Kesäpäivä kulttuurin merkeissä Hämptonissa

Mentiin lauantaina kesäretkelle Hämeenlinnaan. Vettä satoi, mutta onneksi se ei haittaa meitä, eikä millään tavoin heikentänyt retkemme laatua. Ykköskohteina oli tällä kertaa Kantolan muraali ja Kortteli2. Samalla käytiin toki linnassa ja vähän muuallakin.

Kantolan muraalista ei voi puhua ilman, että päässä soi jostain menneisyydestä tuttu mainoslaulu "Kantolan uunissa paistuu". Mutta joo, siellä siis on upea, valtava, älyttömän hieno, hillitty, kaunis ja koskettava muraali. Viljasiilojen kylkeen tämän teoksen on muutama vuosi sitten maalannut austraalialainen Guido van Helten. Ja se on siitä asti kutkuttanut, että pitäisi nähdä livenä. Nyt on nähty ja kyllä kannatti tulla katsoon sitä ihan paikan päälle, on niin upea.

Linnassa oli koronaepidemian vuoksi toiminallisuudet pois kuvioista, mutta sen sijaan oli tarjolla bingoa ja se oli kyllä tosi kiva! En minä mitään opastettuja kierroksia jaksa, etenkään lasten kanssa, mutta bingon ansiosta tuli nähtyä yhtä sun toista, mikä muuten olisi saattanut jäädä sen kummemmin huomioimatta.

Linnassa käytiin myös viime kesänä, mutta linnan vieressä oleva Vankilamuseo oli meille ihan uusi kohde.

Ihan oikea vanha vankila oli mielenkiintoinen ja näkemisen arvoinen paikka ja museo oli todella hienolla tavalla ihan pirun ahdistava. Vaikka vankilatoiminta on päättynyt siellä jo 90-luvulla, paikka haisi silti aika tymäkästi vanhalta tupakalta. Kusenkeltaiset seinät vahvistivat aistikokemusta paikasta, jonne ei kyllä todellakaan toivoisi koskaan päätyvän.

Sellien ovissa olevien lukkojen määrä oli pysäyttävä näky lasten mielestä ja paikka herätti paljon mielenkiintoista keskustelua heidän kanssaan muutenkin.

Lasten kanssa pörrätessä ei tietenkään ihan täysin pystynyt kaikkeen keskittyyn, joten monet tekstit jäi lukematta. Niin esittelytekstit kuin seinätöhrytkin.

Vankilan jälkeen käytiin vielä Militaria-museossa, mutta ei siitä nyt sen enempää. Yritin lähinnä viihdyttää hyvin nälkäisiä lapsia sen aikaa, että mies saisi edes jotenkuten kierrettyä valtavan ison museon läpi.

Ruuan jälkeen olikin aika eniten odottamalleni kohteelle eli keskustan autioituneeseen kauppakeskukseen (Kauppakeskus Linna) tehtyyn taidenäyttelyyn (galleria? Mikä termi tähän sopisi, en tiedä), kortteli2. Ei ehditty sinne keväällä, mutta koronan myötä onneksi tuli sen verran jatkoaikaa, että ehdimme nyt.

Konseptina tämä ilahduttaa minua aivan valtavasti! Sisäänpääsy oli ilmainen ja tila oli valtava ja täynnä todella upeita juttuja. Lapsetkin viihtyivät täällä aivan älyttömän hyvin.

Etenkin valtava aidon näköinen junateos veti lapsia puoleensa.

Kahdessa kerroksessa riitti todella paljon ihmeteltävää ja ihailtavaa. Menkää ihmeessä, jos suinkaan sopii aikatauluihin ja tilanteisiin. En tiedä, miten pitkään tämä tuolla on, mutta ainakin elokuun loppuun näytti osa näyttelyistä olevan. Tuleeko sen jälkeen sitten jotain, sitä en tiedä.

Mutta tämä on ehdottomasti yksi tän vuoden parhaista taide-elämyksistä, vaikka alkuvuodesta oli jo vaikka mitä Helsingin museoissa, mistä olin aivan liekeissä.

