Sivut

lauantai 13. maaliskuuta 2021

Paita miehelle

Oisko taas paita-asiaa? No ois! Tällä kertaa tein paidan miehelleni. Ohje löytyy Novitalta ja tein sen ohjeen mukaisesti 7 veljestä -langasta. Ohjeesta poiketen tein niskapuolelle lyhennettyjä kerroksia ja hihoista tuli vahingossa vähän pidemmät, kuin ohjeessa.


Alunperin motiivini tehdä miehelle kirjoneulekaarroke, oli ihan vain se, että haluan kuvan, jossa halataan kirjoneulekaarrokepaidat päällä. Ajattelin, että ihan sama, tykkääkö mies sellaisesta paidasta vai ei, kunhan saan sen foton. Mutta onhan se selvää, että hän tästä tykkää! Kukapa ei tykkäisi!


Malli valittiin yhdessä ja itsekin tykkään tästä, kun on vähän tällainen graafisen moderni -vivahde, eikä folklorepaita.


Nyt melkein harmittaa lankavalinta, koska mikään erityisen lämminhän tällainen sukkalangasta tehty paita ei ole verrattuna täysvillaan, mutta onpahan sitten hyvä syy tehdä lisää paitoja, koska aikansa ja paikkansa on tällaisellekin. Itsellänikin on sekä täysvillaisia ja sukkalangasta tehtyjä ja molemmille on käyttöä.

Se halauskuva on vielä ottamatta.