Tämän vuoden kurpitsalyhty

Minulla oli hieno visio, miten tänä vuonna teen suloisen yksisarviskurpitsalyhdyn enkä malttanut odottaa ensi viikonloppuun, jolloin yritämme säätä uhmaten pitää ulkosalla jonkinlaista halloweenpippalointia naapurilasten kanssa. Ajattelin siis, että tekisin porkkanasta sarven ja pyörittelisin vaahteranlehdistä pieniä sieviä ruusuja siihen ympärille. Noh...

Lehdet olivat hervottoman suuria ja kurpitsa säälittävän pieni. En ole koskaan ennen tehnyt lehdistä ruusuja, joten en osannut lainkaan arvioida, minkä kokoisia niistä tulisi. Näemmä aika isoja. Ja hyvin kaukana myös käsitteestä "sievä", sillä nämä näyttävät todella räjähtäneiltä. Mutta se ei haittaa yhtään mitään.

Päädyin lopulta tunkeen ruusut kurpitsan kannen väliin. Sisällä on ledituikku, joten tällainen sytykeruusuviritelmä ja kansi toimivat oikein hyvin.

Kurpitsa jäi ulos ilahduttaan naapurustoa. Tai ainakin toivon mukaan ilahduttaan, eikä vihastuttaan. Huolestuneille tiedoksi, että se ei kuitenkaan jäänyt tähän juuri pihatalkoissa uusittuihin istutuksiin, ettei tule sanomista. Mutta siinä se oli kiva kuitenkin kuvata.

On aika hyvästellä ihana ruska-aika, lempparivuodenaikani, mutta se onneksi tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että sitten voi aloittaa jouluhömpötyksen ja se on äärimmäisen mukavaa sekin!

30 tunnin treffit Porissa, osa 3/3: erilaiset nähtävyydet

Vielä viimeinen Poripostaus! Kysellessäni ennen reissua vinkkejä siitä, mitä nähdä ja tehdä Porissa, toivoin saavani  tärppejä, joita en mistään  Visit Pori -sivustolta löytäisi. Ja tulihan niitä vinkkejä! Kootusti parhaat kohteet löytyivät, kun minulle vinkattiin Satakunnan Kansassa julkaistua "Porin paskat nähtävyydet" -artikkelia. Mitkä paskat? Näähän oli kaikista parhaimmat paikat! Ihan huikeeta!

Eniten kiinnosti vanha radioasema ja sen ympärille muodostunut veistospuisto. Odotukset olivat korkealla ja paikka vastasi kyllä täysin odotuksia. Tämä oli paljon kiinnostavampi, kuin Porin taidemuseo, mutta tästä ei juurikaan turisteille kohdistetuissa materiaaleissa hiiskuta (todennäköisesti, koska tällä ja tän näkyvyydellä ei voi samalla tavalla rahastaa).

Itse radioasemankin tarina oli kiinnostava. Sen lähistölle kun myöhemmin rakennettiin asutusta, kuului radiolähetykset jo jääkaapeista, uuneista ja kattilakaapeista. Nykyisin radioasemalla on jotain järjestystoimintaa, mutta todella huonokuntoiselta se näytti. Sääli tietysti rakennuksen puolesta, mutta sen rähjäisyys ja arkkitehtuuri kiehtoivat kovasti jo itsessään, saatika sitten tosiaan se tontilla oleva taide.

Radioasemalle johtavan tien (Radioasemantie) reunoilla oleviin puihin oli veistelty upeita juttuja eri taiteilijoiden toimesta. Mulla ei nyt mitkään ylistyssanat tunnu riittävän, eikä kuvat tee oikeutta. Menkää katsomaan!

Metsässä meni polkuja, joiden varrelta löytyi toinen toistaan kiehtovampaa teosta. Mökki oli aika pelottava syksyisessä metsässä, mutta uskallettiin kuitenkin kurkistaa sisäänkin.

Radioaseman pihassa on varmaan toisinaan jotain toimintaa, sillä siellä oli penkkejä ja tuoleja yms. Ja lisää taidetta.

Mä rakastan aivan valtavasti tällaisia veistospuistotyyppisiä paikkoja! Varmaan kaikki, missä olen tähän asti vieraillut, ovat olleet yhden ihmisen aikaansaannoksia ja toistensa kanssa samaan tyyliin tehtyjä teoksia, joten tämä poikkesi niistä monipuolisuudellaan ja sillä, että tosiaan taiteilijoita on ollut monia. Varmasti tästä löytäisi taustatietoa enemmänkin, jos etsisi, mutta itse en oikeastaan sellaista edes kaipaa. Nautin näkemästäni ilmankin.

