Sivut

torstai 13. elokuuta 2020

Kesän sukat

Heipä hei ja täällä taas! Pahoittelen, että olen jopa unohtanut käydä kommentteja julkaisemassa, mutta niin se aika jonnekin vaan hurahtaa. Kieltämättä olen välillä jopa miettinyt koko blogin päivittämisen järkevyyttä, kun tässä nyt taas näiden sukkien kanssa huomaa, jotenkin on tuntunut turhalta tehdä postausta yhdestä sukkaparista, niin on sit pitänyt kerryttää koko sarja ennen esittelyä. Vaikka eihän siihen mitään oikeaa järkevää syytä ole, vaan ihan hyvin olisi voinut erikseenkin esitellä.

Ja mitä ihmettä nyt taas, blogger on jotenkin uudistunut ja en saa näitä kuvia saman kokoiseksi, kuin aiemmin ja mobiilissa kaikki neliökuvat on venytetty pitkiksi. Miksi aina pitää uudistaa huonommaksi, en tajua?

Joka tapauksessa, tässä nyt sukkasarja, mikä oli Sari Nordlundin kesäsukkayhteisneulonta. Hän julkaisi sukkaohjeen toukokuun, kesäkuun, heinäkuun ja elokuun alussa siten, että elokuun sukissa käytettiin kolmen edeltävä kuukauden sukkien jämät. Ja kuten kuvasta näkyy, tein ne kaikki.

Toukokuun sukat kantavat nimeä Poet ja niissä on sama kuvio, kuin Sarin suunnitelemassa Poet-paidassakin. Ohje oli vain yhtä kokoa, mutta halusin nämä ehdottomasti itselleni, joten isojalkaisena valitsin sitten paksumman langan ja puikot. Käytin näissä Markus Company 6-ply -lankaa ja kolmosen puikkoja. Ovat ihanat!


Kesäkuun sukat olivat nimeltään Dolores ja ai että näiden neulominen tökki niin pahasti, että tein todella nolon lyhyet varret. Nämä siis aloitettiin kärjestä.Todella kaunis malli se kyllä on, joten kannatti värkätä. Näissä on lankana Adlibri Socki fine ja tein 2,5 mm pyöröillä loopaten.



Heinäkuun sukat ovat nimeltään Fleuriste ja niissä on sama kuvio, kuin Sarin suunnittelemassa saman nimisessä paidassa. Näiden kaavio näytti kans sen verran heprealta, että olin jo jättää leikin kesken, mutta onneksi aloitin kuitenkin, sillä ei ollutkaan ihan niin paha, kuin oletin. Lankana Novita Venla ja nää kans loopattu yhtä aikaa kärjestä.



Elokuun sukat ovat nimeltään Venus ja ne tosiaan tehtiin aiempien sukkien jämistä. No, koska tein toukouun sukat paksummalla langalla, ostin näihin saman väristä ohutta sukkalankaa. Onneksi löysin 50 gramman kerässä. Gründl Hot Socks -lankaa. Näistä tuli kyllä tosi tosi hienot!


Joo, nyt ne ovat tosiaan kaikki valmiina ja vähän jopa haikea fiilis tuli, vaikka toisaalta nyt voin taas paremmin jatkaa mun 52 x villasukat-projektiani. 

4 kommenttia:

  1. Bloggerissa on kyllä ollut kaikkia tyhmiä uudistuksia, vaikka uusi ulkoasu on ihan kiva. :( Mutta erittäin kauniita sukkia olet neulonut! Venukset ja Poet sukat täytyy kyllä ehdottomasti itsekin neuloa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, muuten tämä on kyllä kiva, mutta tuo mobiilinäkymä nyt kyllä tökkii ja ilmeisen moni kuitenkin nimenomaan kännykällä näitä nykyään lukee.

      Poet ja Venus ovat kyllä todella kauniit! Onneksi tein Poetit omaa kokoani, niin saan pitää itse :)

      Poista
  2. Luen kyllä kaikki postaukset. Tää kun on paras blogi ei oo menny pilalle vaikka vuosia on kulunut!

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat ja kaikki! Saman huomasin noudattaako, että mobiilissa tuo näkymä on venynyt. Tyhmää.

    VastaaPoista