Sivut

torstai 7. huhtikuuta 2016

Vauvan keväthuivi

Nyt kun vauva jo toisinaan istuu rattaissa ja hengailee entistä enemmän kantorepussa, eli pystyasennossa, tuli kaulan suojaaminenkin ihan uudella tavalla ajankohtaiseksi kuin toppapukuun upotettuna pötkylänä. Neuloin minikokoisen Lacy baktus -huivin ja laitoin virkatut pallot päihin, tuli aika soma vaikka lanka loppui kesken ja jatkoin ihan toisella värillä.



Ohje: Lacy baktus tai ainakin sinnepäin sillä huivia aloittaessani oli muka niin ylivoimaista googlettaa ohje ja yritin siis tehdä ulkomuistista, joskus ennen kun olen tällaisen myös tehnyt.
Langat: Hjertegarn Ciao Trunte ja Drops baby merino
Puikot: 3 mm (olisi totisesti voinut tehdä isommillakin)



(huolestuneille tiedoksi että kuvia varten huivi on aseteltu siten että on nätti kuvissa, ei siten että suojaisi mahdollisimman hyvin kaulaa)

14 kommenttia:

  1. Voi kun on suloinen tyttö. Mukavan mallinen huivi,niska pysyy myös lämpimänä.

    VastaaPoista
  2. Voi söpöläinen ja kiva on huivikin! :)

    VastaaPoista
  3. Oon miettiny myös vauvalle huivin tekoa mutta pelännyt sen olevan epäkäytännöllinen. Nyt päätän ettei ole ja teen. Tää on hieno! Kuin pitkän teit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä vaiheessa varmaan jo on epäkäytännöllinen kun alkaa liikkuun ulkona mutta rattaissa kököttäessä ainakin ihan hyvin menee :) Hitsi, en tajunnut mitata, nythän se on jo pesukoneessa venähtänyt. Mutta sovitin tehdessä että menee kahdesti kaulan ympäri.

      Poista
    2. Noo pitänee sovitella. :) Tuo on 10,5 kk ja kävelee, mutta sidon sen niin tiukkaan että pysyy :D Tai jotain. Eiköhän se liinassa ollessa pysy ainakin. (Pitäisköhän huolestuneille tiedottaa että en aio sitä kuristaa.)

      Poista
  4. Ihana! Vitsi just tuollaisen tahtoisin meidänkin neidille, mutta kökkö, en tajua tuosta ohjeesta mitään :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan simppeli. Aina oikein, joka 4. kerros lisätään yksi silmukka toiseen reunaan ja joka 8. kerros on tuo pitsikuvio (langankierto, 2 oikein yhteen...).

      Poista
  5. Ihan parhaita nää huolestuneille tiedoksi osiot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Oon niin paljon lukenut huolestuneita kommentteja omassa ja muiden blogeissa että yritän helpottaa huolestujien kommentointitarvetta :D

      Poista
  6. Mikäs söpöliini teidän neiti onkaan :) - juu, huivikin on hieno!!!

    VastaaPoista
  7. Söpö tyttö ja söpö huivi. Pampulat sopii kivasti tuohon huiviin. Pitääpäs muistaa..
    Tykkäsin myös tuosta lisäyksestä huolestuneille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pampulat tuo kyllä kivan lisän :) Ja on tiukkaan kiinnitetty etei irtoa ja vauva tukehdu niihin, tiedoksi huolestuneille ;) ;) ;)

      Poista