Seuraava kohde oli vanha rautatiesilta, missä menee raiteiden vieressä kävelytie. Silta oli hieno ja ollaan ennenkin käyty fiilistelemässä vanhoja rautatiesiltoja (esim postaus Kotkassa olevasta vanhasta sillasta täällä). Tällä sillalla ei junia juurikaan kulje, mutta kävelyosuus on edelleen käytössä ja hyvässä kunnossa (toisin kuin esim se Kotka silta, missä oli reikiä suoraan mereen ja puomit päissä varoittamassa, että ei kannata mennä).

Silta on tosi pitkä ja tosi korkealla ja minulle iski korkean paikan / putoamisen kammo. En ole nuorempana kärsinyt tämän tyyppisestä ollenkaan, vaan olen ollut jopa melkoinen huimapää. Nyt kyllä ahdisti, ai kamala! Mutta selvisin vastarannalle ja vielä takaisinkin.

Silta ylittää Kokemäenjoen Isojoenrannan ja Kalaholman välillä (mitä sitten ikinä ovatkaan).

Lehtijutussa, mistä näitä paikkoja bongattiin, oli esitelty myös vanha kivilouhos Ruosniemessä uimarantoineen. Jutun perusteella paikka ei vielä vaikuttanut must see -kohteelta, mutta onneksi mentiin käymään, sillä sehän oli aivan upea!

Vaikka kyseessä onkin louhos lukuisilla nuorison spray-töhryillä varustettuina, eikä mikään luonnon muovaava seinämä muinaisilla kalliomaalauksilla, tämä oli silti sykähdyttävän upea paikka. Sekin tietenkin vaikutti asiaan, että oltiin paikalla kahdestaan, eikä ruuhkaisena kesäpäivänä, kun lampi on täynnä uimareita ja rannat täynnä pussikaljottelijoita.

Sääli, että en tarkene meneen luonnonveteen uimaan lokakuussa, kun hädin tuskin edes heinäkuussa. Mutta oli kyllä upea paikka.

Viimeisenä vielä todella surullinen, mutta silti mielenkiintoinen kohde, eli ruostunut maantie. Tällä tiellä kuljetetaan ferrosulfaattia rekoilla ja sitä sitten pölisee ympäriinsä ja ruostuttaa kaiken. Kaiteet, liikennemerkit ja koko tie näytti olevan ruosteessa. Hirveetä! Vaikka tuolla asuu ihmisiä, jotka ajavat tietä varmasti päivittäin, me oltiin silti niin vainoharhaisia, että kotiin ajettiin autopesun kautta. Olihan se auto jo tosi kuranenkin kaiken kiertelyn jäljiltä (haimme viikonloppuna myös geokätköjä).

Mutta joo, tällainen Porireissu meillä! Ehdittiin aivan valtavasti, vaikka oltiin vain yksi yö perillä. Tämän kun aina muistaisi, että ei tarvitse viikon lomaa voidakseen tehdä jotain. Tällaisen pläjäyksen jälkeen sitä paitsi tuntuu, kuin olisi ollut arjesta irti pidempäänkin. Suosittelen.

Poriin ehkä palataan vielä joskus lasten kanssa, sillä pitäisihän se Pelle Hermannin leikkipuistokin kokea.

30 tunnin treffit Porissa, osa 2/3: meri

Takaisin Poriin.

Reposaari on ollut mun haaveretkikohteena muutaman vuoden ajan. Tuntuu, että se putkahtaa aina jostain tavalla tai toisella esiin ja minäkin halusin sinne, muistaakseni kun en ole koskaan käynyt. Lisäksi monet suosittelivat meille Merry Monk -ravintolaa, mikä sijaitsee juurikin Reposaaressa.

Harmi, että meillä ei ollut lainkaan nälkä, koska oltiin syöty aiemmin päivällä ne älyttömän hyvät pizzat. Ravintola oli myös tosi täynnä, joten tyydyttiin ottaan pelkät juomat ja nauttiin ne ulkoterassilla. Tais olla mun tän kesän eka terassisiideri. Jep, lokakuussa.

Ravintola vaikutti ihan kivalta, mutta ei kuitenkaan mikään erityinen. Ruuasta ei nyt sitten tosiaan tiedetä, kun ei sitä syöty, mutta oletan sen olevan hyvää, koska väkeä oli niin paljon.

Meri-Porissa on ihanan paljon tuulivoimaloita. Tykkään! Oli ihana ajaa Reposaareen kaikkien niiden tuulivoimaloiden keskellä.

