Sivut

torstai 6. joulukuuta 2018

6

Lanka saatu bloginäkyvyyteen / Kaupunkilanka

Sain aiemmin tänä vuonna huikean idiksen himmelikirjoneuleesta. Luonnostelin sen paperille ja osallistuin yhdellä versiolla sukan varteen neulottuna Novitan ja Marttojen sukkakilpailuun. Piti olla ennen julkaisematon malli ja niin se olikin. Kisa oli ja meni ja nyt varmaan lienee turvallista vilauttaa tämä tyynyversio siitä himmelistä. Sukassa oli huomattavasti pelkistetympi versio eli perustelen nyt silläkin, että täysin sama kuvio ei ole kyseessä.


Neuloin tyynyn etuosan tasona, 4 mm puikoilla, bloginäkyvyyteen saadusta Kaupunkilangan Pyynikistä, mikä on siis kimaltelevaa paksua sukkalankaa (71 % villaa, 24 % polyamidia, 5 % polyesteriä, 100 g = 200 m)


Taakse ompelin vastaavan kokoisen palasen vanhaa harmaata verhoa ja pohjaan ompelin vetoketjun. Ompelin siis ihan ompelukoneella siten, kuin se neulottu kappale olisi ollut mikä tahansa kankaan pala. Näin säästin lankaa ja aikaa. Vähän reiluun 40 x 40 cm tyynyyn riitti yksi kerä kumpaakin väriä (musta ja harmaa) ja jäi vielä hyvän kokoiset nöttöset jäljelle.


Meidän "joulusisustus" on aika lailla värikkäämpi ja vähemmän kimalteleva, kuin tämä mustavalkoinen bling bling -tyyny, joten piti vähän stailata kuvia varten harmonisempaa taustaa. Normaalisti meillä näyttää siltä, kuin joulupukki tonttuineen ja poroineen olisi pudonnut rekensä kanssa keskelle olkkaria pyörremyrskyn siivittämänä.



Oli kuitenkin hauska tunnelmoida hetki ihan vain kuvaa varten siivotussa olohuoneessa ja lipittää tuo kuvausrekvisiitaksi kaadettu viinilasillinen, hehe.




Hyvin tyyny kuitenkin sopii myös muiden joulutavaroidemme sekaan, mihinpä musta ja harmaa ei sopisi.


Olen tästä himmelikuviosta kyllä aika ylpeä. Muuten olisin jakanut tuon kaavion, mutta kun menin osallistuun siihen kisaan, niin se julkaistaan myöhemmin muualla muiden toimesta, infoan siitä sitten ajallaan kyllä.

Mutta näiden juhlallisempien tunnelmien myötä oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

18 kommenttia:

  1. Onpa upea tyyny, huikea himmelikuvio!

    VastaaPoista
  2. Ihan mielettömän hieno tyyny! Taitava olet kyl paitsi tekijänä, myös suunnittelijana. 💓

    VastaaPoista
  3. Tyylikäs tyyny, me monet muutkin raivaamme tilaa sopivalle taustalle kivojen töiden kuvausta varten. Hyvää itsenäisyyspäivää. Irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja joo, aina pitää vähän raivata tilaa kuvia varten :D

      Poista
  4. Kaunis, moderni ja perinteinen. Jotenkin tuosta tyynystä tulee hyvällä tavalla assosiaatio myös Jussi-paitaan. Hieno idis käyttää kimallelankaa joulutyynyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk, onneksi itse en näe siinä Jussipaitaa :D Ja joo, nuo kimallelangat suorastaan huusi, että tee meistä joulutyyny :D

      Poista
  5. Kertakaikkiaan hieno! Sulla olisi kyllä potentiaalia tälläkin saralla... Vink vink!

    VastaaPoista
  6. Kaunis tyyny. Tykkään himmelikuviosta ja tuo kimalteleva lanka sopii tuohon hyvin.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana! Tosi kaunis himmelikuvio ja kokonaisuus kimalluksineen. <3

    VastaaPoista