Sivut

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kierrätystehdas 2013

Taas oli aika lempparitapahtumani eli Kierrätystehtaan!


Ilmaistorille vein kaksi kassillista jäbän vaatteita jotka olivat jo kiertäneet usealla lapsella ja olivat siis sen verran kulahtaneita (joskaan ei käyttökelvottomia missään nimessä) ettei viitsi myydä eivätkä ne puhutelleet mua niin paljon että olisin jemmannutkaan (suurimman osan siis jemmaan, hamsteri kun olen). Hirmu vähän siellä oli vauvojen vaatteita, mun kassilliset täyttivät sen laatikon mitä niitä varten oli varattu. Itse otin jäbälle kulahtaneen Aku Ankka -paidan ja eläinpelin. Voi olla että kotikotona on tuo sama peli, sen verran tutulta näytti, mutta en voi vastustaa ihania eläinjuttuja, en vaan voi!


Olin tapahtumassa Inarin kanssa ja kuunneltiin keskustelupaneelia käsityön uudesta tulemisesta ja kestävästä käsityöstä.



Myyntikojuista haluan nostaa esille Nespresso-korut joita oli myynnissä Remaken kojulla! Siinä kahvikapseleille uutta elämää :)


Kukkaroni nyörejä hölläsin tämän tuut desing -juomalasin edessä. Aivan ihana kettukuvioinen! Tehty lastenruokapurkista.



(lasissa novelle fruityä, ei virtsanäyte)


Lisäksi kierrätystehtaalta löysin myös kirjan (Palonin myyntipisteeltä) jota olen etsinyt aivan hiki päässä, en kissojen ja koirien, vaan lapsen ja rattaiden kanssa ympäri kyliä. Nyt se on mun! Ja omistuskirjoituksella!!! Siitä erillinen hehkutusmerkintä myöhemmin! :)

9 kommenttia:

  1. Harmi kun täällä missä minä asun ei ole mitään tuollaista... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin yksi syy miksi mua ei niin kovin paljoa harmita että olen ns. olosuhteiden pakosta päätynyt pk-seudulle. Täällä on niin kivoja tapahtumia ja kaikkea! :)

      Poista
  2. Heeei, nythän mä voin olla itsestäni ylpeä! Olen päässyt tekemään samanmoisen Nappe-lasin aivan itse, tosin se on hiukan enempi vimpula eikä siinä ole mitään kuvaa. Mutta samalla periaatteella siis. Mäkin tykkään siitä kovasti, osaksi nimenomaan ton kierrätysidean takia ja osaksi, kun se on kivan kokoinen ja näköinen. Löytyy mun blogista huhtikuun löpinöihin arkistoituna, otsikon SÄRKYVÄÄ! alta, josko haluat kurkata.
    Tosi hauska idea toi Nappe. Jostain syystä mäkin olen mieltynyt noihin kettuihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin katsomassa ja vou!!! Mä en kans ihan olisi mukavuusalueellani kuuman lasimassan äärellä mutta voishan tuota olla hauska kokeilla joskus jos tulee mahdollisuus :)

      Lasi on kyllä kivan näköinen ja näppärän kokoinen, ainakin lapselle eikä kierrätysideakaan tee siitä yhtään huonompaa ;)

      Poista
  3. Mahtava toi lasi! Vaikka suurimman osan soseista tein itse, niin silti kaksosten jäljiltä ei ollut ihan yksi eikä kaksi purkkia mitä roudattiin lasinkeräykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirusti meilläkin purkkeja on vaikka ruokaa on tehty itekin. Mutta en mä niistä murehdi koska lasin kierrätys kaiketi toimii aika hienosti. Mutta on nuo juomalasit silti upeita! :)

      Poista
  4. Luulin eksyneeni omaan blogiini, kun tulin tätä lukemaan. Mun blogin kierrätystehdas-jutussa on ihan täsmälleen samanlainen kuva ensimmäisenä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mä vielä sanoin tota kuvaa ottaessani että pakollinen bannerikuva blogimerkinnän alkuun ;D

      Poista
    2. Jep :D Jotain samaa olen itsekin selkeästi ajatellut :)

      Poista