Sivut

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Paita kuin Myrtsin asemalla

Olen kuvannut paljon neuleitani erilaisten muraalien ja graffitien edessä, mutta nyt meni kyllä aivan seuraavalle tasolle tämä homma. Olen nimittäin katsonut Myyrmäen asemalla olevan yhden maalauksen paitaa sillä silmällä jo pitkään, mutta vasta nyt, kun kokemusta paitojen neulomisesta oli kertynyt riittävästi, menin ja tikutin itselleni samanlaisen.


No joo, aivan täysin samanlainen paidasta ei tullut, sillä hihansuista jätin kirjoneuleet pois ihan vain siitä syystä, että musta lanka loppui kesken, enkä nähnyt niitä niin tärkeiksi, että olisin lähtenyt ostaan lankaa lisää.


Mulle tulee paidasta vahvat Etelä-Pohjanmaavibat. Näen tähkiä, kyntöpeltoa ja Jussipaitaakin. Silti paita on bongattu osana Myyrmäen taidejuna-asemaa, joten siitä tulee toki myös kotoisat Vantaafiilikset. Luonnollisestikaan en tiedä yhtään, mitä tämän kuvan maalaaja on ajatellut, mutta ei mun tarvitsekaan tietää. Se on hieno paita ja inspiroiduin neuloon samanlaisen. 


Valitettavasti en myöskään tiedä, kuka on kuvan maalannut, joten en voi tässä nyt antaa sen kummemmin kunniaa hänelle, jolle se kuuluu. Jossain olen kyllä nähnyt listan taiteilijoista, jotka ovat Myyrmäen aseman sisältä ja ulkoa maalanneet, mutta sitäkään en nyt löydä ja joka tapauksessa en tietäisi, kuka on maalannut mitäkin.

EDIT: Asia on selvietty, kuvan on maalannut Satu Kettunen!


Kuviot luonnostelin ihan vain ruutupaperille ja laskin ja järkeilin kaarrokkeen lisäysten määrät ja kohdat. Tämä on siis neulottu saumattomasti ylhäältä alas. Lankana Hjertegarnin Merino Cotton, jossa siis 50 % merinovillaa ja 50 % puuvillaa. Puikot olivat 4 mm (resoreissa 3 mm).


Minulla ei ole vuosiin ollut keltaisia vaatteita, vaikka jossain vaiheessa elämääni tykkäsin ja käytin sellaisia tosi paljon. Mukavaa siis pukeutua tähän vanhaan suosikkiväriin. Vaikka se ehkä viekin värin kasvoiltan, en jaksa sellaisesta välittää. (Kuvia varten meikkasin välttääkseni keltaisen aiheuttaman harmaan naaman, tosin taas sen vaikutus menetettiin tuhnuissa kännykkäkuvissa.)




Tykkään tästä paidasta tosi paljon ja tämä on minulle henkilökohtaisesti tärkeä asia, en halua mitenkään tässä nyt ylenpalttiseksi Myyrmäkifaniksi leimautua (vaikka toki sellainenkin olen), mutta ihan siis tällainen matalan profiilin neuleprojekti vain omaksi ilokseni on kyseessä.

24 kommenttia:

  1. Ihana idea tehdä samanlainen neule kuin tuossa muraalissa. Kaunis malli ja keltainen on niin nätti väri villapaitaan. ♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kaunis paita ja oli onneksi suht simppeli toteuttaa :)

      Poista
  2. Ideoita siis löytyy arvaamattomista paikoista, tarvitaan sinunlainen taitava puikkojen heiluttaja toteuttamaan niitä. Nätti pusero, tykkään tuosta keltaisesta, sopii sinulle. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, koskaan ei tiedä, mistä seuraava idea putkahtaa! Kiitos!

      Poista
  3. Sovit täydellisesti aseman väreihin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siellä on kyllä ihan huikee värimaailma, tykkään tosi paljon. Ja joskus tosiaan tälleen sulaudun seiniin :D

      Poista
  4. Ihana paita ja tarina sen takana! 💞

    VastaaPoista
  5. Upea paita ja hieno tarina sen takana!

    VastaaPoista
  6. Siis niin cool idea ja siisti pusero! 😎

    VastaaPoista
  7. http://multicoloureddreams.com/MYYRMAEN-ASEMA-2015

    Wau, mikä idea! Tosi magee lopputulos 🙏

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa joo, tuolla ne taiteilijat on tosiaan lueteltu! Muistin nähneeni sen listauksen, mutta en löytänyt enää. Mutta siis joo, kiitos linkistä! :)

      Kiitos!

      Poista
  8. Hienon paidan olet suunnitellut ja tehnyt! Kiva idea, kiva toteutus, kivat kuvat! Kivakiva siis kertakaikkiaan! :)

    VastaaPoista
  9. Aivan huikee idea! Itse harrastan eri kuvioiden taltioimista talojen seinistä, taideteoksista ym varsinkin ulkomailla. Niitä on kiva siirrellä vaikkapa sukan varsiin. Mutta ihan koko paidan innovoiminen on ihan huippua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, joskus minuakin inspiroi seinien tai lattioiden tai taideteosten kuviot ja tekstuurit, mutta harvoin ovat päässeet toteutukseen asti. Nyt pääsi :D

      Poista
  10. Voi jufe! Hieno toteutus, kaunis pusero. Oot taitava:)

    VastaaPoista
  11. Sä olet uskomattoman taitava nainen. Ihailen sinun luovuutta, rohkeutta ja elämänasennetta tosi paljon. Noi matkakuvaukset ja kuvat erilaisista matkakohteista ovat kivoja luettavia. Mukavaa ja inspiroivaa syksyä koko perheelle.

    VastaaPoista
  12. No onhan se hieno! Mutta tykkään ja inspiroiduin nyt erityisesti tuosta kapeasta, pääntietä ympäröivästä mustasta raidasta. Voi mihin kaikkeen voisikaan tuollaista yksinkertaista "harsinpistokuviota" käyttää!

    VastaaPoista