Sivut

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Suomenlinna ruska-aikaan

Kesällä on kiva käydä Suomenlinnassa, mutta silloin on ihan tosi paljon muutakin tekemistä ja kesällä sinne Suomenlinnaan on aina menossa muutama muukin ihminen. Syksyretki Suokkiin on siis oikeastaan tosi tosi kiva sekin, sillä lauttaa ei tarvitse odotella tuntitolkulla ja Suomenlinna ruska-aikaan on todella kaunis.


Meitä onnisti, eikä edes ollut kylmä, vaikka oltiin varattu repun täydeltä villavaatetta mukaan ja jätetty piknik-haaveet sikseen. Hyvin olisi pystynyt piknikviltinkin levittään ja nauttiin eväitä ulkosalla. Ei ollut lintujakaan häiriköimässä, kuten kesäisin.


Suomenlinnaretkeen on hyvä yhdistää perheen harrastuksia eli Pokemon Go, geokätköily ja museoissa luuhaaminen.


Suomenlinnan museossa oli tosi kiva Erik Bruun -näyttely, mutta siitä itse Suomenlinnaosuudesta ei oikein lämmetty.



Lisäksi käytiin sukellusvene Vesikossa.


Lapset olivat tottakai eniten kiinnostuneita Kustaanmiekan luolista ja niitä varten ottivat kotoa mukaan otsa- ja taskulamppuja. Muutama turistikin uskalsi lähteä heidän valokeilojensa perään.




Tämä postaus tuntuu nyt jotenkin aivan äärimmäisen turhalta, enkä itsekään ihan tiedä, mikä tässä on pointti, muuta kuin että menkää syksyretkelle Suomenlinnaan! Itse ainakin kaipaan kovasti aina tällaisia ruskaretkiä, mun lähiympäristössä kun on tosi vähän puistomaisuutta. Metsää on kyllä ja kaunista on sielläkin, mutta jotenkin rakastan erityisesti sellaista, kun pudonneet lehdet valtaavat katumaisemat. Mun huudeilla kaikki lehdetkin puhalletaan ja haravoidaan heti pois kuleksimasta, buu!

2 kommenttia:

  1. Tämä ei ollut ollenkaan turha! Hyvä on muistutella, että näihin perus kesäkohteisiin voi hyvin mennä syksylläkin, jopa talvella. Itse kävin talvella Suomenlinnassa tyttären kanssa mm. lelumuseossa. Kivaa oli! Korkeasaari on toinen paikka minne suorastaan mieluummin menen muulloin kuin kesällä. Tänä vuonna olen käynyt neljä kertaa, heinäkuu ja elokuu jäi väliin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näistä on ehkä hyvä muistutella. Vaikka osa ihmisistä tykkää kyllä syksyllä "luvan kanssa" möllöttää kotona, se heille suotakoon. Mutta itse tykkään siitä, että ei ole kuuma eikä liikaa väkeä liikenteessä :D Ja joo, Korkeasaari on kans hyvä kohde kesän ulkopuolella. Itse oon tykännyt käydä siellä keväällä, heti joskus maaliskuussa.

      Poista