Sivut

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Kesän trendikkäin neulepaita - Soldotna Crop

Niinhän siinä kävi, että kun Jyväskylän neulefestareilla näin "joka toisella" kirjoneuleisia lyhythihaisia ja lyhythelmaisia neulepaitoja, oli se saatava itsekin. Ja 1,5 viikkoa myöhemmin minulla on sellainen. Täyskirjoneuleinen ja kokoa valtava eli melkoinen kone olin, jos saan vähän leuhkia neulomisnopeuttani tän suhteen.


Ohje on Caitlin Hunterin Soldotna Crop ja noudatin ohjetta muuten täsmällisesti, mutta helmaa tein jonkun verran pidemmäksi, mutta en kuitenkaan ns täyspitkäksi asti, koska pakko myöntää, kyllästyin helman kirjoneuleeseen, mikä oli hidasta ja tylsää tehdä ja värivalinnoistani johtuen se ei juurikaan edes erotu, mutta ei ollut pokkaa lopettaa sitä kesken kaiken ja jatkaa yksivärisenä. Jos joskus neulon toisen, jätän tuon isoimman alueen yksiväriseksi ja teen siitä inan verran pidemmän.


Ohje on DK-paksuiselle langalle, eikä siis puhettakaan että tarvitsisin koskaan niin paksua villaista T-paitaa. Niinpä neuloin omani puuvillasta, joten menee hyvin näin hellepäivänäkin.


Petroolin värinen lanka on Dropsin Muskatia. Tähän meni metrilleen kaikki se jämämateriaali, mitä jäi keväällä neulomastani mekosta.

Vaaleanvihreä on Schachenmayrin Cataniaa, mitä ostin ihan täysin muuta projektia varten, mutta kun tämä piti saada puikoille heti, eikä vasta seuraavana aamuna, käytin sen tähän.

Harmaa ja vaaleansininen on Novitan Cotton Softia. Hutiostoksia, piti virkata näistä yksi projekti, mutta meni hermot siihen, miten löperöä virkattavaa se oli ja purin projektin. Neuleeseen se meni hyvin ja tähän onneksi menikin about kaikki, yhden kerän kävin hakemassa harmaata lisää lähimarketista.

Neuloin 4 mm puikoilla, paitsi resorit 3,5 mm


Olen kulkenut niin pitkään mekoissa ja tunikoissa, että tällainen lyhyt paita tuntuu kyllä tosi oudolta. Ostin ihan paidan käyttämistä varten tuollaisen kainaloihin asti kiskottavan vekkihameen ja toki tän voi mekonkin päälle huitaista sitten, kun ei ole ihan näin kuuma ilma, mitä esim tänään.

Ja kyllä, haaveilen jo toisesta. Puuvillasta tekisin kyllä senkin.

8 kommenttia:

  1. Upea tahti ja upea on paitakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvassa on ne projektit, mitkä oikeesti etenee tätä tahtia!

      Poista
  2. Upea siitä tuli, sopii sinulle hyvin. Neuloisin itsekin tuon mielellään puuvillaisena, mutta mietityttää, tuleeko liian painava? Joskus neuloin isossa koossa puuvillasta neuletakin, mutta se lörpsähti. Tosin saattoi johtua aina oikeasta pinnasta. Tuo kirjoneule taitaa pysyä paremmin kuosissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo painava, mutta jos tekisin noin paksusta villasta, niin olisihan sekin painava. Mua ei haittaa, vaikka oiskin painava, kuuma kun tämä ei kuitenkaan ole. Tietty siinä vaiheessa paino haittaa, jos tän pakkaa mukaan reissulle tms :D

      Keväällä neuloin puuvillasta mekon (mikä on toki tosi painava). Se käytössä kyllä venyy pituutta, mutta pesussa sitten menee takaisin kasaan. Oon pessyt sen nyt jotain ehkä viisi kertaa enkä koe, että olisi mennyt lörpöksi. Mutta tosiaan vaatii sitten sitä suht usein pesemistä ja kuivatan sitä tasossa, kuten tämän paidankin kuivasin nyt kun sen ennen kuvaamista pesin.

      Poista
  3. Joo, näitä tosiaan näkyi monta, ja muutama muukin malli mutta näit croppeja. Kyllä tekis mieli mutta kun en oo nopsa neulomaan niin taitaa mennä tämä muoti jo ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eihän sitä vielä tiedä, että mikä paita ensi kesänä kaikilla on. Mutta itse aion kyllä käyttää tätä niin kauan kuin huvittaa, oli sitten muodissa tai ei :D

      Poista
  4. Kaunis pusero, sopii sinulle. Ostin ohjeen itselleni, mutta mun aivot ei saa selvää miten niskan korotukset tehdään?

    VastaaPoista
  5. Kaunis pusero, sopii sinulle. Ostin ohjeen itselleni, mutta mun aivot ei saa selvää miten niskan korotukset tehdään? Voisitko neuvoa?

    VastaaPoista