Sivut

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Lapasesta lähtenyt museohaaste 2019

Suoritin tosiaan tänä vuonna Museokortin tekemää museohaastetta ja se osoittautui liian helpoksi nakiksi ja lomake oli joulutehtävää vaille täynnä jo heinäkuun alussa, joten otin henkilökohtaiseksi tavoitteeksi käydä 50 eri museossa tämän vuoden aikana. Lopulta olin käynyt 56 eri museossa ja nyt ajattelin, että loppuvuodesta saldo ei enää lisäänny, joten on aika koosteelle!


Museoissa tuli käytyä niin yksin, lasten kanssa, miehen kanssa kuin kavereidenkin kanssa. Mahtavia paikkoja päästä arkea pakoon ja aina oppii jotain uutta tai herää tunteita.


Olin suunnitellut tekeväni massiivisen koosteen blogiin kaikista niistä museoista, missä ollaan käyty, mutta tulin järkiini. Sellaista ei kukaan, eli minä, jaksa kirjoittaa, eikä sitä kukaan jaksa lukea. Niinpä tein videon. Ei sitäkään varmasti kukaan jaksa katsoa, sillä se kestää yli 11 minuuttia siitä huolimatta, että yritin tehdä mahdollisimman lyhyen. Mutta sen sai sentään järkiajassa väkerrettyä, videomateriaalia kun oli instagramin puolella koko vuoden ajalta joka museokäynniltä.


Video on tässä ja tuohon alle listaan museot paikkakuntineen, missä käytiin. Ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki vingutettiin Museokortilla, joten ei voi muuta sanoa, kuin että ihan paras keksintö ikinä tuo Museokortti!



Kiasma, Helsinki
HAM, Helsinki
Kansallismuseo, Helsinki
Designmuseo Arabia, Helsinki
Tekniikan museo, Helsinki
Hakasalmen huvila, Helsinki
Vantaan taidemuseo Artsi, Vantaa
Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, Helsinki
Suomen pelimuseo, Tampere
Postimuseo, Tampere
Amos Rex, Helsinki
Radio- ja TV-museo Mastola, Lahti
Päivälehden museo, Helsinki
Suomen rautatiemuseo, Hyvinkää (+ museojuna Valtteri)
Ateneum, Helsinki
Designmuseo, Helsinki
Vantaan kaupunginmuseo, Vantaa
Lelumuseo Hevosenkenkä, Espoo
Suomen valokuvataiteen museo, Helsinki
Helsingin yliopiston museo, Helsinki
Suomen luontokeskus Haltia, Espoo
Tamminiemi, Helsinki
Seurasaaren ulkomuseo, Helsinki
EMMA Espoon modernin taiteen museo, Espoo
Maatalousmuseo Sarka, Loimaa
Alpo Jaakolan patsaspuisto, Loimaa
Rauman taidemuseo, Rauma
Uudenkaupungin automuseo, Uusikaupunki
Salon elektroniikkamuseo, Salo
Salon taidemuseo veturitalli, Salo
Helsingin kaupunginmuseo, Helsinki
Hotelli- ja ravintolamuseo, Helsinki
Hämeen linna, Hämeenlinna
Museo Militaria, Hämeenlinna
Suomen käsityömuseo, Jyväskylä
Alvar Aalto -museo, Jyväskylä
Jyväskylän taidemuseo, Jyväskylä
Oulun taidemuseo, Oulu
Pohjois-Pohjanmaan museo, Oulu
Turkansaaren ulkomuseo, Oulu
Suksitehdasmuseo, Vimpeli
Suomen pesäpallomuseo, Vimpeli
Orionin museo, Espoo
Suomen ilmailumuseo, Vantaa
Suomen pankin rahamuseo, Helsinki
Sinebrychoffin taidemuseo, Helsinki
Suomen merimuseo, Kotka
Kymenlaakson museo, Kotka
Taidehalli, Helsinki
Suomenlinnan museo, Helsinki
Sotamuseo Vesikko, Helsinki
Rosenlew-museo, Pori
Satakunnan museo, Pori
Porin taidemuseo, Pori
Musiikkimuseo Fame, Helsinki
Muumimuseo, Tampere

Tarkempaa pohdintaa museovuodestani luvassa vielä muualla, mutta linkkaan siitä sitten erikseen, kun on ajankohtaista!

Mutta arvatkaas, mikä on parasta. Mua museotuttaa edelleen ja paljon!!! Ei tullut vielä ähkyä tästäkään määrästä.

5 kommenttia:

  1. Oma museovuosi ei ollut ihan noin hyvä, tähän mennessä olen käynyt ehkä 10 kertaa. Ensi vuodelle tuollainen haaste itsellenikin olisi kyllä hyvä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 10 kertaa on sekin kyllä hyvä :) Mikäli olen oikein ymmärtänyt, uusi museohaaste on tulossa ensi vuodelle! :)

      Poista
  2. Huh huh mikä määrä! Sut pitäisi palkata viralliseksi museokorttilähettilääksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokkopa semmosesta oikeasti rahaa saisi :D Mutta jos saisi, niin oispa ihanaa! :)

      Poista
  3. HIENO video! Kivasti tuli kerrattua museokäyntisi, siis täältä blogista luetut ja nähdyt. Kiva kun teit tämän. Myös musiikki oli just kiva.

    VastaaPoista