Annen taidekahvila

Käytiin eilen mummulareissun yhteydessä kauniin pakkaspäivän kunniaksi retkellä iskelmälaulajanakin tunnetun Anne Mattilan taidekahvilassa kotipaikkakunnallaan Karviassa. Tässä on taas hyvin klassinen esimerkki siitä, että olen kuvitellut paikan jonkinlaiseksi, en edes osaa sanoa, että minkälaiseksi, mutta sellaiseksi, että ei vaan ole tullut käytyä (ehkä oletin kyseessä olevan pienen kesäkahvilan, en tiennyt mitään galleriasta ja taidepolusta ja kaikista niistä rakennuksista). Sitten luin paikasta jutun Reijan räsymatto -blogissa, sillä aihe toki kiinnosti, sillä aika harvoin kukaan bloggaa yhtään mitään Pohjois-Satakunnan mestoista, ja ymmärsin luulleeni paikan hengen aivan väärin.

Heti haastattelukierros kaikilta tutuilta, jotka ovat maininneet käyneensä tuolla ja varmistus asialle, että kyseessä on tosiaan aivan mahtava paikka ja ei muuta kuin auton nokka kohti Karvian Sarvelaa.

Annen taidekahvila on näin marraskuussa auki vain viikonloppuisin, kannattaa aina tarkistaa ennen lähtöä esim Facebookista, missä oletettavimmin on ajankohtaisimmat tiedot. Me oltiin kunnon turisteina paikalla heti, kun kahvila aukesi ja päästiin upottaan hampaamme vielä lämpöisiin munkkirinkeleihin. Kahvia sai santsata niin paljon kuin jaksoi.

Kahvila oli suuri hirsirakennus ja se oli sisustettu todella tunnelmalliseksi. Todella positiivinen yllätys, en tosiaan lainkaan ymmärrä, mitä olin kuvitellut. Joku normikahvila, missä tauluja. Ehei, tää oli UPEA. Ja Anne Mattilan maalaukset tekivät lapsiin lähtemättömän vaikutuksen. Tajusin siinä väitellessäni 6-vuotiaan kanssa maalatuista maisemista, että ne eivät todellakaan ole valokuvia, vaikka ovatkin niin yksityiskohtaisia, että ollaan kyllä viety lapsia vaikka ja mihin museoihin ja taide- ja kulttuurielämyksiin, mutta ei ilmeisesti ainuttakaan kertaa katsoon perinteisiä maalauksia, esimerkiksi juurikin maisemista.

Kun oltiin ihailtu kahvilarakennuksen molempien kerrosten taulut ja putsattu naamat sokerista, lähdettiin ulos kierään galleria ja taidepolku.

Tällaisena pakkaspäivänä kaikkialla on todella kaunista.

N. 700 metrin mittaisen taidepolun varrella on nimensä mukaisesti taidetta. Osa on ihan sään armoilla  ja osa pienissä rakennuksissa, joista muutamaan pääsi sisälle, yhteen vain kurkistettiin. Aivan ihana polku!

Tykkään aivan älyttömästi tällaisista paikoista, missä "keskelle ei-mitään" on tehty jotain näin suurta ja hienoa, yhden (tai muutaman) ihmisen toteutettu unelma. Ja ei todellakaan voi kuin ihailla, kun miettii, että Anne Mattila on minua vuoden nuorempi, hän on tehnyt mielettömän uran laulajana ja sitten vielä tämä taidepuoli! Väkisinkin tulee verrattua, että no mitäpä itse olen saanut aikaiseksi, niinpä.

Pakko ehkä palata tänne joskus kesäaikaan, viime kesänä ainakin täällä on ollut myös lampaita!