Sivut

lauantai 29. joulukuuta 2018

2018

Onpahan ollut taas vuosi. Vilaisin äsken vuoden 2017 kokoamapostausta ja olin valitellut siinä, että oli rankka vuosi. Vähänpä tiesin. Onneksi olin kuitenkin autuaasti jo unohtanut, että 2017-vuodessa olisi ollut mitään sen ihmeempää, joten eiköhän tämänkin vuoden kamaluudet päädy ajan kultaamiksi. Siihen voi tosin mennä tovi, mutta päivä kerrallaan, päivä kerrallaan. Paljon on kuitenkin mahtunut hyvääkin tähän vuoteen ja niitähän sitä mieluummin muistelee kuin ikäviä asioita. Onnellisia retkiä ja reissuja sekä onnistuneita neuleita ja muita käsitöitä. Ei tässä nyt muistella sitä, että talviloma meni influenssassa (rokotuksesta huolimatta), pääsiäinen vatsataudissa, kesä murehtiessa ja syksy työpaikan kuoppaamisen merkeissä ja fyysisenä kipuna ikävästä työkavereita kohtaan. Ei kukaan muista lasten uhmaa tai muista syistä johtuvaa huonoa käytöstä, kun katselee vähän kuvia Muumimaailmasta (missä meillä siis oli tosi ihanaa ja mukavaa). Unettomat yöt unohtuu, kun saa aamulla vähän kofeiinia koneeseen, eikä tarvitse harmitella kauas matkaamisen puutetta, kun selaa monta postausta Kehäratareilistä kotinurkilta. Vantaa saikin todella paljon näkyvyyttä blogissani tänä vuonna muutenkin. Kaikki Vantaa-aiheiset postaukset löytyvät Vantaa-avainsanan takaa.

Tänä vuonna neuloin itselleni KAKSI villapaitaa (ensimmäiset ikinä), blogi täytti 10 vuotta ja 10-vuotishääpäivääkin juhlittiin miehen kanssa. Tänä vuonna neuloin myös aivan järjettömät määrät villasukkia, joista iso osa meni työkavereilleni tukisukiksi. Ja ristipistolenkkareitani muistelen erityisellä lämmöllä. Käytin ne aivan puhki.


Vähän tilastoja google analyticsistä:

Blogia on tän vuoden aikana katseltu 450 000 kertaa 76 053 eri ihmisen toimesta. Suosituimpia postauksia ovat olleet vanhat klassikot vuosien takaa, mutta tänä vuonna julkaistuista eniten katseltu on postaukseni ensimmäisestä Oslopipostani. Onneksi hyvänä kakkosena on ensimmäinen itselleni neulomani villapaita ettei nyt ihan trendit edellä mennä. Kolmantena postaus siitä, kun neuloin koko tehtaan henkilökunnalle villasukat ja neljäntenä postaus kesän neulefestareilta. Viidentenä kaikista lukuisista kirjaesittelyistäni postaus Muita Ihania käsityökirjasta. Kuudentena ristipistolenkkarit ja seitsemäntenä luettelo joulukalentereista.

Ei-käsityöaiheista suositun oli postaus Ateneumin Ankallisgalleriasta. Se johtuu varmastikin siitä, että Ateneum halusi linkata postauksen somessaan. Toiseksi luetuin ei-käsityöaihe oli meidän "sporttiloma" Holiday Club Saimaalla. Ja kolmanneksi luetuinpana mun ja mieheni 10-vuotishääpäiväkuherrusvuorokausi Clarion-hotellissa Helsingissä. Neljäntenä pieni roadtrip Oulusta Haaparannan kautta Uumajaan ja siitä laivalla Vaasaan.


Toisessa somekanavassani, instagramissa suosituimmat kuvat liittyivät myöskin itselleni tekemiin villapaitoihin ja ristipistolenkkareihin. Lisäksi suosituimpien joukossa oli myös nuken vaatteita ja blogijoulukalenterin kuvia. 

Instagramin my story-videot ovat ihmeen tykättyjä nekin ja niistä saan kaikkein eniten positiivista palautetta ja niitä katsoo lähes 1000 ihmistä, aina en ihan ymmärrä, että miksi, mutta ei se mitään, sama laaduton taso pysyy varmasti yllä ensi vuonnakin.


Vielä en ole lopullisesti laskenut lankatilastojani, mutta ikävästi näyttää siltä, että varasto jää vähän plussalle, vaikka olen neulonut aivan hitosti. Kaikkea lankaa en ole kuitenkaan itse ostanut, joten varaston suureneminen ei aina ole pelkästä itsestään kiinni. Lankavarastoni kokonaisuudessaan on kuitenkin omasta mielestäni melko hillityn kokoinen, joten ei hätää.

