Sivut

tiistai 30. kesäkuuta 2015

6 / 15

Kesäkuussa kesälomani loppui, töihinpaluu oli raskasta, todella raskasta mutta päivä kerrallaan on selvitty. Vielä ollessani lomalla, saapui äitiyspakkaus taloon, käytiin viikonloppulomalla Tampereella (Koiramäki!!!) ja päiväretkellä Forssassa. Muutamat lapsen kaverisynttäritkin juhlittiin ja pitkästä aikaa neuloin. Värjäsin harsoja ja vauvanvaatteita, päällystin vanhan sitterin tilkuilla, aleshoppailin ja ostin vauvalle Love to dream -kapalopussin ja harjoittelin rengasliinan ja trikooliinan käyttöä. Juhannuksena lapsi sai ajella sähköautolla ja kesäkuun huipuksi käytiin Muumimaailmassa. Raskauden toinen kolmas vaihtui viimeiseksi kolmanneksi.


Neulottu:

Ommeltu:

Virkattu:

Tuunattu:

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Muumipeikkoa vie pieni iloinen tie ja aurinko kutittelee

Käytiin tänään Muumimaailmassa! Sitä onkin toivottu ja odotettu viime kesästä asti. Onneksi ehdittiin käymään kun raskaus on vielä tässä vaiheessa että pystyy istuun autossa ja käveleen koko päivän vaikka tiukkaa alkaakin jo tehdä. En tiedä että muistaako lapsi oikeasti niin hyvin vai muisteleeko valokuvien perusteella mutta tiesi jo kuitenkin minne mennä ja mitä niissä tehdä, just niin kuin viime vuonnakin. Tosin nyt muumeja jo halailtiin kättelyn sijaan. Ihan deja vu -reissuksi tämä ei mennyt sillä Muumitalossa oli ainakin vaihdettu vähän juttuja sisällä ja pihalle oli pystytetty Muumipeikon rakentama talo (mikä oli kuitenkin eri kuin 90-luvulla). Sää noudatti hampurilaismallia ja väkeä oli mukavan vähän.










Yksi parhaista jutuista oli laivojen uittaminen ja onneksi noita veneitä myytiin Muumimaailman lelukaupassa, on lapsi nyt niin onnellinen kun sai sellaisen omaksikin.





Räkäsoppaa!


Eiköhän sitä taas ensi kesänä pidä lähteä uudelleen, saas nähdä monennellako kerralla äiti itse alkaa kyllästyyn, vielä jaksan intoilla lapsen tavoin.


Kortti lähti tällä kertaa mummulle ja vaarille!

***

Viime vuoden Muumimaailmatunnelmat täällä.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Neuleita vauvalle

Tein jo aikoja sitten tulevalle vauvalle villahousut Lämmin ilo -blogin babypantsien ohjeella. Tein valitettavasti housut liian pienillä puikoilla kun kirjoneulekäsialani on tosi tiivis ja tiukka. En ymmärrä miten en tajunnut asiaa siinä vaiheessa kun olisi vielä ollut mielekästä purkaa ja aloittaa alusta sillä nyt on vauvalle niin helkkarin tönköt ja paksut ja joustamattomat housut että saas nähdä voiko niitä edes käyttää.  Näyttävät ja tuntuvat siltä kuin ne olisi vahingossa huovutettu. Voi rähmä!




Olin ostanut pinkin ja keltaisen langan lisäksi sinistä ja valkoista ajatuksena että teen kahdet housut kun en sitä sukupuolta tiedä eikä mikään tosi sukupuolineutraali väriyhdistelmä miellyttänyt silmää. Voin kertoa että en ole ihan heti tekemässä toisia siksak-housuja joten toinen sininen kerä pääsi vaippahousuiksi. Pinkit napit ovat kyllä vähän kuumottavat kun näyttävät silmiltä. Miksi mä aina saan kaikista  parillisista ympyräasioista pelottavien silmien näköisiä?

Vaippahousujen ohje Ravelrystä: Little Seedling Soaker


Näissä molemmissa pöksyissä lankana Hjertegarnin Extrafine merino mikä on siis konepestävää 100 % merinovillaa. Puikot 3,5 mm.



Tikutin paniikissa vauvalle myös kenguruhoitomyssyn siltä varalta että syntyy keskosena koska pelästyin mahdollisia asiaan viittaavia oireita. Voi olla että keskosmyssy jää käyttämättä mutta ei se haittaa. Siinä lankana Hjertegarnin Ciao Trunte (myös konepestävää 100 % merinoa), puikot 3 mm. Ohje kenguruhoitomyssyyn myös Lämmin ilo -blogista.



