Sivut

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Kasettikäsi

Greenfashionfreek-blogissa oli esitelty Hemming ja Willströmin kasettikorun ohje . Kasettifanina tietysti innostuin asiasta hurjasti ja lähdinkin sitten kokeilemaan.

Kasettien taivutus ei sitten ollutkaan ihan piece of cake. Keitin litratolkulla vettä.

Saanko esitellä, vedenkeitin!

Musta tuntuu että oon pian käyttänyt varmaan kaikkia keittiövempaimia askartelussa. Vielä kun joku heittää jonku ohjeen, että tunkea jotain lp-levyjä leivänpaahtimeen niin sitten ehkä voin alkaa rajoittaan :D No joo, en mä sähkövatkaintakaan ole tarvinnut.

Onnistuin katkaisemaan taivutuspuuhissa jokusen yksilön eli varakasetteja kannattaa olla, jos on yhtä mämmikoura kuin minä.


Ja mitä ohjeeseen tulee, mä en tasan ala värkkään mitään saranoita ja vetoketjuja. Minä olen tunnetusti se, joka ei mene siitä mistä aita on matalin vaan siitä, missä niitä aitoja ei ole. Niinpä tuskastuin kun en saanut taivutettua kuin hirveellä vaivalla yhden erittäin epämuodostuneeksi ja päätin että tällä kertaa saa riittää kasetinpuolikas vain toiselle puolen rannetta. Niinpä liimasin tarranauhaa ja se oli sitten siinä!








Yksi suuri kompastuskivi oli myös saada tuo kasetin "etiketti" irti. Enpä onnistunut täysin saamaan, vaikka käytin kuuman veden jälkeen vielä kynsilakanpoistoainetta, pyyhekumia, Fairya, Tolua ja semmosta hankaussientä. Olkoot sitten siinä, saakeli.

Mutta kyllä mä tätä varmaan käytän :D

9 kommenttia:

  1. Oho, hieno! oisko taivutukseen auttanut myös pieni uunissa käyttäminen, tyyliin kuin niissä älppärikulhoissa?:)

    VastaaPoista
  2. Voi olla, että uunikäsittely olisi auttanut :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin katselin tuota ohjetta, ja ajattelin, että voisin jossain välissä yrittää tehdä tuollaisen pikkuveljelle lahjaksi. Kiva kuulla kokemuksia. Katsotaan nyt, jaksanko itse alkaa ähräämään, minulla kun on tunnetusti tosi lyhyt pinna.

    Mutta kivannäköinen tuli kyllä lopulta tuostakin!

    VastaaPoista
  4. Oliko se noin hankalaa.. hmm.. voi harmi. Mua kyllä vähän epäilyttikin että miten kuuma vesi noin vaan vois taivutella paksua muovia. Uuni oli hyvä vinkki. Koklaan sitä jos joskus saan aikaiseksi alkaa värkätä.
    Kivaltahan tuo näyttää että kiva olisi saada aikaiseksi :).

    VastaaPoista
  5. Nyyti: Kannattaahan sitä kokeilla kuitenkin :) Tuli tuosta ihan kiva kuitenkin.

    Romulus: No, jos mulla oli hankalaa, niin ei se automaattisesti tarkoita että muillakin olisi :D Mutta kun tooooosi pitkään oli sitä yrittänyt taivutella ja sit viimesen kerran vaihtoi veden kiehuvaksi, niin se lähti taipuun kyllä tosi helposti! Mutta sitä ennen piti kyllä tosi kauan yrittää ns. väkisin taivutella. Ehkä uunikäsittely auttaa tai sitten pitää sitä kattilassa, missä on kiehuvaa vettä. Mä kun kaadoin lavuaariin aina yhden satsin kerrallaan. Suosittelen isoja kumihanskoja, joiden alla jotkut toiset hanskat ettei pala näpit.

    VastaaPoista
  6. Kokeiles tarran irroittamiseen rypsiöljyä, olen kuullut, että sen pitäisi auttaa.

    VastaaPoista
  7. Kiitos tästä yksinkertaisemmasta versiosta! :D Bongasin saman kasettikorun aiemmin ja aattelin että TOI ON NIIN MUA. Mut mua epäilytti ne saranat ja se, saanko kasettia oikeesti taivutetuksi..

    VastaaPoista
  8. Ole hyvä :D Yleensä ohjeet pitää aina yksinkertaistaa, siksi en yleensä mitään ohjeita katsokaan vaan pelkän kuvan ja mietin, että miten MINÄ sen tekisin. Koska en tosiaan jaksa kikkailla mitään saranoita ja mistä hemmetistä saa niin lyhyen KOKONAAN AUKEAVAN vetskarin? Ei mistään. Kasetti kyllä todistettavasti taipuu, mutta vaatii hermoja ainakin jos veden kanssa rupee lutraamaan.

    VastaaPoista