Kangasvarastossakin on lähinnä mitättömän pieniä tilkkuja, pitäisikin käydä ne läpi. Korkkaamattomia kankaita on ainoastaan kaksi, Tampereen kässämessuilta ostamani.


Tänä vuonna hyödynsin entistä enemmän katutaidetta neulekuvien taustana, olen sitä harrastanut ennenkin, mutta tänä vuonna siitä tuli harkitumpaa.













Muistelen lämmöllä yksittäistä lomaviikkoa kesäkuussa. Miehellä ei ollut siinä kohtaa lomaa ja normaalisti oltaisiin varmasti lähdetty johonkin reissuun tai ainakin suoritettu kovalla tahdilla kesähommia. Minä sain kuitenkin jonkin sisupuuskan ja edellisellä viikolla töissä ruokatauolla nostin uhoni aivan uusiin sfääreihin ja päätin käyttää loman asioihin, joiden tekemisen ainainen lykkääminen oli alkanut ketuttaan ihan tosissaan. Päätin siinä ruokaa suuhuni mätätessä, että lomalla maalaan makuuhuoneen ja vieroitan taaperon tutista. Ja niin tein. Marssin suoraan töiden jälkeen rautakauppaan ja ostin mieheltä mitään kysymättä maalaustarpeet ja niin sai makuuhuone uuden värin ja taaperokin pääsi tutistaan. Oli todella voimaannuttavaa ja vieläkin katsellessani makuuhuoneen turkoosia / mintun vihreää seinää muistan, millaisella raivolla sudin sitä maalia seinään ja väänsin radiota isommalle ettei lasten metelöinti kuulu. Ah, miten terapeuttista.















Vuonna 2018 kierrettiin useita valotaidetapahtumia perinteisen LUXin lisäksi. Odotankin jo innolla tammikuun alkua, kun on taas LUX. Museot ja luontoretket kuuluivat tänäkin vuonna repertuaariin ja toivon mukaan myös ensi vuonnakin. Esikoisen oppivelvollisuus on vähän hillinnyt boheemia haihattelua ja vielä ei tiedä yhtään, millaisen työn onnistun itselleni hankkiin, että onko viikonloput ja illat vapaita vai ei. Neulomiselle onneksi löytyy aina aikaa jostain raosta, joten blogi tulee porskuttaan kyllä eteenpäin.













Tervetuloa vuosi 2019, en edes uskalla asettaa mitään toiveita sen suhteen, mutta katsellaan, kuinka käy.

19 kommenttia:

  1. Vuoristorataahan on tämä elämä, jota mieluiset muistot ja tapahtumat piristävät. Jos seuraava vuosi ainakin osaltaan muistuttaa tätä mennyttä, niin olet paremmalla puolella. Kaikkea kivaa olet tehnyt, yksin ja perheen kanssa, mausteina myös ärränpäitä ja vastoinkäymisiäkin. Kuviasi on kiva katsella. Kaikkea mukavaa alkavalle uudelle vuodelle. Irmeli

    VastaaPoista
  2. Kiitos blogistasi! Ja myös niistä sun instatarinoistasi - ne ovat jotain aivan parasta. En ihmettele yhtään niiden suosiota:) Hyvää uutta vuotta sinne!

    VastaaPoista
  3. Kiitos vuodesta kanssasi! Onnea tulevaan! Tällainen someton somen suhteen tolvana kyselee noista lukijatilastoistasi, että vaikka esim. minä en ole kirjautunut mihinkään, niin näetkö minut ja sijaintini? Jos katsoisin instagramiasi, näkisitkö sielläkin käyntini ja sijaintini? Saattaa olla tyhmät kysymykset, mutta kysyvä ei tieltä eksy..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole lainkaan tyhmä kysymys :)

      Instagramissa näen toki, ketkä rekisteröityneet käyttäjät ovat "kanavani" tilanneet, mutta yksittäisten kuvien katsojia en näe enkä sitä, ketkä ei-seuraajat siellä pyörivät. En kirjautuneita enkä kirjautumattomia. Siellä en myöskään näe minkäänlaisia tilastoja siitä, kuinka moni on yksittäistä kuvaa katsonut saatika että mistä sijainnista. Joillain on omat ohjelmansa tällaiseen, joten jonkun toisen instagram-tilistä voi näkyäkin, mutta itse kun en tästä hommasta rahaa saa, niin en myöskään koe tarpeelliseksi nähdä moisia tilastoja, eri asia toki yritystileillä, jotka yrittävät haalia mahdollisimman suurta näkyvyyttä, heitä varmasti kiinnostaakin, että mihin aikaan päivästä ihmiset käy ja minkälaisia kuvia he siellä katsovat. Minua ei kiinnosta, ei ainakaan tällä käytöllä.

