Sivut

tiistai 18. joulukuuta 2018

18

Langat saatu bloginäkyvyyteen / Kaupunkilanka


Joskus bongasin Memman puikkoilut -podcastista patalaput, jotka jäivät heti kaiveleen, että haluaisin kokeilla sellaisten tekemistä. Kyseessä oli Tyynen patalaput -nimeä kantava malli, minkä ohje löytyi Tintin luomukset -blogista. Itselleni ei ohje ihan sellaisenaan täysin auennut, vaan jouduin harrastaan lisägooglettelua ja lopulta juuri ennen aivojen lopullista nyrjähtämistä tajusin, miten se toinen väri siihen virkataan.


Ensimmäinen patalappu valmistui ja vaikka aloitin toisen heti perään, olin jo ehtinyt unohtaa ja taas piti käydä sama prosessi uudestaan läpi. Voi toki olla, että silloin kun näitä syksyllä virkkailin, oli elämässä niin iso stressitila muutenkin, että ei sen vuoksi meinannut leikata, mutta onnistumisen tunne oli kuitenkin hieno, kun homman lopulta tajusi jo toistamiseen.



Lankoina käytin Kaupunkilangan Kivijalkaa (saatu bloginäkyvyyteen) valkoisena ja harmaana ja virkkasin niistä 4 mm koukulla.



Sopivat hyvin keittiömme jouluvärimaailmaan ja ajoivat hienosti virkaansa. Patalaput ovat mukavan paksut, kun ne on virkattu ns molemmin puolin. Ja on ne kyllä ainakin mun silmään tosi kivan näköisetkin.


9 kommenttia:

  1. Kiva patalappu idea, varmasti paksut. Ihanat nuo vaatepiparit. Joulumieltä. Irmeli

    VastaaPoista
  2. mäkin tein jouluksi nyt punavalkoisen ja aika monta kertaa meinasin luovuttaa, ennen kuin tajusin miten se toinen väri siihen tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskanhiki kyllä valui sitä miettiessä, mutta luovuttamaan en suostunut :D Ihanaa, että sinäkin sait tehtyä, nää on tosi kivat!

      Poista
  3. Ompa kivan näköiset. 💗 menee kokeilu -listalle ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, nää on tosi kivat, etenkin sitten kun tajuaa, miten se tehdään. Itsekin jo autuaasti unohtanut.

      Poista
  4. Ihanaa silmäkarkkia taas koko postaus, kuten koko sun blogi! Kiitos mainiosta patalappuvinkistä - pakkohan noita on kokeilla.
    Bongasin sut muuten Tampereen kässämessuilla, mutta en rohjennut tulla juttelemaan;)

    VastaaPoista
  5. Kivan näköinen malli! Pitääpä laittaa itsellekin to-do-listalle. :)

    VastaaPoista