Olin tosiaan Jyväskylän neulefestareilla Color Play the Westknits Way -kurssilla jossa neulottiin mallitilkkua erilaisilla langoilla ja tekniikoilla. Mukaan oli kehoitettu ottaa kaikenlaisia lankoja, eri paksuisia ja eri materiaaleja ja eri tekstuureita ja jotain kreisilankojakin. Minulla ei juurikaan ole mitään kovin kreisejä lankoja nykyään mutta otin kuitenkin mukaani räsymattosukista ylijääneitä raitalankanöttösiä ja tuon 90-luvulta asti hillotun jämän mustavalkoista Seiskistä.
Yhdessä osuudessa neulottiin kahdella langalla yhtäaikaa helmineuletta siten että toinen väri oli koko ajan sama mutta toista vaihdeltiin. Käytin siinä osuudessa pohjavärinä sitä mustavalkoista ja tajusin että ei hemmetti, siitä tulee tosi hienoa! Kotona kaivoin kaveriksi raitalangan (sekin Novita 7 veljestä) ja ne sopivatkin yhteen aivan todella hyvin! Ehkä jopa paremmin kuin ne vähän tummemmat langat joilla muuten olisin raidoittanut.
Koska mustavalkoista (nykyään kait 7 veljestä nostalgia, silloin ysärinä taisi olla ihan vain 7 veljestä ilman lisänimeä) oli niin vähän, tein ihan vaan patalapun.
30 silmukkaa, 6 mm puikot, molemmista keristä yhtä aikaa helmineuletta kunnes kappale on neliö.
Se on hieno eikä tekemiseen mennyt kuin pari tuntia.
Ja se tyydytys kun saa ongelmallisen värisiä jämälankoja vähennettyä.
Taitaa mennä idea käyttöön! Mulla oli ajatus tehdä jämälangoista polvisukat, mutta patalapuille taitaa olla enempi käyttöä.
VastaaPoistaMä haluisin kans nyt tehdä kauheen kasan patalappuja :D No, mutta toisaalta mulla on samat laput olleet about siitä asti kun muutin omilleni että voihan niitäkin välillä vaihdella.
PoistaOnpa kaunis. Kiitos vinkistä. Ihan varmasti kokeilem joskus.
VastaaPoistaOle hyvä! :)
PoistaTuli tosi hieno patalappu, helmineuleisena varmaan hyvin eristäväkin :-) Yhdistelen lankoja paljonkin, eri sävyjä ja laatujakin mm. Milmanda-laukkuihin, mutta myös huiveihin. Saa elävää pintaa ja joku yksistään ei kivan värinen herääkin henkiin toiseen väriin yhdistettynä.
VastaaPoistaJoo, tästä tuli aika paksu. Melkeinpä aina kyllä taitan patalaput kaksinkerroin. Mä olen tehnyt tämän tyyppistä ennenkin mutta yksivärisillä langoilla, tästä tuli heti ihan erilaista kun oli spessummat langat :)
PoistaWau! Tuota täytyy hyödyntää!
VastaaPoistaEhdottomasti! :)
PoistaHei! Todella hieno! Siis pakko vielä kysyä, että miten tämän neuloit? Kahdella langalla samanaikaisesti helmineuletta ja idea se, että toisessa langassa värit vaihtuu, toisessa ei?
VastaaPoistaJuurikin noin! Kyllä se tuolla pitäisi lukeakin. Ja tosiaan käytin itseraidoittuvaa toisena lankana mutta kurssilla raidoitettiin eri langoilla mutta se ns pohjalanka pysyi koko ajan samana.
PoistaTulipas hyvännäköinen patalappu!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaNoi värit sopii hyvin yhteen. Kiva tuo helmineuleen pinta.
VastaaPoistaTosi kivan väristä pintaa tuli noilla! Westin työt on väreiltään niin huippuja, et niitä ei voi kuin kadehtia.
VastaaPoistaJoo, West on ihan omaa luokkaansa värien kanssa :D
PoistaOnpas kauniin eläväinen pinta! Itselleni tämä voisi olla sopiva aloitustyö jämälankailun sijaan. Minä kun en juurikaan ole elämässäni puikkoja heilutellut. Etenkään siten, että olisi syntynyt jotain valmistakin. ;)
VastaaPoistaTämä ainakin valmistuu nopeasti :)
PoistaSiitä tuli nätti pannulappu. Vois varmaan omiakin jämälankoja käyttää näin, patalapuille kun on aina tarvetta eikä mikään kestä ikuisesti.
VastaaPoistaOnpa kiva ohje! Mulla on samaa seiskaveikkaa 90-luvulta tallessa, nyt taidan tietää, minne saan ne upotettua :)
VastaaPoistaNo niin, mahtavaa :)
PoistaAi tällä on ihan nimikin. Luulin että olen keksinyt itse hienon neulemallin :D Mä olen tehnyt tätä sukkiin ja lapasiin päälipuolelle..
VastaaPoistaSAija
Juu helmineule. Ihan klassikko pintaneule :)
PoistaSuperhauskan näköistä pintaa tulee! (:
VastaaPoista