Ensimmäinen itselleni neulomani villapaita

Näin blogini kymmenvuotisjuhlavuotena repäisin ja neuloin itselleni villapaidan. Lapsillehan olen neulonut monen monta paitaa ja miehellenikin yhden, mutta oma paita tämän kokoiselle ihmiselle on tuntunut liian suurelta haasteelta. Nyt kuitenkin olin ajatellut asiaa toteutettavaksi tänä vuonna ja kuukausi sitten kävi niin ikävästi, että kuopus oli taas kerran sairaana ja lääkärireissulta saatiin kolmen päivän saikkulappu mukaan. Niinpä koukattiin ruokakaupan kautta ja ostin korillisen Novitan Nallea. Nyt jos koskaan aloitan, mietin!

Ohje: Caitlin Hunter: Sunset Highway
Lanka: Novita Nalle, Novita Nalle Taika
Puikot: 4 mm (resorit 3 mm)

Ensimmäiseksi paidaksi haaveilin retkipaitaa, ihan vaan jotta voisin tehdä sen vähän paksummasta ja edullisemmasta langasta, eikä olisi sitten niin väliä, jos ei tulekaan ihan priimaa. Juu, ei tullut priimaa ei, joten ihan hyvä valinta. Retkinuotiolle tämä kuitenkin kelpaa oikein mainiosti.

Tiesin, että paidan neulomiseen kuluu paljon aikaa, mutta silti olin yllättänyt, että sen kolmen päivän lapsi sairastaa -vapaiden aikana olin saanut vasta kaarrokkeen kirjoneuleen tehtyä. Olin kuitenkin katsonut koko kauden Donnaa Yle Areenasta (suosittelen, hulvaton sarja!) samalla kun neuloin. Neuloin niin paljon, että ensimmäistä kertaa ikinä käsi kipeytyi niin, että olin jo hetken huolissani.

Paita kuitenkin eteni tasaisesti ja oli hyvin poikkeuksellista, että en kyllästynyt siihen missään vaiheessa. Yleensä kyllästyn kyllä minkä tahansa pienemmänkin projektin kanssa viimeistään loppumetreillä. Nyt en. Neuloessani katselin telkkarista Sohvaperunoiden uusinta kautta ja ihan huippua junaohjelmaa, Radalla. Perus neulepodcastit katselin ja tikutin mukana toki myös, erityismaininta uudelle Villapesuohjelma-nimiselle videopodcastille. Suosittelen lämpimästi!

Paita onnistui muuten tosi hyvin, mutta kaarrokeosa on aivan liian iso ja liian pitkäkin, minkä vuoksi hihat alkavat tosi alhaalta. Ja ne hihat, voi hyvä hyssykkä sentään, ne ovat isot! En todellakaan lukenut ohjetta etukäteen, vaan sitä mukaa kun neuloin. En siis huomannut, että niissä ei tehdä kavennuksia lainkaan ennen resoreita. Ja sitten kavennettiinkin ihan hemmetisti. Ne ovat siis järjettömän leveät pussit. Jos paita olisi muuten onnistunut aivan täydellisesti, purkaisin hihat ja neuloisin ne uudelleen kapeammiksi. Mutta kun se kaarrokekin on niin suuri, niin en jaksa nähdä vaivaa, teen sitten mieluummin vaikka kokonaan uuden. Mutta en tietenkään samanlaista, vaan jonkin toisen. 

Kuvauspaikka löytyi vähän sattumalta, kun pari viikkoa sitten kuvasin instagramiin yhden muraalin Myyrmäestä ja laitoin hashtagiksi streetartvantaa ja jäin sitten plärään muita kuvia samalla tagilla. Sitten sieltä tupsahti neuleaiheisia seinämaalauksia Hakunilasta. Mitä ihmettä, miksi kukaan ei ole kertonut mulle näistä? Miten nämä ei ole tulleet aiemmin vastaan missään somessa? Siltä istumalta päätin, että kunhan mun eka oma villapaita tulee valmiiksi, se mennään kuvaan Hakunilaan.

