Rautatietunneliseikkailulla Pasilassa

Sunnuntaina kun kävimme Messukeskuksessa, ehdotti siskoni että käytäisiin tsekkaamassa "Pasilan galleria" -nimeäkin kantava hylätty junatunneli. Meidän siis piti käydä siinä tunnelissa mikä lähtee vanhalta ratapihalta mutta minä intin että olen nähnyt tunnelin muuallakin, Teollisuuskadulla, ja johdatin porukkaa sinne ylpeänä siitä että minäkin tiedän joskus jotain (oikeasti se siis oli just se väärä tunneli mutta itse asiassa paljon jännempi kuin se minne meidän piti mennä!).

Tunneliin ei periaatteessa mene mitään virallista kulkureittiä, tietenkään, koska sinne ei "periaatteessa" saisi edes mennä. Mutta kyllä me suhteellisen vähillä vaurioilla saatiin tetsattua sinne itsemme jyrkkää rinnettä alas, kolme aikuista, yksi taapero ja yhdet lastenrattaat (jotka olivat taas ihan turhaan mukana, aikuisetkin hyytyy kävelyyn ennen meidän superkävelijätaaperoa). Minä olin ainut joka liukastui mutaisiin lehtiin ja lensi perseelleen kallioon ja joutui hetkeen ottaan lukua ennen kuin pystyi jatkaan matkaa, heh.

Tunneli on siis vanha rautatietunneli mutta kiskot sieltä on poistettu jo muutama vuosi sitten. Lasta ei moinen haitannut (kiskojen puuttuminen) koska hän on myös hulluna tunneleihin ja tässä oli todellakin tunnelia!!! Ei tiedetty etukäteen minkä pituinen se on mutta valo loisti toisesta päästä joten sinne siis (okei, lapsi oli juossut jo tunneliin ennen kuin oltiin varsinaisesti tehty lopullista päätöstä tunneliin astumisesta).

Matka näytti lyhyeltä mutta tuntui kummallisen pitkältä. Tietenkin säkkipimeässä pienen minitaskulampun kanssa nyhrääminen oli aika jännääkin kun itse en ainakaan ole ihan mukavuusalueellani pimeässä tunnelissa joka näyttää epäilyttävästi siltä että siellä on varmasti rottia, ihmisruumiita, huumehörhöjä ja ties mitä. Itse asiassa siellä ei ollut yhtään mitään noista. Graffitejakin oli lähinnnä vain tunnelin molemmissa päissä.

Tunneli siis oli 650 metriä pitkä, näin jälkikäteen googletettuna, joten ihmekös tuo entä tuntui oletettua sataa metriä pidemmältä. Tunnelista tupsahdimme Mäkelänrinteen uimahallin huudeille. Käveltiin samaa reittiä takaisin ja jatkettiin rakennustyömaan ohitse (tuota pitkää tunnelia varmaan käytetään autoliikenteeseen raksatyömaalle, ainakin siltä vaikutti, mutta sunnuntaina tosiaan oli autiota) sille tunnelille mikä johtaa vanhalle ratapihalle jossa on kääntöpöydät. Tässäkin vaiheessa piti vähän kikkailla että päästiin suht turvallisesti alas kiviröykkiötä pitkin ja mutaa oli kamalan paljon.

Tämä tunneli oli täynnä graffiteja (ja tyhjiä spraykannuja) ja valo loisti koko matkalta hienosti pylväiden takaa.

Tunneliseikkailu päättyikin sitten vanhalle ratapihalle jossa lapsi pääsi ihasteleen vielä lemppariaan, lättähattua. Aivan huippu retki taas ja ilman mitään etukäteissuunnitelmia. Ei olisi ominpäin kyllä tullut lähdettyä mutta onneksi on innostavaa seuraa ja olen vähän yllytyshullu. Ja nähtiin me siellä pitkässä pimeässä tunnelissa yksi toinenkin porukka joilla oli leikki-ikäinen lapsi mukana. Muuten ei sitten kyllä ketään missään nähtykään ennen kuin vasta ratapihalla. Mutta oli tosiaan sunnuntaipäivä (ja itse asiassa vieläpä isänpäivä) kyseessä.