Sivut

tiistai 14. elokuuta 2018

Karusellisukat

Minäkin halusin neuloa somehittisukat, eli Hipsulaisen karusellit. Ohje on Facebookissa "Hipsulaisen Karuselli" -nimisessä ryhmässä, johon pitää liittyä saadakseen ohjeen ryhmän tiedostoista. Jäseniä on tällä hetkellä yli 6000 ja ryhmä näyttää olevan suosittu myös saksalaisten neulojien joukossa.


Ohje soveltuu kaiken paksuisille langoille ja kaiken kokoisille jaloille. Sukka aloitetaan keskeltä kantapäätä ja muoto tulee parhaiten esiin raidoittuvilla langoilla. Itse neuloin sukat 6-säikeisestä Gründl Hot Socks Madenasta 3 mm puikoilla.


Pakko myöntää, että ohjetta en sen kummemmin seurannut, kuin vain aloituksen. Riittävän silmukkamääräisen kuppimaisen kuusikulmion yhdet vastakkaiset sivut silmukoin yhteen ja sitten neuloin toiseen päähään kärjen ja toiseen varsiresorin.


Hauska tehdä sukkia joskus vähän erilaisella tavalla.


Pääsääntöisesti en kuvaa ikinä villasukkia ilman sukkahousuja, mutta nyt on niin kuuma, etten jaksanut alkaa lavastaan. Ihohuokoset ja hyttysten pistojen jättämät arvet sopivat samaan teemaan tuon helvetin likaisen tapetin kanssa.

7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Periaatteessa helpompi tämä on, kuin ns tavallinen sukka :)

      Poista
  2. Kivat sukat ja kauniit sääret!

    VastaaPoista
  3. Hauskat sukat ja ihanan väristä on tuo lanka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää lanka on joo ihanan väristä, mutta en tykännyt raidoituksesta, liian pitkiä osuuksia :/

      Poista
  4. En oo kuullutkaan noista, onpa hauskat! Ehdottomasti täytyy kokeilla! Ja hienot koivet on ja tapetti kans :-).

    VastaaPoista