Reposaareen tutustuttiin kävellen. Käveltiin kylänraittia, rantoja ja ihasteltiin söpöä pientä kirkkoa.

Reposaari on tosi suloinen ja idyllinen puutaloineen, Jopo-pyörineen ja maitorattaineen, mutta paljon olisi töitä julkisivuremontoijille täälläkin.

Reposaaren linnakepuisto oli enemmän miehen toive, itseäni ei niin kovasti juoksuhaudat ja korsut kiinnosta, mutta toki yleissivistysmielessä aina kiva mennä vähän omien mielenkiinnon kohteiden ulkopuolellekin.

Reposaaresta ajeltiin vielä Kalloon, mitä oli myöskin meille vinkattu, itse en olisi tänne ymmärtänyt mennä. Majakan lisäksi siellä on tällaiselle maakravulle tosi jännät rantakalliot, mitkä kuulemma ovat myrskysäällä upeat. No, nyt ei myrskynnyt yhtään. Tietenkin onneksi, sillä myrskyävä meri on pelottava.

Olisi ollut aika ihana mennä vielä Yyteriin fiilisteleen auringonlaskua, mutta mentiin takaisin hotellille. Olimme jo päättäneet skipata Yyterin, sillä olemme käyneet siellä muutamaan otteeseen viime vuosina (postaus täällä ja vähän täälläkin). Mutta Yyteri on kyllä upea, sen voin kertoa. 

30 tunnin treffit Porissa, osa 1/3: keskusta

Mulla ja miehelläni oli lapsivapaa viikonloppu ja päätettiin lähteä arkea pakoon, sillä kesällä heittämämme 36 tunnin miniroadtrip oli niin ihana! Jo silloin kutkutteli tehdä reissu Poriin, mutta siellä ei ollut ensimmäistäkään hotellihuonetta vapaana. Nyt oli parempi tuuri.

Onnistuttiin suorittaan niin valtavasti kaikkea, että matkaraportti on pakko jakaa kolmeen eri osioon. Näistä ensimmäisessä keskitytään yleiseen Poriasiaan ja museoihin, joissa kävimme.

Pori kiinnosti siitä syystä, että se on lapsuuteni ja nuoruuteni lähin "iso" kaupunki eli periaatteessa tuttu, mutta tietenkin siinä mielessä nukkavieru, että tottakai teininä joku Tampere ja Helsinki kiinnosti aina enemmän. 

Porissa siis ollaan käyty säännöllisen epäsäännöllisesti ostoksilla, elokuvissa (ja teatterissa) ja keskussairaalassa. Jos jotain lomareissua tehtiin, tottakai ne suuntautuivat jonnekin kauemmaksi. Ja pienemmät retket ja baarireissut sitten taas jonnekin lähemmäksi. Eli Pori on jäänyt turistikohteena täysin pimentoon. Edes jazzeilla en ole käynyt, enkä todellakaan aio käydä jatkossakaan. Paljon on vettä virrannut Kokemäenjoessa, mutta ei riittävästi, että menisin.

Mutta pieni turistiloma ihan randomina viikonloppuna, niin oi kyllä!

Siitä on siis hyvä tovi aikaa, kun Porissa olen käynyt muuten kuin mummulassa vieraillessa hätäpäissään viemään lapsia lääkäriin, jos on korvatulehdus iskenyt kesken joulunpyhien. Kerran olen tainnut alkuystävän kanssa käydä elokuvissa, mutta silloinkin oli pimeää ja juostiin vaan parkkipaikalta elokuvasaliin ja takaisin. Kunnollisesta edellisestä Porihengailusta on aikaa kutakuinkin sen verran, kuin mitä Taru sormusten herrasta -leffoista, joita varten pakattiin isän Pajero sikaosastoa myötä täyteen kavereita ja ajeltiin paikan päälle. Hengattiin Raxissa, kun kaikki kaupat meni aina viikonloppuisin kamalan aikaisin kiinni, mutta leffa alkoi vasta illemmalla. Niin, siitä on aikaa.

Yyterissä ollaan käyty muutama kerta, mutta niihin retkiin ei ole sisältynyt muuta Poriasiaa.

Ennakkoasenteeni Poria kohtaan olivat melkoisia ja istuivat tiukasti, vaikka vakuuttelin itselleni, että varmasti löydän sieltä hyvää ja kaunista. Torin laidalla seisoessani viime lauantaina nieleskellen katsoin ympäröiviä rakennuksia ja yritin miettiä, miten tästä järkyttävästä rumuudesta tulen saamaan mitään irti. Mutta kyllä minä sitten lämpenin.