      Instagramin my story -videoista näen jokaisen käyttäjän, joka videon on nähnyt, mutta minulla ei ole aikaa eikä mielenkiintoa niitä kytätä. Yhteismäärä lukuna näkyy minulle videon alakulmassa, joten se on yleensä pistänyt silmään, millaisissa luvuissa se huitelee.

      Blogin analytiikkaa seuraa google analytics, mutta yleensä en käy sieltä mitään katsomassa muuten kuin jos jotain yhteistyökumppania on kiinnostanut, kuinka moni sen yhteistyöpostauksen lopulta kävi katsomassa. Ja jonkinverran seuraan sitä kautta kuukausittaisia kävijöitä ym. Siellä on tilastonsa myös sille, mistä päin Suomea ja maailmaa väkeä on käynyt. Suoraan sanoen en tiedä, onko sieltä mahdollista kaivaa yksittäisiä henkilöitä, sillä en ole kokenut tarpeelliseksi opetella tilastoja sen kummemmin aukoon. Mutta kyllä sieltä käsittääkseni näkisi, kuinka moni, mistä sijainnista ja millaisella laitteella (puhelin tai tietokone) ja millä selaimella täällä tälläkin nimenomaisella hetkellä ollaan.

      Poista
    2. Kiitos asiallisesta vastauksestasi 😊 Jään edelleen seurailemaan ihan vakituisesti kirjautumatta siis.

      Poista
    3. Ole hyvä, mielellään kerron, mitä tiedän :)

      Poista
  4. Suosiotasi selittänee, että olet helposti samaistuttavissa. Ajattelet asioista maalaisjärjellä ja annat kaikesta todentuntuisen kuvan. Sellaisen rehellisen, missä ei ole liikoja silotteluja, mutta kuitenkin tasapainoisen. Ja teidän arkenne vaikuttaa hauskalta, kun keksit/ keksitte kaikkia mielenkiintoisia juttuja. Sekä mukana on sopivasti niitä trendejä, ajan kuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Se on varmaan totta, että helposti samaistuttavuus on valttia. Tuntuu, että olen muutenkin aika helposti lähestyttävä tyyppi, siis ihan live-elämässäkin, vaikka joskus haluaisikin näyttää vähän pelottavalta ja olla rauhassa :D

      Poista
  5. Kiitos tästä vuodesta, parempaa tulevaa! Ihania kuvia! ❤

    VastaaPoista
  6. Niin niin niin suuri kiitos ihanista inspiraatiohetkistä ja samaistuttavista raivofiiliksistä! On ihan superia et haluat jakaa hetkiä teidän värikkäästä elämästä. Kiitos ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle 2019!

    Ps. Sun instastoorit on aivan parhaita! Jopa mun tyttöystävä (ei-käsityöihminen ja lapseton) seuraa niitä koska sulla on niin hyvät jutut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen mä sitä paljon miettinyt, että mistä ihmeestä tulee tarve tämän kaiken jakamiseen :D Mutta toisaalta, miksipä ei. Itsekin saan tosi paljon muiden somejutuista.

      Kiitos! :)

      Poista
  7. Kiitos tästä kattavasta vuosipostauksesta, ja tietysti kaikista vuoden aikana julkaisuista. Tämä on niin kiva ja positiivinen blogi, että ei voi jättää lukematta. Okei, onhan seassa murhettakin niinkuin elämässä aina on, mutta niissä et ala rypemään vaan eteenpäin mennään hymyssä suin.
    Oikein hyvää ja antoisaa uutta vuotta koko perheellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) :) Kyllä tää melkoista rypemistä on ollut viime kuukaudet, mutta blogin puolelle sitä kaikkea negatiivista ei onneksi tarvitse tuoda, pidetään tämä hyvän mielen paikkana :)

      Kiitos samoin!

      Poista
  8. Kiitos ihanasta blogista! Olen Ylen Blogistania-jaksosta asti seuraillut ja edelleen tykkään kovasti :) Instatarinasi ovat myös ahkerassa seurannassa, kun sanot asiat suoraan mutta huumoria unohtamatta. Toivottavasti tämä uusi vuosi tuo tullessaan mukavampia asioita sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista