Neljäs vuosi museokortin kanssa

Olen ennenkin koostanut blogiin yhteenvetoa aina kun museokortin uusiminen on tullut ajankohtaiseksi ja teen sen nytkin ja tänään onkin syytä juhlaan, sillä sain aamulla tietää voittaneeni vuoden lisäaikaa museokorttiini museohaaste-kuvakilpailusta. Ja tiedättekö mitä, uusin itse korttini juuri pari viikkoa sitten kun oli hyvä tarjous, joten mulla on nyt museokortti voimassa seuraavat kaksi vuotta, joten säästytte tänä vuonna spekuloinnilla siitä, pitäisikö kortin voimassaoloaikaa jatkaa vai ei.

Voitto tuli tällä kuvalla, tosin se oli rajattu instagramia varten neliöksi ja kohdistettu lähemmäs lapsia.

Viimeisen kauden aikana vingutin museokorttiani seuraavasti:

Suomen käsityön museo, Jyväskylä
Jyväskylän taidemuseo, Jyväskylä
Näyttelykeskus WeeGee, Espoo
Amos Rex, Helsinki
Amos Rex, Helsinki
Nykytaiteen museo Kiasma, Helsinki
HAM Helsingin taidemuseo
Kansallismuseo, Helsinki
Tekniikan museo, Helsinki
Hakasalmen huvila, Helsinki
Luonnontieteellinen museo, Helsinki
Nykytaiteen museo Kiasma, Helsinki
Museokeskus Vapriikki, Tampereen museot, Tampere
Amos Rex, Helsinki
Suomen rautatiemuseo, Hyvinkää
Radio- ja tv-museo Mastola, Lahti
Nykytaiteen museo Kiasma, Helsinki
Ateneumin taidemuseo, Helsinki
Designmuseo, Helsinki
Amos Rex, Helsinki
Näyttelykeskus WeeGee, Espoo
Suomen valokuvataiteen museo, Helsinki
Suomen luontokeskus Haltia, Espoo
Suomen rautatiemuseo, Hyvinkää

Lisäksi tämän kauden aikana olen käynyt myös museoissa, jotka eivät rekisteröidy museokortille, koska ovat joko ilmaisia sisäänpääsyltään tai eivät kuulu museokorttilistauksen piiriin.

Näitä ainakin ihan vain muistinvaraisesti ja osassa näistä tullut toki käytyä useaan otteeseen.

Vantaan taidemuseo Artsi
Vantaan kaupunginmuseo
Helsingin yliopiston museo
Päivälehden museo
Ratikkamuseo

Aiempien vuosien listaukseen verrattuna tässä näkyy selvästi, miten nyt ollaan pyöritty lähinnä vain Pääkaupunkiseudulla kuin aiemmin on museokorttia vingutettu ympäri Suomen. Harmillista tietyllä tavalla, sillä tykkään reissaamisesta, mutta vuoden sisään on tapahtunut kaikenlaista, mikä on verottanut reissailujen mahdollisuuksia ja jopa intoa. Ilahduttavaa kuitenkin huomata, miten paljon voi nauttia museoista ihan vain sadan kilometrin säteellä kotoaan. Ja valikoimakin lisääntyi, kun Amos Rex avattiin Helsingissä ja näemmä olen sielläkin käynyt neljä kertaa. NELJÄ KERTAA. Ensimmäisellä vierailulla pillahdin itkuun, kun oli niin kaunista.

Tammikuussa tosiaan aloin suorittaan museohaastetehtäviä ja hurahdin hommaan ihan tosissani ja Pääkaupunkiseudun museoita on kierrelty ahkerasti niin yksin kuin lasten tai koko perheen kanssa. Tästä voisi kirjoittaa vaikka miten paljon, mutta säästän koostetta siihen, kun saan viimeisenkin suoritettua. Nyt on koossa 36/50.

Lapset tykkäävät edelleen museoista hekin ja se on kertakaikkisen ihanaa!

Viimeisin museoreissu on nyt toukokuulta, kun kävimme museojunalla Hyvinkäällä rautatiemuseossa. Oli kertakaikkisen ihana reissu sekin. Nyt olen kesäflunssan kourissa saikulla kotona, mutta toivon, että kesän aikana saadaan pakata seikkailureppu useasti ja käydä museoissa vähän vielä Hyvinkäätä kauempanakin.

Museohaasteesta lisätietoa: https://museot.fi/museohaaste

Aiempien vuosien museokorttipostaukseni:
2018
2017
2016

Neulottu kesämekko

Tuossa keväällä päätin neuloa itselleni kesäksi Caitlin Hunterin Tegna -paidan puuvillalangasta. Heti jo suunnitteluvaiheessa päätin, että otan ohjeesta vain helmapitsin ja teen sit ns tavallisen raglanpaidan siitä ylöspäin. No, kuten kuvasta näkyy, ihan ei paitaa tullut.

Kävi nimittäin niin, että insinöörimäisen tarkoista laskelmista huolimatta, helmapitsistä tuli niin valtavan leveä, ettei siitä mitään paitaa saisi millään. Vika ei ollutkaan laskemissa, vaan pieleen tulkitsemassani kaaviossa, josta en ollut huomannut kaikkia silmukoita ottaa laskuihin mukaan ja mokahan sitten tosiaan kertaantui aika moninkertaisesti. Pitsistä oli valtavan iso työ, siinä oli esim neljä oikein yhteen -silmukoita, mitkä on aivan hanurista tehdä. Selvää siis oli, että purkaan en ainakaan ala.

Pelastin siis tilanteen tilaamalla ihan hitokseen lisää lankaa ja jatkamalla helmaa mekkomittaan asti.

Jotain muotoilujakin yritin siihen neuloa, mutta säkiltä se näyttää silti. Yläosakaan ei ihan istu niin hyvin, kuin voisi, mutta olen tähän kuitenkin todella tyytyväinen, sillä onhan se nyt aikamoista tehdä ilman ohjetta (jos siis pitsiä ei lasketa) mekko itselleen tällaisessa koossa. Toki lanka oli paksua ja sitä neuloin vitosen puikoilla, joten suht nopsaanhan se neuloontui.

Lanka on tosiaan 100 % puuvillaa.

Tämä valmistui jo muutama viikko sitten, mutta nyt vasta oli kelejä laittaa se päälle.

Olin tosiaan pääosin työttömänä silloin, kun tätä neuloin. Nyt en ehtisi, en todellakaan.

Sukkalaatikko eskariopeille

Lämmintä kesää eskarin henkilökunnalle, sillä aion huomenna antaa kevätjuhlan kunniaksi lahjaksi heille sukkalaatikon.

Olen tammikuusta asti neulonut vihreitä sukkia, sellaisen kesälomasuvivirsin fiiliksissä eli suurimmaksi osaksi ovat nimenomaan pitsisiä, paksuudeltaan fingeringiä tai sportia. No, yhden ruskean aiemmin valmistuneen parin (Varpuset-joulukalenterisukat) aion sujauttaa mukaan myös.

Viimeisen parin toinen sukka on vielä vähän vaiheessa, mutta enköhän sen yön aikana ehdi neuloon ja höyryttään valmiiksi.

Kieltämättä nyt alkaa vihreät sukkalangat tursuaan jo korvistakin, joten huomenna saan aloittaa jotain aivan täysin eri väristä projektia.

Katotaas, vieläkö muistan kaikki langat ja mallit, mitä näissä on käytetty.

Viimeisin valmistunut pari on Niina Laitisen Anemone, kirjasta Villasukkien vuosi ja lankana on Gjestal Maija. Näistä tuli kyllä niin pienet, että tokkopa aikuisjalkaan edes menee. Mun on hirmu hankala arvioida, kun oma jalka on kokoa 42. Toivottavasti näille kuitenkin löytyy jalkapari jostain.

Samaisesta Niina Laitisen Villasukkien vuosi -kirjasta ovat myös nämä, nimeltään Jouluaamut. Tosi kesäistä siis nimen puolesta, heh. Mutta kuvio älyttömän kaunis! Lankana näissä on Regia Premium Silk.

Nuo vaaleammat ovat Heidi Alanderin Aava-sukat, lankana Rva Silmusolmu merinosukkis. Tummemmat ovat Cookie A:n Monkey -sukat kirjasta sukkia.rakkaudella ja lankana Adlibris Socki fine. On muuten ihana sävy, sen nimeä tosin en muista.

Sitten Novitan Nallesta Niina Laitisen Soulmates -sukat.

Kurkkusalaatin näköiset (hirvitykset, olisihan se pitänyt tietää, ettei näin levoton lanka vaan toimi tällaiseen malliin) Novita Nalle Peltoa ja mallina Niina Laitisen Midsummer Socks ja Lankamaailman Oonasta (edelleen) Niina Laitisen Hiding butterflies toosi lyhytvartisena, koska loppuva aika (näistä tosiaan toinen valmistunee loppuun sitten ensi yönä).

Ja sitten heti tammikuun alussa valmistuneet Emma Karvosen Lumikello -sukat, lankana näissä Gjestal Maija.

Sukkiahan tässä laatikossa on huomattavasti enemmän, kuin eskarissa opettajia/hoitajia, mutta siinä on vähän joka kokoa, niin toivon mukaan jokaiselle löytyy sopivat ja loput voivat sitten laittaa jakoon muun henkilökunnan kesken tai mitä nyt ikinä haluavatkaan niille tehdä. Mulle tärkeintä oli vaan saada neuloa.

Varissaari

Käytiin vappuna Kotkassa ystäväpariskunnan ja siskoni kanssa brunssilla (Höyrypanimolla). Aterioimisen jälkeen tehtiin vielä vappuretki Varissaareen. Varissaari on linnoitussaari 10 minuutin merimatkan päässä Kotkansaarelta, minne kulkee kesäaikaan yhteysalus ja talvella pääsee jäätietä pitkin. Itse en ollut aiemmin Varissaaressa käynyt, joten olin innoissani.

Innostusta kuitenkin haastettiin useaan otteeseen ja paluumatkalla totesinkin jo, että en kyllä ole meri-ihminen, en vaan ole. Minulle riittää, että luen tai katselen telkkarista Astrid Lindgrenin Saariston lapsia, mutta siinä vaiheessa kun pelkään kuollakseni hukkuvani yhteysaluksen mukana ja  lohdutan limaisella rantakalliolla liukastunutta ja vasta juuri ennen vesirajaa tolpilleen takaisin päässyttä lasta ja käyden läpi koko perheen taipeita ja hiusrajoja punkkien varalta (koska hei, hyvin peloteltu Kotkan saaristo), koen olevani niin maakrapu kuin vain voi olla.

Lisäahdistusta toi se, että merivesi oli todella matalalla ja paikalliset yrittivät muistella, olisivatko koskaan ennen nähneet sen olevan niin matalalla. Minä metsän keskellä kaukana suurista vesistöistä varttunut ihminen olen sitä mieltä, että hälytyskellojen pitäisi soida ja lujaa, jos merivesi pakenee, sillä tottakai se voi tulla takaisin yhtenä rykäisynä pyyhkien koko Rannikko-Suomen mukanaan ja aivan varmasti just silloin, kun ollaan itse siellä merillä.

Lisäksi unohdin aurinkolasit kotiin (onneksi sain siskolta lainaan!) ja saan aivan satavarmasti puoli viikkoa kestävän migreenin, jos aurinko heijastuu heiluvasta veden pinnasta silmiini ja paistaa sitä myös taivaalta. Nahkakin palaa, jos ei ole huolehtinut aurinkorasvasta.

Ihan aidon oikeasti mulla ei siis vielä lähdön hetkellä ollut mitään muuta ongelmaa reissun suhteen, kuin ne unohtuneet aurinkolasit ja pieni punkkikammo, joka ei kuitenkaan huolettanut, sillä tiesin ettei me heinikoissa hengata, vaan enemmänkin kivillä ja kallioilla. Retket on aina mukavia ja varsinkin sellaiset paikat, joissa en ole ennen käynyt. Linnoitussaaret etenkin on tosi jees. Kesti aikoinaan kauan tajuta, että Suomenlinna tosiaan ei ole tosiaan mikään ainutlaatuinen linnoitustensa vuoksi, vaan näitä saaria on pilvin pimein muuallakin.

Mutta kun se yhteysalus oli lähtenyt Sapokan rannalta ja oltiin taitettu lähes koko 10 minuutin matka ja siinä samalla juteltu mistäpäs muustakaan, kuin pelastusliivien sijainnista ja Estoniasta sellaisilla sanavalinnoilla, että estetään lapsia saamasta painajaisia tai pelkoja/traumoja, tupsahdettiin aivan hitonmoiseen aallokkoon kylki edellä. Kuljettaja oli ollut jostain syystä vähän omissa maailmoissaan (ja kauden ekat ajot eivät vielä menneet ihan rutiinilla), eikä huomannut aallokon tuloa (kun asiaa sitten meille seliteltiin) ja oikeesti siinä mentiin semmosilla kallistumiskulmilla ja heilumisvauhdilla, että paniikkihan siinä iski. Ihan oikea paniikki. Vaikka järki sanoi, ettei me nyt ihan oikeasti hukuta sen takia, että joku perhanan moottorivene meni ohi ja vappupiknikalus vähän heilahteli. Mutta toisaalta, miksipä ei? Järki sanoi, että ei hätää, mutta vaisto sanoi, että tää himputin paatti kaatuu ihan just. Paha sanoa, millä asteella lapset traumatisoituivat. Oletin, etteivät ymmärtäneet, miten vakavasti minä tapauksen otin, mutta toisaalta 3-vuotias hihkasi innoissaan päästyämme laiturille, että "vene ei uponnut". Jep.

Meri on kyllä pelottava. Valtavat vesimassat veuloo ees sun taas. Itse olen enemmän joki-ihminen, missä vesi menee vain yhteen suuntaan ja sekin suunta on selkeästi tiedossa.

Saari oli pieni ja tosi kiva. Siellä oli mukavan oloinen ravintola ja paljon ihania paikkoja pitää piknikkiä. Mitä nyt toki kaikki kalliot olivat linnunpaskassa.

Siis apua, miten mä saan tän nyt kuulostaan niin negatiiviselta! Olin toki monesta asiasta vähän romuna, mutta tosi kiva retki oli silti ja ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Laittakaahan korvan taakse, jos suunnittelette reissua Kotkaan, kaikki Kotka-aiheiset postaukseni löytyvät tämän linkin takaa.

Housuhame 2019

Hieno hame, eikö? Haha, ei se ole hame!

Lämpenen aina vähän hitaasti uusille villityksille ja siksi aloin himoitsemaan culottes-housuja eli juntimmin sanottuna housuhametta vasta tälle kesälle, enkä esim viime kesälle.

Kangas on Paapiin Niittyleinikki-trikoota ja kaavan muokkasin aidosta 90-lukulaisesta housuhameesta leventäen ja pidentäen mallia reilusti. Heikompia varmasti olisi saattanut hirvittää taas katsella, miten upotin kangassakseni aika summanmutikassa pränikkään kankaaseen ja nämä housut todella ovat melkoiset kangassyöpöt! Ihan kertayrittämällä en onnistunutkaan, vyötäröosasta tuli aivan järjettömästi liian iso, mutta pelastin tilanteen ompelemalla muutaman laskoksen sekä etu- että takapuolelle.

Ja tosiaan ihan vaan kuminauhavyötärön tein. Ainut ongelma on nyt siinä, että minulla ei ole mitään yläosia housujen kanssa käytettäviksi (paitsi tämä yksi ja ainoa musta t-paita, jossa siinäkin housuihin täysin yhteensopimattomat yksityiskohdat olkapäillä). Olen näemmä jo vuosia kulkenut pelkästään tunikoissa ja mekoissa.

Nää on niin ihanan rennot ja mukavat päällä, että kuulkaas huh huh! Yhdet toisetkin vastaavantyyliset ompelin jo aiemmin keväällä, mutta sitä kaavaa yritin muokata leggarikaavasta ja ne jäi yrityksestä huolimatta vähän turhan kapeiksi. Mutta kyllä niitäkin käytän ja jossain vaiheessa kun saan jonkun pakotettua ottaan kuvia, voisin niitäkin vilauttaa.

Mun ei ikinä koskaan pitänyt lähteä mihinkään 90-lukuvaatetouhuihin mukaan, jos teemabileitä ei lasketa, mutta tää näyttää nyt vahvasti siltä, että kohta mulla on jo hiusdonitsikin päässä.

Mutta eipä siinä, maku saa muuttua, jos on muuttuakseen.