Kun kerta oltiin autolla liikenteessä, halusin käydä samaan putkeen vielä katsomassa Naivistit Iittalassa -näyttely Iittalassa. Siellä oli muutama kiva juttu, mutta kokonaisuutena ei niin kiva, kuin oletin. Ei se mitään.

Päätettiin Hämeenlinnareissu vielä piipahdukseen Aulangolla. Halusin näyttää paikan miehelle ja lapsille, koska he eivät olleet koskaan käyneet siellä.

Torniin ei menty väenpaljouden vuoksi, mutta hyvältä se kansallismaisema näytti alempaakin.

Ja vielä alempaa.

Ai että, oli kyllä mukava retki. Ja miten paljon ehdittiinkään, lähdettiin kotoa yhdeksältä ja takaisin oltiin viideltä. 

Kotka Rankki

Ohutta yläpilveä

Käytiin viime sunnuntaina päiväseltään Kotkassa siskoni luona ja tehtiin retki Rankkiin, vanhaan sotilasalueena toimineeseen saareen, mikä aukesi yleisölle viitisen vuotta sitten. Matka taittui saaristoliikenteen turistibotskilla, 45 min suuntaansa, koska ei poikettu Lehmäsaaren kautta.

Itselläni oli vähän sulateltavaa vielä viime kesäisen Kotkan Varissaarireissun jäljiltä (postaus siitä täällä), mutta tällä kertaa merimatka meni ihan ok. Toki olin valmis sen jälkeen heittäytyyn makuulleni ja pussaileen maata, mutta kuitenkin suhteellisen hyvin meni.

Saaren päässä on upeat kalliot ja majakan rauniot. Mitään varsinaista polkua tai reittiä sinne ei mennyt, vaan kukin hyppeli, mistä parhaiten kuvitteli pääsevänsä eteneen. Onneksi ei ollut sateista, niin ei ollut myöskään erityisen liukasta. Lapsia täytyi pitää todella todella tarkasti silmällä ja pahat kohdat toki pidettiin kädestä kiinni ja autettiin. Näistä kuvista asia ei juurikaan käy ilmi, sillä siinä oli itse kullakin sen verran keskittymistä pystyssä pysymisen kanssa, että mitään kuvia ei jääty ottaan.

Maisemat olivat todella upeat, ehdottomasti kannattaa käydä, jos jalka yhtään nousee.

Saari on siitä kiva ja helppo kohde, että siellä on ravintola ja ihan vesivessatkin.

Meillä oli retkikeitin mukana, niin saatiin lämitettyä keitot ja paistettua letut.

Riippumattojakin oltiin pakattu mukaan sen verran, että ei tarvinnut tapella.

Rakastan kyllä saaria ja merenrantoja, mutta ne merimatkat eivät ole mukavuusalueellani. Onneksi tämä reissu meni sen verran hyvin, että voin lupautua lähteen myös sinne Lehmäsaareen joku kerta. Ja onneksi niitä rantoja on ns mantereellakin.

Kovan onnen paita

Tämä paita on The Good Luck Sweater. Voin kertoa, että mun tapauksessa se oli kaikkea muuta kuin hyvän onnen paita. Mutta valmiiksi tuli ja on upea!

Ohje: Morgan Woltersdorf - The Good Luck Sweater
Lanka: Novita Hetki ja Novita Siro
Puikot: 4,5 mm (resorit 3,5 mm)

Törmäsin paitamalliin alunperin instagramissa ja aika nopsaan päätin, että tämän neulon, koska se on hieno.