Nämä seinämaalaukset koristavat Hakunilan käsityökeskuksen seiniä (Oritie 1, Vantaa). 

Ai että tätä ylpeyden määrää itsestäni.

Ja kiitos miehelleni, että viitsit ajaa koko perheen Hakunilaan tällaisen asian vuoksi ja ottaa noin sata kuvaa. Ja anteeksi lapsille, joita ei olisi paskan vertaa kiinnostanut koko homma, mutta joutuivat silti lähteen mukaan.

Lasten sporttiloma Holiday Club Saimaalla

Ja toki aikuistenkin (viitaten otsikkoon).

Jäbän ollessa 2-vuotias (eli neljä vuotta sitten) käytiin Oi mutsi mutsi -blogin Elsan ja Kaamoksen kanssa Holiday Club Saimaalla Lappeenrannassa ja ihastuin kylpylän poikkeukselliseen teemaan (pimeä sirkus tyypillisen valoisan tropiikin sijaan) niin paljon, että päätin palaavani sinne vielä, mutta vasta sitten kun lapsi on isompi, koska koin että kylpylän yhteydessä olevaan Angry Birds Activity Parkiin en todellakaan jalallanikaan astu enää 2-vuotiaan kanssa. Tällä kertaa reissuun lähdettiin ihan vain oman perheen voimin, mutta kappas vaan, meillä oli jälleen 2-vuotias mukana. Liekö kuitenkin suurissa määrin karttuneet kokemukseni äitinä, vaiko täysin erilainen taapero, mutta nyt ei ollut kyllä mitään ongelmia.

Jännitysnäytelmäksi meinasi kuitenkin lähtö mennä. Ensinnäkin varatessani matkaa, maksoin tyynen rauhallisesti täyden hinnan ja huomasin vasta pari päivää myöhemmin ihan sattumalta, että ammattiliiton jäsenyydelläni olisin saanut hinnasta pois 20 %. Kyllä siinä ketutuskäyrä kävi hetken aikaa vaarallisella alueella, mutta onneksi oli pokkaa laittaa sähköpostia perään asiasta ja sain hyvityksen hinnasta tuosta noin vain. Vau! No, jännitys ei loppunut siihen. Nimittäin talvilomani alkuun sain vanhempieni luona käydessäni jonkinlaisen virusperäisen kuumetaudin ja sen jälkeen flunssan, josta toipumista odoteltiin vielä lähtöä edeltävänä iltana. Ja samaan aikaan jännitettiin myös sen vuoksi, että mies joutui tekeen töitä vielä ennalta sovittuina vapaapäivinä. Saatiin kuitenkin lopulta startattua auto ja päästin kun päästiinkin minilomalle, jonka nimi vaihdettiin lennosta sporttilomaksi, sillä niin paljon käytettiin Smartum-seteleitä ja -korttia paikan päällä.

Nostatin lomafiilistä jättämällä kameran kotiin, joten nämä nyt on sitten kännykkälaatua.

Heti tietenkin uimaan ja ai että tykkään kyllä edelleen ihan hirmuisesti siitä allasosastosta. Taapero viihtyi erinomaisesti alle 3-vuotiaiden altaassa (ja sitten sylissä isojen puolella) ja esikoinen oli juuri passelin pituinen ja taitoinen lasten altaaseen, mikä on ihanasti kylpylän ison alueen yhteydessä ja rinnalla, mutta kuitenkin täysin erillään, jotta ei vahingossa voi ajautua liian syvään, kuten monissa kylpylöissä on vaarana. Lasten sauna, jossa oli hyvin maltillinen lämpötila ja piirrettyjä telkkariruudulla, ihastutti pikkuväkeä. Aaltokoneen sijaan joka puolituntisen spektaakkelin tarjoaa vesisuihkut, värivalot ja musiikki, mikä ei kuitenkaan häiritse altaiden muita toimintoja. Ja ai että se on kaunista katseltavaa. Tosin kaikille, jotka saavat herkästi tai hyvin herkästi päänsäryn/migreenin, suosittelen jonkinlaista estolääkitystä ennen alueelle menoa.

