Käytiin tänään koko perheen voimin Luonnontieteellisessä museossa jonka nimeksi olen kyllä tainnut aina luulla Eläinmuseon (vai onko se Oulun yliopistossa vain sillä nimellä? Sekin muuten huippu paikka!). Kerta oli lapselle ensimmäinen, itse olen käynyt muutamaan otteseen mutta viimeisimmästäkin vierailusta taitaa olla jo lähemmäs kymmenen vuotta aikaa. En oikein tajua että miksi mentiin tuonne vasta nyt, ehkä en ollut vain aikuisseurassa rekisteröinyt miten kivasti siellä on kaikkea lapsille. No mutta virhe on nyt korjattu ja tähänkin kohteeseen pitänee vielä aika monta kertaa palata uudelleen, oli niin kivaa ja niin paljon jäi vielä (ainakin äidiltä) näkemättä.
Kuvasin puhelimella ja ne näytti luurissa vielä ihan jopa ok:lta, semmosilta "kyllä nää voi blogiin laittaa" mutta nyt kun ne siirtyi koneelle niin tuota ööööööööööh, mutta joo, näillä mennään kun ei muutakaan ole.
Lapsia ja muita pissakakkatasolle jämähtäneitä (meitsi) museovierailijoita varten oli mukavan paljon eläinten jätöksiin liittyviä juttuja :D
Kuvasin puhelimella ja ne näytti luurissa vielä ihan jopa ok:lta, semmosilta "kyllä nää voi blogiin laittaa" mutta nyt kun ne siirtyi koneelle niin tuota ööööööööööh, mutta joo, näillä mennään kun ei muutakaan ole.
Lapsia ja muita pissakakkatasolle jämähtäneitä (meitsi) museovierailijoita varten oli mukavan paljon eläinten jätöksiin liittyviä juttuja :D
En ollut etukäteen selvittänyt sitäkään että museon ylimmässä kerroksessa olisi saanut syödä omia eväitä. Vaikka toki museon kahvilassa pitää joka tapauksessa piipahtaa sen verran että käy ihmettelemässä sitä kaksipäistä vasikkaa.
Todella jännittävä paikka!
VastaaPoistaMukavaa Päivänjatkoa sinulle ♥
Niin on! :)
PoistaJa kiitos!
Kiitos postauksesta. Olen jotenkin antanut itseni ymmärtää, että olis sopivampi isommille lapsille. Ei muuta kuin eväitä miettimään ja tuon oman 3v. jäppiäisen kanssa retkelle.
VastaaPoistaNiin mäkin olin kuvitellut mutta kyllä siellä oli (siis muutakin kuin täytettyjen eläinten ihmettelyä lasin takana) aktiviiteettia pienille ja jos ei muuta niin mahtava portaikko nyt ainakin yleensä pikkulapsia kiinnostaa :D :D Oli paljon just n. 3-vuotiaita tänäänkin siellä joten sinne vain :)
PoistaSuosittelen kyllä käymään, on upea elämys aikuisillekin :)
VastaaPoistaEläinmuseon nimellä tuo oli silloin kun kävin vuosia tai -kymmeniä sitten.
VastaaPoistaPannaan menolistalle...
Okei, no ihmekös sitten että luulin sen olevan Eläinmuseo :D
PoistaOnkohan tuolla vielä se kaksipäinen vasikka, se oli kaikista jännin pienenä!
VastaaPoistaOli se siellä :) Se on kyllä huisi!
Poista