Sivut

tiistai 9. joulukuuta 2014

Jämälankasukkajoulukalenterihehkutusta

Tänä vuonna menin mukaan Missä neuloimme kerran -blogin jämälankasukkajoulukalenteriin ja suureksi yllätykseni olen pysynyt tahdissa! Blogissa siis annetaan joka päivä ohjeet värin valintaan ja raidan kerrosmäärä tulee päivämäärästä. Yhden värin jouduin kyllä säätään kun en yksinkertaisesti keksinyt mitään aiheeseen sopivaa.


Huomion arvoista on se että minä kaavoihin kangistunut vastarannan kiiski olen kuin olenkin näiden vuoksi opetellut uusia juttuja. No, olen kerran aiemminkin tehnyt sukat kärjestä alkaen mutta sittemmin todennut että se perinteinen sukkamalli on enemmän mun juttu. Mutta tässä siis kärjestä alkaen jolloin pitää opetella myös uusi kantapäätekniikka. Lisäksi opettelin päätteleen langanpäät heti neuloessa jolloin voin jouluaattona vain sujauttaa uutukaiset sukat jalkaani (vaikka päättely ei mulle mikään ongelma sinänsä olekaan). Itse asiassa sain jopa hiottua tekniikan niin ettei mitään sahalaitaa tai muutakaan näkyvää merkkiä tästä jää. Ja mikä parasta, olen niin innoissani etten välttämättä aio kyllä jatkossakaan enää päätellä langanpäitä perinteisesti muuta kuin joustinneuleissa.

Niin ja Suomen lipun kohdalla treenasin päälle silmukointia vaikka en sitä normaalisti harrasta sillä jälki on aina kökköä. No, niin on nytkin mutta onnistui silti paremmin kuin ennen. Tikku-ukot tein intarsialla ja ne on aika kaameat ainakin nyt ennen silitysraudalla rankaisemista. Ei olisi pitänyt kikkailla noin monella värillä vaan tehdä vain perinteistä kirjoneuletta mikä on mun erikoisosaamistani (joskin vain tasossa, ei pyörönä, huoh) mutta menee harjoittelun piikkiin, kerrassaan mainiot uusien asioiden treenailu -projekti!

Ja koska tottakai on tympeetä tehdä vain muutama kerros päivässä, on jämälankojen läsnäolo poikinut varjoprojektejakin :D Niistä lisää sitten joskus myöhemmin.

11 kommenttia:

  1. Ihan huippu idea! Jaksaiskohan vielä lähteä mukaan? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan mukaan, ihan alkutekijöissähän nämä sukat vielä ovat kun raidat ovat olleet vasta niin matalia :)

      Poista
  2. Olisi kiva nähdä / kuulla. miten päättelet langat neuloessa. Teen itsekkin niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä tyylillä mikä tuolla blogissa on esitelty joulukalenterisukan ohjeessa mutta olen vähän muuttanut omaan tapaani sopivammaksi (en pidä koskaan kahta lankaa sormella yhtä aikaa) :)

      Poista
  3. Harmi vaan, että ei ajoissa tajunnut lähteä mukaan. Vaikuttaa kiehtovalta projektilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehtii, eihän tässä olla kuin vasta vähän kärkiä neulottu :)

      Poista
  4. Tämä on ihan loistava idea, harmi kun ei ole itse mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehtii, vaikka melkein puoliväli kalenterin mukaan, sukat kuitenkin vielä ihan alkutekijöissä :)

      Poista
    2. Tässä sohvalla istun, lonkka "solmussa" saikussa... eli aikaa olisi... hmmmm.... jospa sitä sitten kaivas kutimet. Hetkonen... :)

      Poista