Ensimmäinen ongelma tuli jo siinä, että ahdisti etukäteen, että tällä käsimerkillä olisi jotain todella epäsopivia tarkoituksia, joista en tiedä ja paidan tekemisestä nousisi älytön somepaskamyrsky. Googlettelin asiaa, mutta silti huolestutti. Entä jos joku vetää herneen nenään siitä, että ostin käsiä varten valkoista lankaa? Se ei ole mikään poliittinen viesti, vaan neulomistekninen syy, jotta kaikilla kolmella värillä olisi riittävä kontrasti toisiinsa nähden. Oikeasti murehdin aivan valtavasti näitä asioita ja lopulta päätin kuitenkin tehdä paidan. Että haistelen vähän reaktioita ennen kuin tuuttaan kuvan itsestäni paita päällä.

Noh, ohjeesta tarjottiin ruhtinaalliset määrät eri kokoja ja valitsin oman kokoni annettujen mittojen perusteella. Neuloin koko himskatin kaarrokkeen ennen ensimmäistä sovitusta. Ei mulla mitkään hälytyskellot soineet, että aiemmissa paidoissani on ollut 150 silmukkaa vähemmän. Lyhyellä pyöröpuikolla rutussa oleva neule ei hirveästi kerro todellisesta koosta.

Kun paidan tekeleen vetäisin päälleni, se oli aivan järkyttävän suuri. Se oli niin kertakaikkisen valtava, että ihan varmasti kukaan ei ole koskaan niitä isoja kokoja testineulonut, sillä minä olen todella iso ihminen ja se paita oli niin iso, että seuraavan version tein VIISI KOKOA pienenpänä.

Ohjeessa oli muutenkin paljon sellaista epäloogisuutta, mistä näki, että kokoja on skaalattu vähän sinne päin. Kaarrokkeen kuvio oli joka kokoon sama, niskan lyhennetyt kerrokset olivat joka kokoon samat eli minun jättipaidassani se oli vaan älyttömän pieni kohouma keskellä niskaa. Silmukkamäärät eivät täsmänneet mitenkään hihojen erottelu-vaiheessa jne jne.

Kiukutti valtavasti se, että maksoin ohjeesta ja jouduin käytännössä tahtomattani testineulojaksi.

Joka tapauksessa toisesta paidasta tuli hyvä. Kun laskin itse pääntien silmukat, laskin itse lyhennetyt kerrokset, muokkasin itse kuvioiden määrän ja niiden välisten silmukoiden määrän, järkeilin itse hihojen erotuksen jne. Käytin siis lopulta ohjeesta vain kaaviota ja sitäkin muokkasin.

Langat pöllysivät ihan älyttömästi, joten saas nähdä miten käytön kanssa. Neulominen ainakin oli hyvin sotkevaa hommaa.

Mutta on se hieno.

Lahti

Kolmen viikon kesäloma hujahti, eikä tässä paljoa pidemmälle päästy, kuin Vantaan leikkipuistoihin ja nyt muutaman päivän reissu Lahteen. Reissulla oli ihan tarkoituskin, mutta yhdistettiin siihen vähän turistimeininkiä ja pidennettiin muutamalla päivällä. Koululaisen kesäloma on pitkä ja sen vuoksi joudun pitään mieheni kanssa kesälomat eri aikaan. Mun loman aikana mies teki etätöitä kotona, koska toimistolle ei saa mennä. Ei siis ihan ollut samanlaisia mahdollisuuksia edes kotona, kuin mihin olen ennen kesälomallani tottunut. Ja koronatilanteen vuoksi ei sitten tullut muutenkaan rilluteltua ympäri maata. Mutta joo, Lahdessa käytiin ja tässä jokseenkin megalomaaninen Lahti-setti. Olin etukäteen kerännyt listaa kohteista, joissa haluan käydä. Osassa olen käynyt ennenkin, osaan olen haaveillut vuosia pääseväni/ehtiväni ja oli jotain itselleni ihan täysin uutta ja ihmeellistäkin, mistä sain tietää kaverin instakuvan keskusteluista, joissa oli juurikin Lahtivinkeistä kyse.

Mutta, menneenpä suoritusjärjestyksessä.

LANUPUISTO

Rakastan veistospuistoja! Lahden Lanupuistosta kuulin ensimmäisen kerran, kun reilu vuosi sitten olin napannut matkamessuilta Lahden esitteen ja siinä oli mainittu asiasta.

