Sivut

tiistai 11. syyskuuta 2018

Saapassukat eskariin

Tästä on nyt kyllä tänä vuonna tullut melkoinen sukkablogi! Sillä sukkaa olisi taas esiteltävänä. Tämä ei tosin syntynyt varsinaisesti sukatuksen vuoksi, vaan tarpeeseen, nimittäin saapassukat eskariin. Viime vuonna neuloin lapsille mätsäävät saapassukat päiväkotiin jo hyvissä ajoin heti elokuuksi, nyt ei ole ollut vielä vaaraa siitä, että tulisivat tarpeeseen, kiitos lämpimien ilmojen. Kylmät kelit kuitenkin tunnetusti yllättää, joten pakko oli ryhtyä toimeen.


Jämälangoilla mentiin tänäkin vuonna, niistä saa kivasti lapsille vielä vaikka ja mitä. Nyt kyllä kieltämättä tuli aika tylsän väriset ollakseen lapsen sukat, mutta silti ainakin omasta mielestäni tosi kivat.


Eri paria samaa paria, tarkoituksellisesti värinvaihto eri kohtiin. Aloitin sukat itse värjäämälläni Nallella, mistä neuloin sukat työkaverille ja jatkoin lyhyen raidoitusosuuden jälkeen Nalle Pelto -langalla, mitä käytin vähän alkuvuonna itselleni neulomassani villapaidassa. Perussukat 3 mm puikoilla. Kantapäästä tuli liian iso, kun tein vanhasta tottumuksesta ranskalaisen kantapään, mikä sopii omaan joka suuntaan leveään jalkaani, lapselle olisi riittänyt huomattavasti lyhyempi kantalappu tai sitten tiimalasikantapää (mikä ei taas itselleni istu ollenkaan).



Pikkusisko on vielä sukkia vailla, mutta hätätapauksessa hänelle voi kaivaa jotkut esikoisen vanhat, joten akuutein hätä on selätetty. Saappaiden suhteen luotan edelleen Crocsiin, jotka saa kuivattua vaikka paperilla toisin kuin peruskumpparit, jotka vaativat pidemmän kuivatusoperaation ja hermot menee. Saappaat olivat kuitenkin eskarissa, niin kuviin pääsi toiset lasten sadesään luottokengät eli Vikingin gore texit (jotka tosin nekin kuivuvat tuskaisen hitaasti, jos kastelee sisäpuolenkin).

7 kommenttia:

  1. Mukava on ollut ihastella sukkiasi :) Minulle on tuottanut ongelmia silmukoiden määrä. Perus naisille 12s ja miehille 14s puikolla, mutta mikä lapsille.. Mitä määrää sinä käytät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en kyllä yhtään muista, mitä käytin. Lunttaan aina Novitan sukkataulukoista, löytyy googlettamalla ainakin Nallelle ja Seiskaveikalle. Lankamaailmalla on myös netissä omat taulukkonsa, josta löytyy silmukkamäärät eri kokoihin myös ohuelle sukkalangalle.

      Poista
  2. Hyvä pointti tuo crocsien kuivuminen vrt tavalliseen saappaaseen. Tänään taas tunkenut paperitolloja ekaluokkalaisen nokialaisiin, että ois aamuksi kuivat..:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulla menee niin järki kaikkien muiden saappaiden kanssa, että pyrin ostaan vain niitä Crocseja. Keväällä hairahdin taas jostain Citymarketin mammuttimarkkinoilta ostaan hyvästä alesta normisaappaat lapselle ja kyllä niin väärässä paikassa tuli taas säästettyä, eihän ne kuivu ikinä!!!!! Crocsin saappaat on ihanan kevyetkin :)

      Poista
  3. Sukkia pitäisi tehdä lisää lapsenlapsille, mutta vasta joululahjaksi.Äitini muistotilaisuudessa lapsenlapseni kuulivat, kun edellinen sukupolvi muisteli mammaa/äitiäni ja miten jouluna sai mammalta karkilla täytettyjä sukkia (myöhemmin, kun ksylitoli tuli, niin se oli lisänä)ja kirjoneulelapaset. Eikö vain lapsenlapseni tulleet luokseni ja sanoivat, etteikö mummi meilläkin voisi olla samanlailla. Niin kai sitten eka kertaa teen.

    VastaaPoista