Huoneessamme oli luvattu olevan kylpytakit vain aikuisille, joten otettiin lapsille omat huppupyyhkeet (postaukset näistä muumikääsipyyhkeistä ommelluista ponchoista täällä ja täällä) mukaan. Turhaan otettiin, sillä kyllä siellä olisi ollut lapsillekin kylpytakit, mutta käytettiin sitten kuitenkin omia, olivat sopivamman kokoisia. Omat sandaalit otettiin myös kotoa, ettei tarvitse ostaa kertakäyttöisiä. Säästyy rahaa ja luonnonvaroja.

Neljä vuotta sitten tosiaan saavuttiin kylpylään junalla ja tutustuttiin samalla Imatran (Imatran juna-asema on lähempänä kylpylää) nähtävyyksiin. Nyt kun saavuimme autolla, ei meidän tarvinnut mennä Imatralle asti ja tarkoituksena olikin ottaa nyt sitten Lappeenrannan turistikohteet haltuun. Mutta koska oli se flunssaongelma ja ulkona kylmä, päätettiin, ettei siellä ole mitään niin ihmeellistä, että jaksettaisiin siirtyä Holiday Clubin tontilta yhtään minnekään. Ja niinpä emme siirtyneet. 

Angry Birds Activity Park oltiin suunniteltu säästettävän viimeiselle päivälle, jolloin saadaan lapset houkuteltua hotellista pois käymättä enää aamulla uimassa. Onneksi meillä leikkasi sen verran, että laskeskeltiin siellä olevan todennäköisesti vähemmän väkeä perjantaina kuin lauantaina ja menimme sinne jo perjantaina. Ja hyvä niin, sillä saatiin olla siellä aika lailla keskenämme. Ja mentiin sitten lauantaiaamuna vielä kerran uimaan.

Änkkäripuistossa kävi maksuvälineeksi tosiaan Smartumin liikuntasetelit, aivan mahtavaa! Samaisella valuutalla käytiin myös keilaamassa ja oli kyllä tosi hauskaa, vaikka ensin epäröin, voiko näin pienten lasten kanssa mennä. No todellakin voi! (Ja sielläkään sillä hetkellä ei ollut muita, joten ei oltu edes häiriöksi kenellekään). Kyllä löytyi keilauskenkiä taaperokoossa ja apuvälineiden ja laitojen kanssa mokomat saivat vielä niin hyviä pisteitä, että oli ihan tosissaan vastusta aikuisille. Tai ainakin mulle siis.

Vaikka itse yritin ottaa flunssan jälkimainingeissa iisisti, kyllä tämä parin päivän aktiiviloma silti vei aika hyvin mehut, joten enköhän mene tästä nukkumaan. Onneksi jätettiin yksi lomaltapalautumispäivä vielä ennen töihin paluuta.

Lapsia ei paljoa sporttiloma rasittanut. Ihan urbaani legenda sellainen "nyt nämä varmaan sammuvat kuin saunalyhdyt näin aktiivisen päivän jälkeen". Eivät sammu. He ovat siinä vaiheessa vasta päässeet vauhtiin.

Virkattu meikkipussi

Nyt ei ole viime aikoina valmistunut meikäläisen puikoilta ja koukuilta juuri mitään, sillä olen kolme viikkoa neulonut yksiavioisesti villapaitaani, eikä sen kokoinen neule valmistu tosiaan hetkessä. Villapaita on kuitenkin liian suuri kuljetettavaksi reissuneuleena ja villa-allergisen luona kyläillessä täytyy tietenkin olla jokin ei-villainen projekti. Niinpä nappasin reissuun mukaan puuvillalankaa ja uusimman Unelmien käsityöt -lehden (1/18) ja virkkasin lehdessä olleella Sanna Vatasen ohjeella itselleni uuden meikkipussin.

Lankoina Suomen langan Molla kalalanka (minttu) ja Novitan Kotiväki Huvila (pinkki), 3 mm koukku.