Puistossa on puulajipuiston lisäksi Olavi Lanun valtavia betonisia veistoksia ja ne sopivat metsämaisemaan upeasti.

Lapsetkin jaksoivat innostua näistä, vaikka ennakkoluulot olivat heillä vahvat edellisen veistospuistoreissun jäljiltä (siitä lisää ehkä myöhemmin).

On todella hienoa, että tällaisia paikkoja on olemassa. Kannatti kiivetä, vaikka vähän puuskututti. Seuraavien päivien aikana sain huomata, että Lahdessa aika moneen paikkaan meneminen vaatii vähän ylämäkeä. Ei se mitään, tekee hyvää. Mutta tällainen lakeuksien laidalla kasvanut ihminen välillä yllättyy tällaisista Salpausselkäasioista.

VESIURUT

Pikku-Vesijärven lammessa on musikaalinen suihkulähde, missä siis vesisuihkut, musiikki ja valot muodostavat esityksen, jota me nyt tosin ei onnistuttu näkeen, koska ei oltu yhtenäkään päivänä juuri oikeaan aikaan huudeilla. Mutta kaunis tämä oli ilman valoja ja musiikkiakin. Esitysajat löytyvät ainakin Lahti Energian nettisivuilta.

LAUNEEN PERHEPUISTO

Tässä on kyllä valtava leikkipuisto ja ihan näin vantaalaisten pikkupuistoihin tottuneena oli vaikea uskoa, että tämä on tosiaan ilmainen palvelu.

Alue oli valtava, siellä oli kaikkea liikennepuistosta suorastaan Vesa Keskinen -tyyliseen linnaan ja siltä väliltä!

Ei me edes ehditty kaikkea kiertää, kun pari tuntia vierähti ihan vain sen liikennepuiston ja linnan välillä juostessa.

Oli vesijuttuja, kiipeilytelineitä, liukumäkiä ja taaperoaluettakin. Lähistöllä olisi ollut vielä kotieläinpuistokin. Tänne kyllä kannattaa lähteä vähän kauempaakin leikkimään.

RADIO- JA TV-MUSEO MASTOLA

Mastolassa käytiin vuosi sitten ja tykättiin todella paljon. Lapset halusivat tottakai uusintakierroksen ja mikäs siinä! Ensimmäinen museokäynti sitten poikkeusaikojen alun. Suorastaan uitettiin itseämme käsidesissä parin minuutin välein ja yritettiin parhaamme mukaan pitää etäisyyttä muihin.



Radiotornien juurella vanhalla radioasemalla sijaitseva museo on kyllä huikea matka radion ja television historiaan ja täynnä nostalgiaa jo munkin ikäiselle, saati sitten vanhemmille sukupolville.

Tällä kertaa jätin Estonian hätähuudot kuuntelematta ja Pikku kakkosen heikkojen jäiden varoitukset katsomatta, niin ei jäänyt mitään ahdistustakaan kytemään. Vedettiin showta vihreää taustaa vasten ja otettiin kuvia, missä muka oltaisiin kiivetty radiomaston huipulle.

Katseltiin vähän hapsiaista ja Hugoa ja veivattiin puhelimia.

Tällä kertaa muistettiin kierrellä myös ulkoalue.

HIIHTOMUSEO

Lapset ovat käyneet aiemmin Hiihtomuseossa, minä en. Aihe ei kiinnosta itseäni oikeastaan millään tasolla, mutta viihdyin silti todella hyvin! En oikein osaa sanoa, kumpi on ollut tuskallisempaa peruskoulussa: pakkohiihto ja pakkohiihtokilpailut vaiko mäkihyppykisojen pakollinen katsominen telkkarista kouluajalla. No, hengissä on selvitty molemmista.

