Sivut

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Lapsimessut 2018

Sisäänpääsy messukeskuksen blogipassilla


Tänä vuonna pääsin lapsimessuille heti perjantaiaamusta, joten nyt tulee ihan järkiaikaan postauskin, kun messuja on vielä kaksi päivää jäljellä. Tälläkin kertaa suunnistin messuille ensin yksin, ajatuksena kierrellä rauhassa kaikki ostoshommat ja esitteiden keräilyt ja mahdollisesti menen sitten myöhemmin viikonloppuna käymään lapsen kanssa, jos vielä jaksan.

Näin käsityöbloggaajan täytyy heti ensitöikseen mainita, että kangasmyyjiä oli ilahduttavan paljon. Johtuen osittain varmaan siitäkin, että tänä vuonna ei ollut lapsimessujen yhteydessä käsityömessuja erikseen. Joka tapauksessa, kangasmyyjiä siis oli ja heillä oli myös omia vaatemallistojaan messualessa. Tästä inspiroituneena ostin vaatteita valmiina, eipähän tarvitse itse ommella ja säilöä jämätilkkuja ja jälkikin on parempaa, kun sen on ammattilainen ommellut. Mahtavaa! Lapsille tuli hankittua vaatteita muualtakin, mutta ei siitä nyt sen enempää, jokainen kyllä varmaan tietää, mitä siellä myydään. Oli erikoiseriä ja uutuuksien lanseerauksia ja messutarjouksia. Nyt messuviikonloppuna useat vaatepuljut tarjoavat aleprosentteja myös verkkokauppaostoksiin, nekin kannattaa tsekata. Lapsille ostin myös Oppi ja Ilo -tehtäväkirjoja pyyhittävällä tussilla, koska ne on tosi hyviä.

Tänä vuonna lapsimessujen yhteydessä oli myös kouluikäisille suunnattu Hupicon, missä oli paljon legohommia ja pienoisrautateitä ja vaikka mitä. Ihmettelin, miksi siellä oli niin vähän väkeä, mutta tosiaan hei, arkiaamuna ne koululaiset taitaa olla koulussa, eikä messukeskuksessa.



Itse tykkään messuilla vaate- ja tarvikeshoppailun lisäksi kiertää myös eri huvipuistojen ym matkailuun liittyvien esittelijöiden osastot. Nytkin esim Puuhamaahan sai tosi edullisesti alkukesän lippuja.



Kaupunkikohteista tänä vuonna oli esittelyssä visit Kouvola ja vietinkin pitkän tovin keskustellen asiasta. Josko tänä vuonna päästäisiin käymään siellä Repovedellä, ollut jo useamman kesän listalla, mutta vielä ei ole revennyt aikaa.




Aktiivinen synnytys ry:n pisteellä olisi saanut aika hienon perhe/kaverikuvan.


Tämän vuoden äitiyspakkaustakin kävin ihailemassa, vaikka en millään tavoin kohderyhmään kuulukaan. Mutta niin hieno!


Ostin minä sitten yhden kankaankin Roolta, kun tuossa kuosissa ei valmisvaatetta ollut. Saas nähdä, kuinka käy. Nyt just ei nimittäin ompelu ole juurikaan inspiroinut. Eipä sillä, että oikein mikään muukaan asia.


Mutta mutta, Lapsimessut siis vielä lauantaina ja sunnuntaina Helsingin messukeskuksessa. Ehkä itsekin vielä piipahdan kertaalleen.

6 kommenttia:

  1. Mukavia löytöjä ja pisteitä!
    Harvoin "järkytyn" mistään, mutta tuo Aktiivisen synnytys ry:n kaverikuvahomma pistää huvittamaan ja ihmettelemään ideaa :D (Kannatan toki myös hyviä synnytyskokemuksia :D mutta lapsensako/ satunnaisia kanssamessuilijoita tuohon tauluun pitäisi asetella)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ehkä tuttavapiirissä sen verran monta "synnytysaktiivia", että tuo kuva ei herättänyt mussa mitään ihmetystä :D

      Poista
  2. Ompas jotenkin ihania kuoseja sun ostamissa vaatteissa! Mun piti kommentoida jo noihin edellisiin muistelupostauksiin että oli tosi kiva lukea niitä, ja tajusi siinä samalla itsekin miten kauan on sun blogia lukenut, varmaan just jostain sieltä vuodesta 2009. Ja edelleen vaan sun blogi on kyllä varmaan mun lemppari, ootan sun postauksia aina, niitä on aina mielenkiintoinen ja kiva lukea, sun ideat inspiroi ja oot jotenkin niin värikäs ja aito ja ja ja... Tuli nyt tällanen hehkutusfanituskommentti mutta ehkä jokainen meistä joskus ansaitsee vähän kehuja.

    VastaaPoista
  3. Ja kouvolaan kun tulette niin UkkoPekkahan puksuttelee kesällä useaan otteeseen :)

    VastaaPoista