Sivut

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Pakko saada -pipo

Näin jossain Hannan neulenurkka -youtubejaksossa ihania The Oslo Hat -pipoja ja ryntäsin about samantien lähikauppaan hakeen lankaa ja pipo kiilasi ihan kaikkien oikeastikin kiireisten neuleiden ohi.

Ohje: The Oslo Hat by Petite knits
Lanka: Novita Wool Cotton
Puikot: 4 mm


Ohjeessa on käytetty kaksinkertaista Arwettaa, mutta itse en hikipäisenä halunnut, vaan ostin tosiaan Novitan Wool Cottonia, jossa on nimensä mukaisesti puuvillaa ja villaa. Neuloessani sitä yksinkertaisena ja nelosen puikoilla, pääsin samaan tiheyteen, kuin ohjeessa käytetty kaksinkertainen fingering kolmepuolosilla.


Vähän ehkä pienemmän piponkin kanssa olisin pärjännyt, mutta tästä tuli nyt tän kokoinen ja tällä mennään.


Höyryttäminen olisi tehnyt terää, mutta en halunnut ottaa riskiä, että tämä lörpähtää vielä isommaksi. Tosin voi olla, että pesussa jopa vähän pienenisi, puuvilla kun tuppaa kutistumaan.



Ai että, nyt kelpaa elää syksyä, kun on kaksi uutta ihanaa pipoa ja kaikki vanhatkin. Mieli on yllättävän keveä ja jospa ne puikotkin alkaisi taas luistaan paremmin. On nimittäin ollut todella hidasta ja nihkeää kaikki neulominen nyt viime aikoina. Tätäkin pipoa neuloin aika pitkään, mutta olihan siinä kyllä neulottavaakin, pitkän putken alaosa on käännetty nelinkertaiseksi.

5 kommenttia:

  1. Hiano on! Ja kyllä joissain pipoissa vain on hommaa, vaikka suht pieniä ovatkin.

    VastaaPoista
  2. Onpa kiva!! Paljonko sulla kului lankaa tähän? Kumminkin eri menekki kuin kaksin kerroin neulotussa �� Itsellä olis tuossa just nelosen puikolle sopivaa merinoa pari kerää niin pohdin että riittäisikö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 123 grammaa meni eli varmaan aika samaa luokkaa, kuin sillä kaksinkertaisella puolet ohuemmalla.

      Poista
  3. Tätä Oslo-hattua on nyt nähty just sen verran paljon että mullekin iski akuutti pakko saada- vaihde päälle. Ei muuta kuin lankoja hakemaan, tytär 16v ilmoitti haluavansa harmaan (booooriiiing!!!) Ja itselle värillisempi joka sopii uuteen huiviin (jota ei vielä kyllä olekaan 😂) ja kenkiin. Joukkohysteriaa selkeästi!

    VastaaPoista