Sivut

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

3

Jouluun sopii perinteet, mutta pitäähän sitä silti kokeilla uusia trendejäkin. Kuten sometortut eli vihreä kuula -joulutortut, jotka ovat toki luonteva jatkumo aivan taivaallisen hyville Vihreä kuula -jaffakekseille.



Onnistuin torttujen kanssa hienosti. Haastetta toi toki se, että vihreitä kuulia jäi torttutäytteeksi asti, eikä syöty ihan kaikkia etukäteen. Ja pasmat oli mennä sekaisin siinä, että kuula täytyi laittaa päällimmäiseksi, normaalisti kun kuulun siihen koulukuntaan, joka laittaa luumumarmeladin ensin ja sitten vasta taittaa taikinareunat päälle.


Kuulanpuolikkaat eivät päässet leviämään vihreänä mönjänä ympäri uunia vaan tasapainoilivat nätisti keskellä taiteltua taikinaa. Ulkonäöllisesti siis täydellisiä, mutta makua en lähtisi hehkuttaan. No ensinnäkin rakastan luumumarmeladia ja laitan sitä joulutorttuihin aina reilusti, todella reilusti. Tämä kuulahomma oli siis kuiva taikina pienellä kuulan puolikkaalla. Ei jatkoon.


Sen sijaan nämä Jaffakeksit soisin pysyvän kaupan hyllyillä aina ja ikuisesti. Niin parhaita!


Ja haha, tiedän mitä mieltä ihmiset on siitä, että astioihin on jätetty iittalatarrat! En ole käyttänyt noita kyseisiä juomalaseja aikoihin, mutta mätsäävän värin vuoksi nostin kuvaan esille. Vähän kyllä huvitti itseänikin kun vasta kuvia koneelle siirtäessäni huomasin tyylimoan, mutta kun tortut oli jo syöty siinä vaiheessa enkä osaa photoshopata, niin eipä voinut asialle enää mitään. 

12 kommenttia:

  1. Kauniin näköisiä nuo tortut. Hyvä tietää, ettei kannata kokeilla. Kun nuo vihreä kuula- tortut tuntuvat olevan tämän joulun hittivillitys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hittivillitys tosiaan, enkä ihmettele, sillä ajatuksen tasolla nämä kuulostaa kyllä tosi hyviltä :D

      Poista
  2. Vihreäkuulatortut ovat kauniita, mutta siis ei niin hyviä, joten ei tee mieli edes kokeilla. Mutta noita katsoo kyllä ihan mielellään :)

    VastaaPoista
  3. Tarrojen kuuluu olla astioissa kunnes irtoavat.

    VastaaPoista
  4. Huonosti säilyy nuo vihreäkuulakeksit. Lapset löytää ne aina kaaapista ja hetkessä on paketti tyhjä.
    Tarrat lähtee iittaloista pesuissa, miksi ne pitäisi irti raapia?
    M&

    VastaaPoista
  5. Mä tein vihreä kuula -torttuja viime viikolla ja mä kyllä laitoin sen kuulan taikinan "alle" eli siihen päälle taitoin taikinasuikaleet. Munkin mielestä oli vähän kuivaa ja tahmaista😂 mut joo, noi jaffakeksit on parhautta!!! ❤️

    VastaaPoista
  6. Mä tein vihreä kuula -torttuja pari päivää sitten ja oli hyviä!😊 Mut mä laitoin sen kuulan puolikkaan sinne mihin marmeladinkin, eli taitoin siihen päälle taikinasuikaleet. Vähän joo oli kuivia ja ehkä tahmaisiakin?🤔 Mutta kyllä, noi jaffakeksit on parhautta!!! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en saanut suikaleta pysyyn kuulan päällä :( Mutta oli kyllä ehkä aavistuksen verran liian jäistä taikinaa, koska en tietenkään malttanut odottaa, että sulaisi riittävästi :D

      Poista