Sivut

sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

11.-15. pari Laineen sukkakirjasta

Nyt on kieltämättä hyvä flow päällä näiden sukkien kanssa. Seuraavat viisi paria valmiina Laineen 52 x villasukat -kirjasta, eihän näitä ehdi edes kuvata ja näistä somettaan sitä tahtia, mitä valmistuu, huh huh!

11. valmistunut pari on Linea (Minna Sorvala). Neuloin ne Novitan Venlasta ja ihan itselleni. Tässä tuli taas treenattua varpaista varteen neulomista ja aika hyvät jo tuli, ihan aavistuksen verran isommat olisivat saaneet olla, mutta toivon mukaan venähtävät vielä käytössä.


Mallissa on paljon tuota yhden silmukan siirtämistä ja opin vihdoin tekeen sen ilman apupuikkoa. En edelleenkään jaksanut opettelemalla opetella minkään ohjevideon avustuksella, vaan kertakaikkiaan  en jaksanut joku kerta kurkottaa liian kaukana olevaan apupuikkoon, vaan aloin järkeileen, että miten se menis ilman, järki riitti oikein hyvin ja nyt osaan senkin homman.


12. valmis pari on Kaisla (Rachel Coopey). Ne neuloin Hedgehog fibresin merinosukkalangasta. Mokoma oli niin pehmätä, löperöä ja liukasta, että neulominen kesti aika kauan.


Yleensä en silmukoi kärkeä, vaikka ohjeessa niin sanottaisiinkin, mutta nyt tunnollisesti tein senkin.

Kuvio on simppeli, mutta onnistuin silti mokaan monen monta kertaa ja harjoitteleen purkamista ja fiksailua ihan kyllästymiseen saakka. En edelleenkään ymmärrä, että miten se ei mahtunut aivoon se tahti, miten näissä silmukat meni. Ehkä liian helppoon ei vaan jaksanut keskittyä tai jotain. No, lopputulos on kuitenkin hyvä.


Kolmastoista valmis pari on String of Hearts (Tiina Huhtaniemi) ja punainen sukka on kyllä maailman vaikein kuvattava, joten en ole lainkaan varma, erottuuko sukan kuvio tässä yhtään, sillä puhelimen näyttö ja tietokoneen näyttö ovat asiasta täysin eri mieltä.

No, näkyi tai ei, niin siinä ne nyt kuitenkin ovat. Neuloin ne Novitan Nallesta ja niistä tuli kivemmat, mitä oletin.


 14. valmis pari on Intersections (Marceline Smith) ja nämä hattarat on neulottu G-Uldin merinosukkalangasta. Varpaasta varteen, kaksi yhtä aikaa loopaten.


Siinä oli palmikonkierto poikineen, mutta myös paljon lepokerroksia, joten valmistuivat melko nopsaan.


Viidestoista valmistunut pari kantaa nimeä Cindy's Choice (Isabell Kraemer) ja ne neuloin Novitan 7 veljeksestä (keltainen on Lankamaailman Oivaa).


Vaikka ovatkin polvisukat, tuntuivat valmistuvan aivan hetkessä kaikkien näiden ohuilla langoilla nyhrättyjen pitsien ja palmikoiden jälkeen.

Näistä ei oikein muuta sanottavaa olekaan.


Näidenkin sukkien esittelystä tein myös videon Youtubeen. Laitan sen nyt tähänkin, mutta ei missään nimessä ole pakko katsoa, mikäli blogimuoto on sinulle luontevampi, kuin tubevideo. Mutta heille, jotka suurkuluttavat neulevideoita (kuten minä), laitan sen tähän, niin on helpompi löytää se näin, kuin vain mainitsemalla, että sellainen on.





6 kommenttia:

  1. Onpa hienoja sukkia taas kerran! Miten tehokas ja taitava oletkaan! Hauska, kun mainitsit, ettei ole pakko videota katsoa. :) Hyvä, olenhan blogin tunnollinen lukuja.

    VastaaPoista
  2. Taas monet hienot sukat!
    Terveisin nimerkki blogien lukija

    VastaaPoista
  3. Niin monet hienot sukat valmistunu jo ja jatkoa odotellaan sekä blogin että youtuben muodossa. :)
    Itsellä on kirjasta toiset sukat tekeillä. Tahdillani taitaa mennä aina pari viikkoa yhden sukkamallin tekoon.
    Kuntum -sukkia neuloessa kannattaa huomioida, että kaavion 3 riveillä 27, 29 ja 31 piirroksessa sukan toisen puolen ssk merkit on väärässä paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, huomasin kans Kuntumin virheet!

      Jotkut näistä sukista valmistuu tosi nopsaan, joidenkin kanssa sit menee viikkoja, joka lähtöön on :D

      Poista