Tästä tuli kyllä "etsi viisi virhettä" -pussukka ja se harmittaa yllättävän paljon, mutta en kuitenkaan jaksanut purkaa, joka virheen kun tajusin vasta useamman kerroksen jälkeen.

Huomasihan kaikki nyt varmasti mun Marimekko for Clinique -huulipunan, mitä tässä yritän joka kuvassa tyrkyttää esille? Ihan vaan, koska Marimekkorakkaus.

Ohje on tosiaan tuossa uunituoreessa Unelmien käsityöt -lehdessä. Sen verran muokkasin, että teksti löytyy vain pussukan etupuolelta ja senkin keskitin, ohjeessa se kun oli mun silmään ärsyttävästi toisessa reunassa. Lehdessä on tällä kertaa juttua Mehukekkerit, Villaviidakko ja Ihan oikea blogi -bloggaajista, kannattaa ehdottomasti ostaa ja lukea. Edullinen, ja muutenkin tosi kiva lehti.

Minä jatkan nyt sen villapaitani parissa.

Ps. Hyvää ystävänpäivää blogini lukijoille! :)

Niina Laitisen sukkakirja

Kirja saatu arvostelukappaleeksi kustantajalta (Moreeni)

Niina Laitinen, pakko ihailla! No tietenkin kauniiden sukkamallien vuoksi, mutta myös siksi, että hän tosissaan panostaa täysillä ja järjestää kerta toisensa jälkeen mitä suositumpia yhteisneulontoja upeista kirjoneulepolvisukista. Eikä siinä tosiaan kaikki, vaan hän tarjoaa ohjeen moneen eri kokoiseen pohkeeseen ja jalkaan. Ja jaksaa vastata samoihin kysymyksiin yhä uudelleen ja uudelleen. Ihan ilmaiseksi. On hänellä kyllä myös maksullisiakin sukkaohjeita, erilaisia pintaneuleita ja pitsejä. Vaikka niitä voisi toki itsekin etsiä paksuista mallikertaraamatuista, on se aina kiva, jos joku on tehnyt sen työn puolestasi, sovittanut mallin sukkaan ja kirjoittanut sen ohjeeksi. Niina on löytänyt markkinaraon suunnitellessaan sukkia myös suomalaisen valtaväestön makuun, eli paksummillekin langoille. Ja tosiaan suomen kielellä. Ja nyt sitten viimein on tarjolla myös kirja (Villasukkien vuosi) kaikille meille, jotka hipelöivät mielellään kirjan sivuja pelkän sinivalon tuijottamisen sijaan.

Kirjan valokuvat ovat hyvin erilaisia, mihin Niinan verkkojulkaisuissa on tottunut. Se hämmensi aluksi, sillä vaikka kuvat ovat kyllä todella kauniita ja mun mielestä ihan informatiivisiakin, ovat ne kuitenkin tosiaan ihan eri tyyppisiä, kuin ne valkoista taustaa vasten otetut kuvat, joihin ainakin minä olen Niinan malleissa tottunut. En siis olisi tunnistanut välttämättä suunnittelijaa, jos olisi annettu kirja ilman tekijän nimeä kouraan. Mutta eipä sillä mitään merkitystä ole, sitä vartenhan se kirjailijan nimi siinä kannessa lukee! Ja tosi upeitahan nämä kuvat siis ovat, ei sillä.

Sukat ovat todella kauniita.

Ohjeita on eri paksuisille langoille ja pitääkin antaa erityismaininta siitä, että kirjan alussa on lueteltu niin kirjassa käytetyt langat, kuin lankakaupoista helposti löytyvät vastineet samoille paksuuksille. Etenkin kokemattomammille langan pyörittelijöille kullan arvoista informaatiota.

Toinen suurta kiitosta ansaitseva asia on isokokoiset neulekaaviot. Vaikka omissa silmissäni ei todistettavasti ole mitään vikaa (vielä), kyllä se silti on melkoisen hankalaa välillä pieniä kaavioita tihrustaa. Tämän kirjan kaavioita näkee katsoa vähän kauempaakin!

Kyllä tästä kirjasta tulee varmasti neulottua sukat jos toisetkin.