Sivut

perjantai 30. tammikuuta 2015

1 / 2015

Tuntuu aivan uskomattomalta että alkukuusta oltiin vielä pitkillä jouluvapailla mummulassa. Nyt kun siis tosiaan tuntuu että on ikuisuus siitä kun siellä on käynyt vaikka ei siitä ole kuin reilut kolme viikkoa. Sittemmin olin melkein kaksi viikkoa sairaslomalla käden kiertäjäkalvosintulehduksen vuoksi ja olen ollut aika paljon neulomatta. Monet tammikuussa esitellyt jutut onkin neulottu tuolloin alkukuusta porukoilla ollessa. Ompelukone ja saumuri lauloivat sen sijaan kiitettävästi, osa tuotoksista on vielä esittelemättäkin. Viikonloppuisin ollaan koko perheen voimin käyty niin eläinmuseossa, Sealifessa kuin akvaarionäyttelyssäkin. Tammikuussa  myös kävin katsomassa  lukiomusikaalin, hommaamansa viimein passin vanhaksi menneen tilalle ja luin pitkästä aikaa kirjoja.


Neulottu:

Ommeltu:

1 kommentti:

  1. Retket on ihania ja eläinmuseo on kyllä mahtava! Ja mahtava on myös tuo farkkuhaalari, mäkin haluun :)

    VastaaPoista