesätöissä ja olen vieläkin ihan liikuttunut kun ne oli askarrellu mulle niin upean läksiäiskortin! Vieläkin seinällä pidän sitä. Toivon, että nuo aiheuttaisivat vastaavanlaisen onnen.
VastaaPoistaraita: kiitti :) Pitäskö itekin tunkee hääkarkit petrimaljoille? :D Mutta kun ei niitä tajua muuta ku labraihmiset, niin muut voi olla sitten vähän WTF.
pauni: Kiitos ja ole hyvä :D
Ihan loistava idea, varmasti ilahtuu! Itsestä ainakin tuntuisi tosi hyvältä saada jotain henkilökohtaista, itse tehtyä ja läksiäislahjana juurikin yhteisiin muistoihin/työvälineisiin/tms. liittyvää.
VastaaPoistaVarmasti työkaverisi ilahtuu, tuohan on aivan loistava lahja! Sinunlaisiasi työkavereita pitäisi siunaantua muillekin ;) Aina kun katselee näitä tekeleitäsi, tekee mieli alkaa itsekin näperrellä jotain.
VastaaPoistaHerttainen: Munkin mielestä paras läksiäislahja on sellainen, mikä liittyy siihen työhön jotenkin. Eikä vaan jokin kaupasta ostettu juttu, minkä voisi saada keltä vaan missä tilanteessa vaan.
VastaaPoistaRegina: Ehkä tässä antamisen halussa saattaa olla vähän oma lehmäkin ojassa sillä en halua että ihmiset unohtaa mut samantien kun poistun heidän jokapäiväisestä elämästä XD
Se on hyvä, jos blogini tuottaa luovuuden intoa muille. Siitä vaan näpertelemään! Aina ei voi onnistua, mutta jos sen laittaa näytille, voi joku muu inspiroitua :] (tai ainakin saada hyvät naurut, jos on totaalisen epäonnistunut)
Hyviä ideoita!:D Minäkin voisin askarrella labrassa vaikka pH-paperiruusukkeita tai kellolasirintaneulan.;)
VastaaPoistaKellolasirintaneula oisi aika pro :D
VastaaPoista