Poriin oli ilmestynyt muraaleja ja tykkään niistä tosi paljon ja ne sopivat Poriin todella hyvin. Lisäksi kaupungilla oli uusi graafinen ilme, mikä oli tosi kiva logoineen ja pyöräilevine karhuineen. Ja kun poistuttiin kävelykadun ja torin välittömästä ympäristöstä pikkuisen kauemmas, oli siellä tosi söpöjä puutaloja. Mutta niiden rappeutumista kyllä vähän kauhistelin. Porissa voisi olla kysyntää julkisivuremontteja tekeville firmoille. Tykkään vähän rähjäisistä nurkista, mutta rajansa kaikella.

Porin museokierros aloitettiin Rosenlew-museosta. Minulla ei ollut sitä kohtaan mitä erityisiä odotuksia, joten yllätyin todella positiivisesti! Rakennus, missä museo sijaitsi, oli sanalla sanoen ihana! Ja rakastuin oitis oven edessä oleviin ruosteisiin asioihin.

Museon sisällä oli ihanan paljon kaikkea Rosenlew-tavaraa. Pannuja, helloja, leikkuupuimureita ja ihan kaikkea ja se kaikki oli todella mielenkiintoista.

Erityisesti mieltäni lämmitti Kotiliesi. Olin just ennen tänne menoa kuunnellut Satakunnan maakuntalaulua, missä lauletaan lämpimästä kotiliedestä.

Rosenlew-museon jälkeen käytiin Satakunnan museossa, mikä on valittu vuoden 2019 museoksi. En ole siellä koskaan käynyt, joten en tiennyt mitä odottaa, mutta nyt en oikeastaan lainkaan ihmettele, miksi se on palkittu. Toki siihen on varmasti paljon syitä, mitkä eivät kertavierailulla aukea, mutta perusnäyttely oli tosi hieno.

Täälläkin rakennus itsessään oli jo tosi upea sisältäpäin. Hämyinen tunnelma pysyi yllä, sillä vitriineihin syttyi liiketunnistimella valot kirkkaammiksi, kun niitä kohti käveli. Kerroksia oli useita ja lapsillekin olisi ollut leikittävää ja kokeiltavaa useassakin kohdassa.

Täälläkin päästiin Satakunnan laulun tunnelmiin, "tyynnä kyntää aurallansa maata isien".

Kävimme myös Porin taidemuseossa, mutta sieltä ei ole erityisesti mitään kommentoitavaa, eikä oikein kuviakaan. Mutta kävimmepä kuitenkin.

Kyselin ennen reissua vinkkejä eri somekanavissani, että mitä tehdä Porissa ja saatiin myös ravintolavinkkejä, mikä oli tosi kiva, sillä muuten oltaisiin varmaan syöty tyyliin Mc Donaldsissa kun ei oltaisi ikinä koskaan tajuttu mennä muualle.

Torgetia vinkattiin paljon ja katsottiin oikein etukäteen, missä se on ja milloin se on auki. Se olikin hyvä, sillä sehän ei todellakaan ollut auki ihan mihin aikaan nyt sattuu nälkä yllättään.

Syötiin ehkä yhdet tähänastisen elämämme parhaat pizzat. Oikeasti, aivan törkeän hyvää! Omani oli Carciofo bianca. Pizza oli ihanaa, mutta ravintola itsessään oli myös todella suloinen. Kiitos tuhannesti tästä vinkistä!

Jälkiruualle mentiin Sarpin kahvilaan, sillä vaikka kukaan ei vinkannut sammakkoleivoksista, se oli about se ainut asia, minkä tiesin itse. Sarpin sammakkoleivos on klassikko, se oli lapsena ihan parasta, nuorena nostalgista ja nyt suorastaan legendaarista. Jo äitini on syönyt näitä lapsena. Harmitti, kun Sarpin kahvilakin oli auki niin huonosti, mutta onneksi sain vinkkiä, että Prismat (ja Sokoksen yhteydessä oleva S-market) myy näitä myös. Lopun voittekin arvata.

Jos ikinä käytte Porissa, syökää sammakkoleivos. Se on oikeasti aivan jumalaisen hyvää ja ulkonäkökin hauska.

Käytiin lauantaina myös Reposaaressa ja Kallossa, mutta niistä tulee sitten erillinen postaus. Yövyimme Scandicissa ja sunnuntaina kierrettiin vielä vähän erilaisia nähtävyyksiä. Niistä sitten oma juttunsa myös.

Tuliaiseksi ostettiin sammakkoleivoksia ja Kallo-olutta.