Se on kuitenkin aina hienoa, jos museo onnistuu aiheesta huolimattaan olemaan oikeasti mielenkiintoinen ja kiva! Mäkihyppysimulaattori, laserammunta ja mäkihyppääjillä leikkiminen on tottakai mukavaa. Ja näyttelyvitriineissä olevat vanhat hiihtoasut ovat hauskoja, sympaattisia ja jopa nostalgisia, vaikka ei olisi ikinä itse rinteessä käynytkään (kuin sen ainoan pakollisen kerran yläasteella).

Ja jostain käsittämättömästä syystä ne Matti Nykäsen mitalitkin tuntuivat ihan hiton hienolta jutulta nähdä, vaikka en oikeasti ole asiasta ollut koskaan kiinnostunut.

Joten kyllä, kovat pisteet myös hiihtomuseolle!

LAHDEN SUURMÄKI

Museon jälkeen kipitimme jokusen pätkän ylämäkeen päästäksemme suurmäen juurelle ja ostettiin liput hissiin, jolla päästiin ylös.

Naama näkkärillä sieltä sai ihailla maisemia niin järvelle kuin kaupungillekin.

Ja ihmetellä, miten joku oikeasti uskaltaa tulla tuolta alas suksilla ja vieläpä hyppyrin kanssa.

Maauimala hyppyrin alla kuulosti jotenkin niin ihanalta, että oltiin ihan sitä varten pakattu uikkarit mukaan. Ja onneksi saatiin kuin saatiinkin sopiva rako aikatauluun, että päästiin uimaan.

SOPENKORVEN KESANTO

Vähän erilainen kesantopelto, mihin maalaisena olen tottunut.

Sopenkorven kesanto on sanojensa mukaan urbaani tapahtumapuisto. Meidän siellä käydessä ei ollut meneillään mitään tapahtumaa eikä nähty ketään ihmistä, mutta paikka vaikutti just siltä, että siellä on varmasti hyvä meininki.

Vähän nämä on lasten kanssa aina vähän sellaisia "älkää missään nimessä koskeko mihinkään" -paikkoja, tosin ei me kyllä mitään lasinsiruja tai vastaavaa edes nähty eli siistiltä vaikutti roisista ilmeestään huolimatta.

Alueen poikki kulkeva puskittunut junarata tietenkin kiinnosti lapsia ja itse olin tohkeissani muuten vaan.

APULANDIA

Olin aikoinani todella kova Apulanta-fani. Nykyään oon tosi huono fanittaan mitään enkä juuri edes kuuntele musiikkia, mutta jos kuuntelen, niin tietty jotain vanhoja suosikkeja, koska uusia en tiedä. Apulannan kanssa olen kasvanut läpi monenlaisten kasvukipujen ja kyllä sitä erittäin mielellään nykyäänkin kuuntelee. Apulandia on nimenä hyvin kuvaava tälle Apulantakahvilalle ja -museolle ja olen jotenkin todella onnellinen siitä, että tämä paikka on olemassa. Mikäs sen parempi paikka tällaiselle jo varttuneemmalle rouvalle fiilistellä, kun ei oikein keikoille enää tule lähdettyä.

Lapset pysyivät tyytyväisinä jäätelöiden kanssa kahvilan puolella, kun itse sain kerrankin rauhassa kiertää vitriinit läpi.

Oi ja oi.

BUS BURGER

En enää edes muista, että missä ja miten ensimmäisen kerran kuulin Bus Burgerista, mutta siitä lähtien se on kuitenkin mielessä ollut, että sinne on päästävä.

Rakastan hampurilaisia ja tämmösiä Amerikka Diner -tyylisiä paikkoja. Ja jos sinne on oikeesti tungettu seinästä läpi koulubussi, jossa pöydät, niin kyllä, aivan pakko nähdä omin silmin!

Ja ruokakin oli oikein hyvää, röyh!

Että semmonen Lahtireissu!

Toivottavasti ei nyt tällä syrjähypyllämme hirveästi osallistuttu koronan levittämiseen, sillä haluaisin kyllä päästä kaupunkilomailemaan jonnekin muuallekin vielä tänä kesänä. Nyt on kuitenkin tältä erää loma loppu.