Sivut

torstai 15. tammikuuta 2015

15 vuotta kesäfarkkuja

Kevättä kohti mentäessä tulee aina sellainen tietynlainen tunne, tarve tuunata kesäfarkut. Ei haittaa vaikka olisi vasta tammikuu.

Ensimmäiset lajiaan ovat vuodelta 2000. Kirjoin keltaisella villalangalla kukkasia farkkujen lahkeisiin. Asiasta ei ole erityisen hyvää kuvaa olemassa mutta itse asiassa just oli löytynyt kotikotoa nuo lahkeet, olin leikannut ne talteen kun farkut muuten olivat menneet loppuun käytettyinä roskiin. Nuo oli mun isän vanhat housut ja ne oli mulle ihan liian isot mutta siks just niin rock. Nuo oli niitä aikoja kun aloin goottivaiheen jälkeen oikeesti löytään omaa tyyliä. Siis sitä mikä on osittain kantanut hedelmää näihin päiviin asti.


2005 ompelin boot cut -levennykset lahkeisiin.

2006-vuonna kesäfarkut oli revityt, niihin oli maalattu kangasmaalilla pääkallo ja toiseen jalkaan teksti: "lyijynraskas" mikä viittaa Kotiteollisuuden biisiin. Ne oli pirun päheät farkut vaikka mulla ikää olikin ehkä enemmän kuin housujen perusteella voisi olettaa.



2009 ompelin lahkeet täyteen taskuja.


Ja kun niistä aika jätti, siirsin taskut seuraaviin yksilöihin. 2011.


No mikä sitten olisi 2015? No tietenkin ne samat taskut taas siirrettynä seuraaviin uhreihin! Tällä kertaa shortseihin (joita pidän legginssien päällä, en paljaaltaan). Samat taskut, kolmannet housut siis. Eikä tarvi turhaan odotella kesää, pidän näitä kyllä talvellakin.

16 kommenttia:

  1. Ou jee. Taitaa olla plagioinnin paikka. Tavalla tai toisella, ;)

    VastaaPoista
  2. Hyviä ideoita. Minulla oli nuorena farkut joihin ompelin sivusaumoihin hapsut.

    VastaaPoista
  3. Kun oli 18-vuotiaana yo:na välivuotta pitämässä kotikunnan kunnanvirastossa ja totesin helmikuussa, että kevättä ilmassa. Vanha kirjanpitäjä siihen, että siitä näkee miten nuori on, kun eka kerran näkee kevään merkit. Taidat siis kuulua niinhin nuorimpiin, kun jo tammikuussa näet kevättä ilmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) No mutta aurinko paistaa ja linnut sirkuttaa!!!! Silti kyllä hyväksyn että oikeasti on talvi :D

      Poista
  4. Hienoja tuunauksia :D Ja mä niiin haluisin nähdä miltä olet näyttänyt goottikaudellasi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin oli huono valikoima mitään goottirytkyjä tarjolla niin kuljin ite ompelemissani mustissa leveissä, maata laahaavissa hameissa ja käytin sen kanssa mustaa paitaa, yleensä siis yksiväristä. No koruja tietty oli aika paljon. Niistä ajoista ei ihan hirveän montaa kuvaa taida olla, harmi kyllä.

      Poista
  5. Ha, mä just eilen pohdin kävellessä vappua! Kyllä se kevät sieltä tulee! :P
    Mahtavia tommoset vuodesta toiseen säilyvät jutut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä tulee, ihan kohta, aivan varmasti! Linnut jo niin laulelee!

      Poista
  6. Oiii, farkkumestari! Me kumarramme sinua! :D

    VastaaPoista
  7. Tätä minä sanoisin kierrätykseksi :D

    VastaaPoista