Villavaippapöksyt on mulle kokonaan vieras maailma kun esikoisen kanssa kestovaippailu jäi käytännön syistä vain satunnaisesti käytettyihin äitiyspakkauksen kestoihin, tuota kenguruhoitomyssyä ei toivottavasti tarvita vaan lapsi syntyisi isompipäisenä (ja voisi pukea esim tämän aiemmin neulomani myssyn) ja nuo siksakhousut todennäköisesti ovat liian jäykät käytettäväksi mutta onpahan ainakin kivan värisiä ja ollut käsille töitä, heh. On sitä aikoinaan yli sata  neulegraffitiakin neulottu ihan vaan huvin vuoksi joten ei tässä mitään ongelmaa :D

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Kuulumisia

Huh huh, kesäloma loppui viikko sitten ja blogi hiljeni kuin seinään. Yleensä kai moista tapahtuu nimenomaan lomalla mutta täällä on päinvastainen meininki. Paluu töihin oli siinä mielessä lempeä että "keskikesän" "juhla" teki työviikosta nelipäiväisen ja pitkää viikonloppua vietettiin mummulassa mm jäbän enon jäbälle ostaman (käytetyn) sähköauton parissa ja jopas putkahti projektipussukastakin valmista yhtä sun toista, kesällä kun näkee neuloa automatkat ihan kokonaan.


lauantai 13. kesäkuuta 2015

Sitterin uusi päällinen

Ja ai niin miten en kyllä mitään vauvavaaleanpunaista laita?

Mutta olin alunperin tehnyt vauvanpeittoa vaaleanpunaisista ja keltaisista tilkuista, en meidän vauvalle, vaan muualle, mutta se oli jäänyt kesken. Hyödynsin peiton alun päällystäessäni tämän hitokseen ruman sitterin mikä meillä on ja tällainen tuli.




Luulin että päällystäminen olisi hankalaa mutta se sujuikin kuin tanssi, ymmärsin kertakokeilemalla kaiken että missä järjestyksessä tätä kannattaa tehdä ja olin niin ylpeä itsestäni että melkein jo vaihdoin blogin nimeksi "Hupsistarallaa pro". Sitten huomasin että yksi sauma repsottaa pahasti ja alkuperäisessä tilkkutäkkipohjassa josta tätä aloin työstään, on yksi vino sauma ja lopulta kun pingotin päällisen kehikkoonsa, nuo reunat onkin ihan tosi rumat koska se ylläri ylläri onkin aina piukea. En siis kantannut reunoja nauhalla vaan taitoin vaan tuosta reunan yli ja tikkasin kun kuvittelin ettei se näy. Juu eipä näy, ei.


Kyllä tätä silti käyttää tuhannesti mieluummin kuin sitä alkuperäistä aivan todella rumaa nallekuosia (mun piti päällystää se jo silloin reilut 3 vuotta sitten mutta en vain jaksanut). Nuo kantoremmit leikkasin kans pois sillä koin että vauva voi kieputtaa ne kaulansa ympäri tai jotain muuta hirvittävää ja niiden kanssa olikin aina melkoinen säätö että ne sai pois lapsen ulottuvilta. Ei sitten käynyt silloin mielessä näyttää niille vain tylysti saksia.


Melkoisessa pesunypyssäkin tämä jo oli sillä tätä pestiin USEIN.


Päällystin tuon siis siten että kankaan saa reunat ratkomalla pois ja alkuperäinen on siellä alla täysin vahingoittumatta (tosin ilman kantoremmejä). Vielä olisi toinen päällinen päällystettävänä sillä tuo ruskeakaan ei hirveästi silmiä hivele. En kuitenkaan uskalla tehdä sitä ennen kuin on käytännössä todettu että sitterin ominaisuudet eivät kärsineet päällystämisestä, siitä kun tuli tosiaan aika pinkeä.

Jäbä 2 kk, vaatekoko 50 vielä liian suuri, sniif.


torstai 11. kesäkuuta 2015

Forssa

Forssa. Kuka olisi uskonut? Monet kerrat ajanut bussilla siitä matkustaessa kotikotiin ja se on näyttänyt ihan perusankealta peruspikkukaupungilta jonne ei todellakaan tulisi mieleenkään mennä varta vasten retkelle. Onneksi kesäretkiporukkamme jäsen oli käynyt siellä aiemmin ja todennut paikassa olevan potentiaalia ja niinpä kesäretkemme tänä vuonna suuntasi Forssaan. (Vieläkin tuntuu tosi hassulta kertoa että ollaan käyty retkellä Forssassa, sori vaan kaikki forssalaiset mutta ette ole markkinoineet upeaa kaupunkianne riittävän hyvin).


No mitä siellä Vorssassa sitten oli? No, aivan mielettömän kauniita taloja ja asuinalueita, kukkivia puita, upea joenranta (omakotitaloja joen varrella ja näytti siltä että ne oikeesti voivat käydä veneellä Prismassa) ja harmillisen paljon autioita liiketiloja ja taloja. Nyt kaikki hipsterit, Forssaan! On taloja mitä alkaa kunnostaa!

Käveltiin reippaat 13 000 askelta (ah ne mun fyssarista lainaan saamat tukivyöt!), tehtiin löytöjä kirpputoreilta sekä Finlaysonin tehtaanmyymälässä ja kahviteltiin ihanassa paikallisessa kahvilassa.

Ja sitten se kuvapläjäys!
















Vatsa rv 25+0






Niin että ei kun Forssaan! 2 tunnin bussimatkan päässä Helsingistä.

Kesäretket:
2015: Forssa
2014: Jokioisten museorautatie
2013: Pihlajasaari
2012: Lammassaari
2011: Loviisa (ja Hämeenlinna)
2010: Tammisaari
2007: Fiskarsin ruukki

Perinteet on parhaita :)